Kerronko minä tämän virallisen asiapuolen... Brexit

Brexit, siis tulee ja se on hyvä, että ne voittivat, jotka sillä teki rahaa.
Sielä on varmasti Venäjän trollit ja kommunistit ja persut pällit pöllit
pyörineet pää soikeana, mutta ne ei ymmärrä mitä nyt oikeasti tapahtuu.

Ensimmäinen asia mikä tuli mieleen, noista brteistä asuvista
ulkomaalaisista, että heitä aletaan maaritella ulos maasta ja ne ei voi
enään henkisesti hyvin Britanniassa, kuten päivälehti kertoi eilen.
haastatteluissa. Ne kykenee muuttamaan sieltä, koska ovat muualta ja
samalla he tuovat hyvin negatiivisen maun Britistä Eurooppaan. Suomeen
ne ei tuu ei tuu suomeen.

Eilen EKP:n Lagarde otti kantaa jo tulevaisuuteen ja painosti valtioita
sijoittamaan eli maali oli kohdistettu jo valtioiden toimintaan euroopassa.
Rahaa EKP:llä oli ja pitää saada investointeja, kuten muistatte. Puhuttiin
jopa helikopterirahasta, milloin perus poika ja ryssän trolli pälli ja pölli myös
saisi rahaa kulutukseen. Millaista politiikkaa Euroopassa aletaan toteuttaa
ja millaista olisi suunniteltu jo euroopan eri laitoksissa? Aikaa on ollut miettä
jo hyvin kauvan. Tukimuslaitokset ovat analysoineet jo moneen kertaan
Brexitiä.

Brexitistä on tiedotettu valtioiden ja pankkien johtoa jo hyvin kauvan sekä
yritysjohto on hyvin tietoinen mitä seuraavaksi tapahtuu ja on varautunut.
Käytännössä nyt Brittiläinen tuotanto ajetaan pois euroopasta. Eli nyt
luodaan uudelleen eurooppalaiset markkinat ja painostetaan valtioita
sijoittamaan uudelleen teollisuuteen ja tukemaan rohkeasti uutta
teollisuutta ja uusia toimialoja Britannian jättämiin tyhjiöihin ja myös
siten kasvattamaan kulutusta ja sitä kautta talouskasvua.

Euroopan ja suomen johtoonkin on muodostunut hyvin naisvaltainen johto
Silloin joudutaan keskustelemaan asioista hyvinkin yksityiskohtasisesti.
Öykkäriporukka ja ryssän trolli ei silloin oikein voi vaikuttaa, kun tulee
jatkuvasti asiakkysymyksiä. Briteissä maaseutu juntit äänesti Brexitin.
Huomaa, että suomen tai minkään muunkaan maan johto ei ole huolsssaan
Brexitistä. Miksi olisikaan? Sehän tarkoittaa muuttuvia kotimarkkinoita ja
sitä kautta talouskasvua ja hallintojen pysyvyyttä. Euroopan maiden
talouksilla ei ole muuta mahdollisuutta tai niiden johtajilla nyt Brexitin
jälkeen, kuin lisätä yhteisöllisyyttä euroopan unionissa.

Toki markkinoita tukee myös inho Brittiläisiin tuotteisiin ja ihmisiin
Euroopassa samoin. Ollaan rohkeampia myös vastaamaan henkisesti
Britannian Brexitiin. Maailmaa johtaa aina raha ja talous. Vaikka sinulla
olisi sitä aatetta, kuten punasilla. Mutta sinulla ei ole rahaa eikä kalustoa,
niin ei silloin oikein mitään voi... Tämä on sellainen hyvä perusääntö, kun
puhut persujen ja ryssän trollien kanssa.

7

63

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      brexit tulee vihdoinkin tammikuussa, matut ja muut eu.ssa vapaasti liikkuvat kriminaalit saavat briteistä hatkat.. lompsivat tietysti pohjolan pölhölään. ##

    • Anonyymi

      Brexit on kaunis asia, eu-palvojien harmiksi. Se on ihmisten ja inhimillisyyden, sekä järjen voitto globalismista. Moni kvasivaltio on kaatunut omaan mahdottomuuteensa, ja toivottavasti eu pääsee mukaan listalle. Kun globalistinen eu-kvasivaltio on romahtanut, Eurooppa voi virheistään oppineena ryhtyä rakentamaan uutta rauhan, hyvinvoinnin ja demokratian tyyssijaa. Ilman globalismia. Toki eu:n jälkeensä jättämien vahinkojen korjaus kestää pitkään, ja toivottavasti myös nämä korjaustalkoot tulee opettamaan ihmisille, mikä on tärkeää ja mitä täytyy suojella. Euroopan suojelu globalismilta onkin ensiarvoisen tärkeää.

    • Minä olen itse asiassa tyytyväinen tähän Brexitiin. Tiedän mitä se
      tarkoittaa talouden näkökannalta... Huu haa Suomi ja aate ja ties miltä
      persu ja junttikannalta en tiedä... Eikä edes kiinnosta.

