Mihinköhän vasemmistomme näitä kultamunia ajattelee suomen tarvitsevan? Tämä Mirazadkin sikaili ympäri eurooppaa ennen kuin päätyi suomeen leikkimään hädänalaista ja sikailemaan.
Seksuaalirikollisten suhteellinen yliedustus noin 70 000 muslimin/arabin ja päälle siihen afrikkalaisten osalta on valtava.
"Oulun seksuaalirikosvyyhdin toinen käsittely hovioikeudessa alkoi – tuomittu hakee muutosta reilun kolmen vuoden vankeustuomioonsa
Tapaus liittyy vyyhtiin, jossa kahdeksan ulkomaalaistaustaustaista miestä käytti lasta seksuaalisesti hyväkseen.
Rovaniemen hovioikeus jatkaa tänään Oulun poikkeuksellisen seksuaalirikosvyyhdin käsittelyä Javad Mirzadin tapauksella. Käsittely istutaan Oulussa.
Oulun käräjäoikeus tuomitsi Mirzadin kesäkuussa kolmen vuoden ja neljän kuukauden vankeustuomion törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Mirzadin tapaan muutkin tuomitut valittivat käräjäoikeuden antamista ratkaisuista hovioikeuteen, tosin heistä yksi perui valituksen myöhemmin. Puolestaan uhri eikä syyttäjä ole valittanut hoviin.
Ensimmäinen seksuaalirikosvyyhdin hovioikeuskäsittelyistä alkoi marraskuussa.
Vyyhti paljastui loppukesällä
Poikkeukselliset seksuaalirikostapaukset alkoivat paljastua poliisille loppukesästä 2018. Laajan seksuaalirikosvyyhdin lisäksi samoihin aikoihin tuli ilmi myös muita alaikäisiin kohdistuneita seksuaalirikoksia.
Kahdeksan ulkomaalaistaustaisen miehen seksuaalirikosvyyhdissä erikoista on tekijöiden määrä ja se, että tapauksessa on yksi uhri. 13-vuotiaan lapsen hyväksikäyttöä kesti miltei viisi kuukautta yksityisasunnoissa.
Oulun käräjäoikeus tuomitsi kaikki kahdeksan miestä kesällä ehdottomiin vankeusrangaistuksiin, joiden pituudet vaihtelevat kahdesta vuodesta neljään vuoteen ja kuuteen kuukauteen.
Tuomioita annettiin törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä, lapsen houkuttelusta seksuaalisiin tarkoituksiin ja törkeästä raiskauksesta."
- IL

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.