Nordean tunnistautuminen järkyttävää

Anonyymi

Tunnuslukulukulaite on tehty niin vaikeaselkoiseksi asikkaille, kuin vain ikinä voidaan.
Opasteetkin on pääsääntöisesti vain video opasteita.
Niissä käydään lukemattomia asioita lävitse sellaisella vauhdilla, että täytyy olla varsinainen muistihirviö, joka kerralla omaksuu ne ohjeet ja muistaa ne vielä ulkomuistista, vaikka katsoisi videot kuinka monta kertaa hyvänsä.
Olisi paljon helpompi opetella näitä asioita vaikkapa paperille tulostettavasta kopiosta.
Siinä voisi jokainen käydä asioita läpi omalla henkilökohtaisella omaksumisnopeudellaan.
Näyttääkin aivan siltä, että Nordea yrittää vain päästä pienempituottoisista asiakkaistaan mahdollisimman nopeasti eroon. Keinolla millä hyvänsä.
Eikö nyt Suomen valtiovallan pitäisi puuttua tälläiseen asiakkaiden kohteluun.
Pitäisi keksiä uusia edullisia keinoja pienempituloisten ihmisten maksuliikenteen hoitamiseen.
Voisihan valtio palkata esimerkiksi asiantuntevia maksuliikenteen hoitajia vanhemmalle ikäluokalle.
Terveisin 72v.

23

358

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      verkkopankin sivut opastaa toimimaan ihan ensimmäisestä painalluksesta lähtien, mitään kiirettä ei ole.Ihan omaa vauhtia vaan näpyttelee kyseiset toiminnot . Hyvä siitä tulee.
      Ei tarvi hosua ollenkaan, ihan rauhassa vaan.
      Jos laite tuntuu liian pieneltä, niin kannattaa kysyä suurempaa pankista. Ainakin jossakin päin maata on koekäytössä myös seniortabletti, johon on ohjelmoitu valmiiksi kela, omakanta, verotoimisto ja pankki.Sillä siis hoidetaan vain tunnistautumista vaativia asioita, ei mitään muuta viihdetoimintaa.
      Se on DNA ja Nordean yhteishanke. Sitä en tiedä tuleeko yleiseen käyttöön jossakin vaiheessa koko maassa, nyt on kokeilu.
      Maksuliikenne hoituu e-laskuina hyvin helposti. Automaatti maksatuksena menee tililtä ilman, että tarvii itse mitään tehdä. Meillä on kaikki laskut e-laskuina, muutama satunnaislasku vuodessa verkkopankissa maksetaan.

    • Anonyymi

      Ei se mitään jos tunnuslukulaite on vaikea käyttää. Minulla on alkanut Nordean puhelimen tunnuslukusovellus toimimaan vain silloin tällöin. Kerran päivässä ei suostu toimimaan, ei voi varmentaa laitetta tms. epämääräinen virhe tapahtuu. Android versio 1.7.0 ja uudempaa ei ole tarjolla sovelluskaupassa. Puhelin on täysin kunnossa ja 1-2 kuukauden välein tulee tietoturvapäivitykset.

      • Eipä tuo nordean tunnuslukulaite toiminut kuin kaksi vuotta pitäisi patterin kestää 7v. Mitenkähän kauan menee uuden laitteen saamisessa tilauksen jälkeen. Melko "lirissä" kun ei saa asioitaan toimitettue kun nykyisin vaaditaan joko mobiilisovellus tai tunnuslukulaite eikä ole älykännykkää vanha "ukko" ei opi helposti niiden käyttöä. Pahvinen tunnuslukukortto oli parempi vaihtoehto.


      • Römpötti kirjoitti:

        Eipä tuo nordean tunnuslukulaite toiminut kuin kaksi vuotta pitäisi patterin kestää 7v. Mitenkähän kauan menee uuden laitteen saamisessa tilauksen jälkeen. Melko "lirissä" kun ei saa asioitaan toimitettue kun nykyisin vaaditaan joko mobiilisovellus tai tunnuslukulaite eikä ole älykännykkää vanha "ukko" ei opi helposti niiden käyttöä. Pahvinen tunnuslukukortto oli parempi vaihtoehto.