      Se tarkoittaa joka tapauksessa enemmän integraatiota ja ihmisille enemmän
      vapauksia. Siis Euromaiden kansalaisille.. Sosiaalipolitiikka tulee yhä
      eurooppalaisemmaksi ja terveyspolitiikka myös. Ei siltä voida välttyä,
      kun luodaan erobudjettia ja kaikke mitä siihen kuuluu.

      No Eläkeläiset lyö käsiä ristiin.. Nuoret voittaa ja mahdollisuuksia tulee.
      EKP ja Europarlamentista alkaa muodostua enemmän poliittista arvovaltaa.

    • Anonyymi

      Tästä alkaa uusi aika ja hyvä niin. Seuraavaa exittiä odotellessa.

    • Voitte olla varma, että ei tule minkään näköisiä Exittejä , ennen kuin
      ihmiset katsoo mitä Brexitistä seuraa. Ne haluaa myös nähdä sen, että
      mihin Euroopan unioni pystyy taloudellisesti vaikuttamaan.

      Aineettomien asioiden ja mielikuvien valossa voi persut ja ryssän trollit
      esittää miten kirjavia novelleja vain . Mutta yksikään päättäjä ja talouselämän
      päättäjä ei tee mitään, ennen kuin ovat nähneet ulkopuolelle jääneen
      madollisuudet.. Serbialla on nyt kova kiire liittyä Euroopan unioniin ja
      miten käy Norjan talouden, kun ratkotaan Eurooppaan tuotavan kalan
      muotoja Brittien osalta... Katsotaan.

      • Anonyymi

        Euroopan Unionin taloudelliset vaikutukset meillä on jo nähty: velkakriisi, riippuvuus eu-sossusta, lama, ennäykselliset konkurssimäärät ja yt-neuvottelut, massatyöttömyys, köyhyyden lisääntyminen jne. eu on onnistunut jäsenmaille vahingollisessa suurvaltakehityksessään, koska eu:n vastustus on kyetty pitämään heikkona.

        Tietenkin me kaikki tolkun ihmiset toivomme, että Brexitin seuraukset on briteille positiivisia, jotta se näyttäisi esimerkkiä muillekin eu-jäsenmaille, että elämä eu:n ulkopuolella on parempaa. Mikään ei olisi niin hieno asia kuin hävittää eu:n globalistinen suurvaltakehitys.


    • Anonyymi

      Suomi on velkaantunut euroaikana 80 miljardia. Seuraavana varmaan sanotaan että liittovaltio tai eläkkeet on historiaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Björn Wahlroos, maataloustuet lakkautettava

      Sanoo pankkimies. Mitäs persut ja muut tukinulliem perskärpäset tähän? "Wahlroos listaa kansallisen maataloustuen. – I
      Maailman menoa
      153
      3440
    2. Persut päättivät hiilivoiman kieltämisestä Suomessa

      Moni on jo unohanut kuka hyväksyi hiilivoimaloiden kieltämisen Suomessa: persut Sukupuolineutraalit liikennemerkitk
      Maailman menoa
      84
      2986
    3. Vain persut vastustivat hiilivoimaloiden alasajoa

      Persut vastusti jyrkästi hiilen kieltolakia ja on myöhemmin vaatinut hiilivoimaloiden pitämistä käytössä. He perusteliva
      Maailman menoa
      61
      2454
    4. Nalle Wahlroos ei ulise kuten Teemu Selänne sähkölaskuista

      Nalle "hah hah" nauroi saamistaan sähkötuista, kun taas Teemu-poika itkeä tirautti kovasta sähkön hinnasta. Nalle nauro
      Maailman menoa
      41
      2350
    5. Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen

      ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?
      Maailman menoa
      53
      2270
    6. Muistattekos kuinka kokoomus ja persut vinkuivat sähkön hinnasta?

      Oppositiossa vuonna 2022, kun sähkön hinta uhkasi nousta 20 senttiin kilowattitunnilta? Nyt ovat hiiren hiljaa, kun pitä
      Maailman menoa
      115
      2245
    7. Kyllä nämä nyky autonakut ja autotki on heikloja

      Vuoden vanha akku, eikä inahdakaan.... Pistin vara-akun just lataukseen ja lähen sillä antamaan apuvirtaa Jos ei toimi,
      Ikävä
      17
      2227
    8. Mikä aate kaiken pahan takana?

      Se laiskistuttaa kansat, opettaa vaatimaan etuisuuksia, syleilee maailmoja eikä omaa kansaa.
      Maailman menoa
      151
      2159
    9. Muistan vuosikymmenten takaa

      Toivottavasti voit hyvin ja jaksat työssäsi. Olet upea ja erinomainen ihminen, toivon kaikkea hyvää.
      Ikävä
      12
      1586
    10. Päivi Räsäsen seksipaljastus loksauttaa Katja Ståhlin leuat! Elämäni biisi kohujakso tv:ssä!

      Elämäni biisi -suosikkisarjan uusinnat ovat startanneet ja nyt vuorossa on sarjan 2. jakso v. 2019. Sinisille sohville
      Suomalaiset julkkikset
      31
      1584
    Aihe