Pyydän linkkiapua.

Anonyymi

Pari kolme vuotta sitten kielipalstoilla esitettiin kielikarttaa 500-luvun Ruotsista. Sen mukaan suomen kieli oli hallitseva koko Ruotsin pohjoisella puoliskolla.

Käyn kielikeskustelua netissä ja olen yrittänyt löytää tuota kielikarttaa. En ole löytänyt sitä. Muistaakseni kielitieteilijä Häkkinen(?) esitti sen jonkin tekstinsä yhteydessä.

Mistäköhän sivustolta tuon kielikartan voi löytää? Vai onko svekohakkerit onnistuneet senkin poistamaan?

Ps. Myös nettisvekot voivat auttaa asiassa.

5

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Muistelet oikein, mutta kyllä se oli 1500-lukua kun kartoilla noin yleisesti esiteltiin. Noin viidesosa ""Ruotsin yläpäästä" oli hallussamme. Maahanmuuttokriittinen väestö on varmaan eri mieltä, mutta ne nyt on mieltä milloin mistäkin kun saa vaan öyhöttää.

      • Anonyymi

        Kyllä minä muistan, että se kielikartta oli ENNEN ns. viikinki-aikaa. Keski-ajan lopulla suomen kieli oli jo vainottu pois suurimmaksi osaksi tuolta alueelta.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä minä muistan, että se kielikartta oli ENNEN ns. viikinki-aikaa. Keski-ajan lopulla suomen kieli oli jo vainottu pois suurimmaksi osaksi tuolta alueelta.

        Ihan wikipediasta löytyy riittävän kuvaavia karttoja. 500-luvun paikkeilla ruotsalaisia eli lähinnä Tukholman lähialueilla ja suurin osa Ruotsista kuului Tanskaan.


    • Anonyymi

      Da, pohjois-Ruotsi oli aina jotain Uumajan nykyistä kaupunkia myöten meijän- eli suomenkielisten asuttamaa aluetta. ja on osin yhä.

      ja lisäksi nykyisen eteläisen-Ruotsin metsäisimmillä alueilla oli silloin vankka savolaisten siirtoistutus alue.

    • Anonyymi

      Suomi oli valtakieli Ruotsissakin joskus.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      47
      5515
    2. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      61
      2476
    3. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      18
      1910
    4. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      148
      1782
    5. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      36
      1652
    6. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      17
      1643
    7. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      5
      1428
    8. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      18
      1125
    9. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      77
      1098
    10. Joutuuko Suomi24-palvelu taas oikeuteen ?

      Nämä Purraa ja Perussuomalaista johtoa pedofiilian suojeliana pitävän kirjoittajan viestit eivät vain poistu täältä. Se
      Maailman menoa
      228
      1089
    Aihe