        Kävin hakemassa Nordean konttorista uuden. aktivoitiin saman tien ja toimii taas sain takuuseen uuden ilmaiseksi että tällä tavalla jos on muilla samoja ongelmia.


    • Anonyymi

      Nordean tunnuslukulaite ei toimi. Kokeilin monta kertaa. En tiedä, kun kysyttiin koodia, mitä koodia tarkoitti. Sitten kysyttiin pin koodia, en tiedä onko se paperi lapun koodi, vai koodi, joka näkyy. Kun sitten tuli laita pin koodi, mikä se sitten on, onko se luku, joka tuli koneen mukana, vai mikä.. Sitten luki, yksi yritys jäljellä. Laittaisinhan koodin, mutta kun tietäisin, tuleeko se paperi liuskasta, vai näkyvillä olevasta koodista. Ei muuta mutta tuli hyvis sivuille viesti ja pitäisi se katsoa, mutta, kone taisi lukkiutua ja hyviksen puhelin numeroa ei löydy.

      • Anonyymi

        Koodi on se joka on sulla tietokoneen ruudulla kun olet kirjautumassa verkkopankkiin. PIN-koodi on se koodi jonka siihen laitteeseen olet syöttänyt/antanut syöttää.

        Jos on noin vaikea käyttää "teknistä laitetta" niin suosittelisin siirtymään toiseen pankkiin, tosin taitaa se olla tuota samanlaista kohta joka pankissa. S-Pankissa on mulla vielä paperilappunen, josain kohtaa loppuu varmasti sekin.


    • Anonyymi

      Olet oikeassa. Koko juttu on silkkaa potaskaa, silla nämä eivät ole edes turvallisempia kuin paperinen tunnuslukutaulukko.

      Mahdollisen väärinkäyttäjän tulee tietää vain käyttäjätunnus ja "vain" nelinumeroinen luku eli salasana.

      Esim. S-pankin tunnusluku on hankalampi, sillä voit itse keksiä minkä tahansa salasanan (kirjaimia ja numeroita).

      Jos siis tiedät käyttäjätunnuksen ja nelinumeroisen tunnusluvun (joka aina sama), ei ole merkitystä sillä, että tunnuslukulaite aina arpoo pitkän numerosarjan.

      Tunnuslukutaulukon voi helposti tehdä turvallisemmaksi.

      • Anonyymi

        "Mahdollisen väärinkäyttäjän tulee tietää vain käyttäjätunnus ja "vain" nelinumeroinen luku eli salasana."

        Miten väärinkäyttäjä pääseen käsiksi ko. tietoihin, jotka ovat vain henkilön omassa muistissa tai varmuudeski vielä hyvin eri paikkoihin muistiin laitettuna?

        Lisäksi laitteen PIN-koodin voi vaihtaa niin usein kuin kokee sen tarpeelliseksi.

        "Jos siis tiedät käyttäjätunnuksen ja nelinumeroisen tunnusluvun (joka aina sama), ei ole merkitystä sillä, että tunnuslukulaite aina arpoo pitkän numerosarjan."

        Kuten edellä, laitteeseen itse valitsemansa PIN-koodin voi vaihtaa vaikka kerran päivässä jos niin haluaa.


    • Anonyymi

      Mobiili sovellus toimii todella hyvin.

    • Anonyymi

      "Tunnuslukulukulaite on tehty niin vaikeaselkoiseksi asikkaille, kuin vain ikinä voidaan. Opasteetkin on pääsääntöisesti vain video opasteita."

      Kyseinen laite on toki varsin hanakala ja suht' epämukava lukuisine numerosarjojen naputteluineen verrattuna paperilistojen selkeään ja nopeaan käyttöön, mutta laitteen mukana tulee hyvin selkä käyttöohje, joka on hyvä pitää käsillä pankkiin kirjautuessaan, kunnes laitteeseen ajan kanssa tottuu ja rutinoituu.

