Hyvä vaalitulos Britanniassa

Anonyymi

Päästään vihdoin rakentamaan taas EU:ta kun ei tarvitse joka käänteessä miettiä mahdollisesti tulevan tai tulemattoman Brexitin vaikutuksia. Se tulee nyt ja sillä siisti.
On ihan varmaa, että kaikille osapuolille tulee tappiota, mutta EU selviää varsin pienin menetyksin, koska se on väestöltään yli seitsemän kertaa suurempi, ja EU:n bkt on n. kuusinkertainen Britanniaan verrattuna. Lisäksi merkittävä määrä yrityksiä on jo vaihtanut Britannian EU valtioon, joten tuo luku on myös suurempi. Jos EU olisi hankala yhteisö niin se voisi pistää Britannian helposti polvilleen.
Britannian talous nojaa hyvin suurelta osin EU maiden kanssa käytävään kauppaan ja se joutuu joka tapauksessa sovittamaan EU alueelle myytävät tavarat ja tuotteet EU:n vaatimusten mukaisiksi.
Britannian tulevaisuuteen ei vaikuta yksin Brexit vaan monet muut seikat ja niistä tärkeimpiin kuuluu fossiilinen energia. Britannia on kivihiilen- ja öljyntuottaja. Näiden kysyntä lähtee voimakkaaseen laskuun tulevan vuosikymmenen aikana ja se tuo omat ongelmansa.
Britannian vaalien lopullista vaikutusta ei olla vielä nähty, mutta konservatiivien voitto antaa olettaa, että palkansaajien olot eivät ainakaan parane eli brittiduunari ottaa kohta "turpaansa".
Britelle on tulossa hyvin opettavainen jakso. Kiitän brittejä siitä, että he tekivät tällaisen päätöksen. Näin ollen meidän ei tarvitse tuhota maatamme vastaavalla tempulla. Lopuksi onnittelen brittejä hyvästä valinnasta.

17

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      No nyt sitten jo selvisi se, että erotaan, siitä on hyvä lähteä. Kaikki olivat jo kyllästyneet kolmen ja puolen vuoden veivaukseen siitä. Boriksen sopimus erosta antaa ylimenoajaksi vain ensivuoden loppuun asti, eli siihen asti kaikki toimii entisellään.
      Siinä onkin hommaa neuvotella kauppasopimusta, normaalisti sellaiseen menee noin 5 vuotta, nyt jos pääsevät maaliskuussa aloittamaan, niin aikaa alle 10 kuukautta.
      Joutuvat siihenkin sitten hakemaan lisäaikaa, että kauan vielä joudutaan brittien kanssa tahimaan, ennen kuin selviää mitä kurjuutta ja hyvää Brexitistä seuraa.

      • Anonyymi

        Alkaa Englannin nousu ja EUlle takkiin. Seuraavaksi lähtee Italia .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Alkaa Englannin nousu ja EUlle takkiin. Seuraavaksi lähtee Italia .

        Englannista on lähtenyt kymmeniätuhansia työ-paikkoja ja lisää lähtee.Kyllä se kalliiksi tulee Englannillekin.Italialla menee velat maksuun saman tien ne niin paljon velkaa eurooppalaisille pankeille.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Englannista on lähtenyt kymmeniätuhansia työ-paikkoja ja lisää lähtee.Kyllä se kalliiksi tulee Englannillekin.Italialla menee velat maksuun saman tien ne niin paljon velkaa eurooppalaisille pankeille.

        Nousu alkaa. Tekee hyvän dilin Usan ja muiden kanssa. EUlla housussa..

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nousu alkaa. Tekee hyvän dilin Usan ja muiden kanssa. EUlla housussa..

        Kerro tarkemmin, miten Britannia voi tehdä hyvän diilin USA:n kanssa. Väitkö tosiaan, että briteillä on muskeleita lyödä nyrkkiä pöytään ja sanella USA:lle mitä tehdään?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kerro tarkemmin, miten Britannia voi tehdä hyvän diilin USA:n kanssa. Väitkö tosiaan, että briteillä on muskeleita lyödä nyrkkiä pöytään ja sanella USA:lle mitä tehdään?

        Ei tarvi lyödä.. Trum jo läähättää,kun saa kusettaa EUta Britanian sopimuksella . Monta muuta hyvää sopimusta ohi EUn.

      • Anonyymi

        vissiin nykyään on ihan normaalia, että Lähetyssäätiön sivuilla kirjoitetaan niin paljon päivän politiikkaan liittyviä kannanottoja. Uskontoa ja politiikkaa ei ehkä kannattaisi sekoittaa. Jeesus ei kommentoinut päivittäisiä poliittisia asioita vaan jotain ihan paljon suurempaa. Kenties sitä esimerkkiä kannattaisi seurata myös Lähetyssäätiössä?
        Jokainen saa kommentoida mitä asioita haluaa omilla alustoillaan, mutta miksi pitää ottaa niin rajusti kantaa päivittäiseen puoluepolitiikkaan Lähetyssäätiön sivuilla? Vai onko joku sitä mieltä, että Jeesuksella on mielipide brexitistä suuntaan tai toiseen?

    • Anonyymi

      Ainut hyvä puoli on, että päätös on tehty ja brexit tulee. Jossain vaiheessa tulee eteen ne kauppaneuvottelut ja Skotlannin eroaminen GB:stä. Eli homma jatkuu monta vuotta eteenpäin, kriisi voi syventyä ja maailmalla muutamat tahot vaan taputtavat käsiään, koska EU:n heikkous on heille voitto.
      Ehkä tästä tulee vielä joskus jotain parempaa, mutta jonkin aikaa se kestää. Onneksi Suomessa kukaan ei hae samaa ratkaisua. Jopa ihana, paras, kansan syvien rivien etua ajava protestipuolue on lopettanut puheet EU-erosta. Wonder why?