      Lisäksi pankkiin kirjautuessa ja kirjauduttuaan sivulla eri etapeissa varsin selkeästi opastetaan miten edetä mm. pankkisiirron vahvistaakseen jne.

      Saman laitteen avulla voi hoitaa myös muut virka-asiat kuten OmaVero, Kela ymv.

      Näyttö on melko hämärä ja napit ovat hieman kovat tuntumaltaan, mutta se on varamastikin sen vuoksi, että laite ei omia aikojaan aktivoidu ja kuluta paristoja vaikkapa lompakon puristuksessa.

      Yksi hyvä puoli on laitteen pieni koko ja suhteellisen hyvä ohuus. En sitten tiedä josko samasta laitteesta voisi kehittää hieman paremmaan ja tukevamman, paremmilla namiskoilla, jotka olisivat kääntyvän kannen alla (haittana tulee paksumpi rakenne), sekä näytön taustavalolla ja vaihdettavalla litteällä paristolla.

      Ps. On kuitenkin hyvä, että Nordea tarjoaa puhelin- ja nettiriippmattoman laitteen yhdeksi vaihtoehdoksi.

      Olikos se S-pankki vai jokin toinen, joka säilyttää paperilistat, mutta ottaa lisävarmenteeksi kertakäyttöisen tekstiviestin, joka ei sekään ole erityisen mukava ratkaisu, eikä teknisesti edes erityisen turvallinen tekstarin osalta.

      • Anonyymi

        Mulla on älypuhelin johon joten kuten sain monen mutkan kautta ohjelmoitua sen, että se on myös kannettavassa tietokoneessa. Siis nordean pankki on kyseessä.
        Mielestäni paperi liuskat oli 100 kertaa parempia. Ne oli helpoimmin esillä, kuin puhelin.
        entä jos puhelin menee rikki, mitä sitten. Onko oltava vielä tunnusluku laite varmuuden vuoksi.
        Miten laskut vahvistetaan, kun ne maksetaan. Sitä en vielä kokeillut, jääkö ne laskut nordean pelleilyn takia maksamatta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mulla on älypuhelin johon joten kuten sain monen mutkan kautta ohjelmoitua sen, että se on myös kannettavassa tietokoneessa. Siis nordean pankki on kyseessä.
        Mielestäni paperi liuskat oli 100 kertaa parempia. Ne oli helpoimmin esillä, kuin puhelin.
        entä jos puhelin menee rikki, mitä sitten. Onko oltava vielä tunnusluku laite varmuuden vuoksi.
        Miten laskut vahvistetaan, kun ne maksetaan. Sitä en vielä kokeillut, jääkö ne laskut nordean pelleilyn takia maksamatta.

        Miten joko Androidilel tai Applelle koodatun applikaation saa tietokoneelle ja mille alustalle?

        Ei kuitenkaan tule olla vain yhden laitteen varassa tai muutoin on nesteessä kun ja jos se lakkaa toimimasta tai muutoin rikkoutuu/ katoaa.


    • Anonyymi

      K yllä nuo pankkien touhut on menneet naurettaviksi. Itse nordan asikkaana ollut kauan,aina ollut mutta nyt kyllä voisi sanoa, etä vit'''''''''a.
      Oli ne liuskat kevyempiä, kuin puhelin, tai tunnuslukulaita, jolla ei tee hevon pask'''.
      Numerotkin niin pieniä, että kuka niitä erottaa. Ne on lisäksi tehty ohut ja hyvin näppärä sormiselle ja nopea liikkeisille.
      Keksintö on typerin, mitä nordea on keksinyt, kai ne haluaakin päästä asiakkaistaan eroon.

      • Anonyymi

        Pankin vaihtaminen on varmasti ylivoimaisen vaikeaa sinulle, muutenhan olisit sen jo tehnyt :D
        Lopeta pankkien käyttäminen ja maksat oravannahoilla jatkossa, ei taida olla muuta vaihtoehtoa.


      • Anonyymi

        "K yllä nuo pankkien touhut on menneet naurettaviksi."

        Kannustan ottamaan yhteyttä EU-direktiiveistä päättäviin tahoihin, sillä nyt hakut vieläpä vulgaarein termein väärää koiraa.

        Sitten on toinen asia se miten ja millä aikataululla eri pankit soveltavat nyttemmin EU-direktiivein vaadittua "vahvaa tunnistautumista" joka koskee kaikkia EU:ssa toimivia pankkeja.

        Ongelma on myös se miten kaikki pankit koettavat suorastaan painostaa pankki-applikaation käyttöönottoa, joka merkitsee laajennettua Google-seurannan hyväksyntää kaikille niille, jotka eivät halua Applen ylihintaisia rautoja hankkia ja jotka eivät lähtökohtaisesti halua Google-tiliä edes avata, joka on ehtona Androidin käytölle.


    • Anonyymi

      Kyllä se on oikea tihrutuskone.

    • Anonyymi

      Noi oravannahat olisivat muuten kyllä hyvä maksuväline mutta kun ne perhana tukkii pajatson.

      • Anonyymi

        Pakko kysyä nyt kyllä, miten onnistuu pajatson peluussa nää tunnuslukulistat ja tunnuslukulaitteet? :D


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pakko kysyä nyt kyllä, miten onnistuu pajatson peluussa nää tunnuslukulistat ja tunnuslukulaitteet? :D

        Kohta kaikkiin rahapelilaitteisiin tule joka tapauksessa pakollinen pelaajan tunnistautuminen, lukekaa uutisia aiheesta, 'pörssipeleissä' saanee vielä olla käytännössä tuntemattomana hallintarahastojen yms. kautta (Vanhasen hallitus hyväksyi), mutta pikkupelurit kyllä aiotaan tunnistaa jopa hedelmäpelien pelaajat jne.


    • Anonyymi

      Kokeilin Nordean tunnuslukulaitetta ja oli vammainen kokemus...
      Järkyttäva laite. Toki muillakin pankeilla vastaavanlainen.

      Oli pakko asentaa iPhoneen sovellus ja nyt on ilo käyttää.

    • Anonyymi

      "on tehty niin vaikeaselkoiseksi asikkaille, kuin vain ikinä voidaan."

      Tervetuloa IT/netti/mobiilimaailman jossa asiakas ei ole se kuningas ollenkaan ja jossa tosiaan kaiki tehdään erikoisesti päin jonkinlaisella oudolla it-insinöörilogiikalla joka on mahdollisiimman kaukanna tavallisesta asiakkaan ja loppukäyttäjåän logiikasta.

      • Anonyymi

        ID-koodeja tuottavia laitteita ja niiden variaatioita on monia erilaisia ja sitten jää jäljelle se millaiseen malliin mikäkin pankki päättyy.

        Tuo Nordean laitteen valmistaja tuottaa niitä lukuisille pankeille mm. pitkin EU:ta ja niihin vain laitetaan kunkin pankin tilaama logo.

        Joissakin pankeissa on ollut jo ennen "vahavan tunnistautumisen" direktiiviä sen ehdot täyttävä kortinlukija, pieni laite jossa pankkikortti jo itsessään on osa tunnistautumista ja johon syötetään oma PIN-koodi ja joka luo randomina kertakäyttöisiä tunnuksia. En muista tarkkaan niiden kaikkia toimintatapoja kun ei ole ollut itsellä käytössä.


    • Anonyymi

      Eri pankkien tunnuslukulaitteita soimaavien olisi hyvä muistaa, että on vain hyvä että sellainenkin vaihtoehto on ylipäätään tarjolla, sillä pitkin EU:ta on (joitakin) pankkeja, jotka pakottavat pankki-applikaatioon tarjoamatta rinnalle mitään muuta vaihtoehtoa.

      Osalle ko. pankkien asiakkaita se merkitsee pankin vaihtoa, jossa on kaikkineen siihen liittyvine asioineen huomattavan suuri työmäärä.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      63
      6283
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      25
      4016
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      263
      2436
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      1960
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      26
      1423
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      95
      1316
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1087
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      1060
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      77
      1006
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      981
    Aihe