      • Anonyymi

        Jopa Halla-aho on todennut, että enemmistö suomalaisista kannattaa Suomen EU-jäsenyyttä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jopa Halla-aho on todennut, että enemmistö suomalaisista kannattaa Suomen EU-jäsenyyttä.

        Kovin erikoista on tässä vuosien varrella ollut seurata sitä, että kyseisen puolueen suosioon nostaneen ajattelumaailman toinen puoli on ihan unohtunut. (Mamut ja EU-ero, siinähän ne asiat oikeasti oli.) Tai sitten voi ajatella niin, että jos ne nostaisivat EU-eron taas esiin, niin suosio pompahtaisi varmaan 40-50 prosenttiin :) Kannattaisi kokeilla...

        Onhan tämä nykyinen PS aika hampaaton puolue entiseen verrattuna. Brexit kuitenkin onnistuu, joten miksi PS ei kokeile samaa Suomessa? Ei ole oikein mitään huhujakaan siitä, että tämä JHA:n johtama puolue tekisi yhtään mitään EU-eron suhteen. Ei kai kuulu agendaan, kun on helpompi soittaa suutaan oppositiossa eikä tarvitse päättää mistään.

        Persujen nykyinen gallup suosio johtuu juurikin siitä, että pahimmat möläyttelijät on lähetetty Brysseliin, niin ei pääse suosio laskemaan heidän aiheuttamien kohujen seurauksena.
        Toinen vielä tärkeämpi asia on ollut piilottaa radikaalit mielipiteet suurelta ylöisöltä, silloin on tavallisella suomalaisellakin mahdollisuus kannattaa persuja, kun ei puhuta EU-erosta, koska Suomessa yli 70% kannattaa jäsenyyttä.
        Kun persut on ottanut ilmastonmuutoksessa sen kannan, että Suomen ei tarvitse mitään tehdä, sillä on saatu nostettua kannatusta niiden keskuudessa joita ei maahanmuutto ei kiinnosta.
        Maahanmuutossa liian jyrkät mielipiteet on myös jätetty suosiolla pois, joten siinäkin nuoleskellaan suurta yleisöä fanaattisen kannattajien ulkopuolelta.
        Eri asia on sitten kuinka pitkälle tuo nykyinen linja riittää. Se jää nähtäväksi.

        Erittäin asiaan osuva kommentti. Hyviä kirjoituksia tästä aiheesta on ollut, Hesarissa oli asiallinen JHA:n haastattelu jokin aika sitten ja juuri viime päivinä hyvin paljon puolueen ajattelumaailmaa kuvaava artikkeli esim. avustajavalinnoista ja möläyttelijöistä Euroopassa.

        EU:n suhteen ei kannata ajaa eroa (koska kansa ei kannata sitä), maahanmuuton suhteen aika meni jo ja muut puolueet ovat myös nuivahtaneet. Jossain vaiheessa myös äänestäjät tajuaa, että kyse on identiteettipolitiikasta (jonka JHA myös totesi Hesarin haastattelussa). Jotenkin koko puolueen identiteetin muutos on mennyt hienosti läpi äänestäjille, ja on sekin saavutus.
        Lisäksi ongelma tulee varsinkin kuntavaaleissa olemaan se, että ehdokkaiden määrä merkitsee enemmän kuin laatu. Kun varsinaisesti kuntatasolla ehdokkaat eivät ole kuten JHA, ja siitähän kyseinen puolue kantaa vastuuta huonon kannatuksen merkeissä jo nykyäänkin. Katsotaan miten käy, mutta muutamat vaalit ja kenties isoimman puolueen vastuu tässä pitää käydä läpi, ennen kuin tietää, miten pitkään suosio kestää.

        Persujen aivopesu ja "identiteettipolitiikka" on tehonnut persukannattajiin. Puolueen ideologia on mamuista vouhotus ja sen oheen on liitetty identiteettipolitiikan mukaista höttöä. Onneksi noiden kupla puhkeaa viimeistään kun ne joutuvat hallitusvastuuseen.

        Oikein vapiset viherhuuneveikko sitä vääjäämätöntä tilannetta? Huumehörhöt pois vallasta!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oikein vapiset viherhuuneveikko sitä vääjäämätöntä tilannetta? Huumehörhöt pois vallasta!

        Sinähän täällä vapiset, humepersutrolli 😂

        Ensinnäkin, en ole vihreiden äänestäjä. Toisekseen, suhtaudun skeptisesti kannabiksen vapauttamiseen. Lisäksi, tiedän monta kiihkeää persukannattajaa, jotka kannattavat huumeiden vapauttamista. Joten koeta keksiä jotain uutta, humepersu 😉

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oikein vapiset viherhuuneveikko sitä vääjäämätöntä tilannetta? Huumehörhöt pois vallasta!

        Vähänpä on taas persulla sanottavaa, säälittävää, kun ei pysty kuin muita haukkumaan keskustelussa, jossa muut argumentoi asioita asiapitoisesti.
        Kun ei ole tietoa, tai edes koulusivistystä, niin tulolaista se sitten on, muut tuntevat myötähäpeää persujen puolesta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      97
      4419
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3283
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2370
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1378
    5. Minulla on käsitys

      Ettet ole kovin se k s uaalinen ihminen.
      Ikävä
      33
      1058
    6. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      32
      1016
    7. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      11
      1014
    8. 158
      997
    9. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      924
    10. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      862
    Aihe