Toivon tämän sivuston kautta saada aikaan kansalaisaloitteen, jonka ansiosta niiden lähihoitajien, joiden palveluja käyttävät vanhukset, heidän koulutuksensa opetusohjelmaan saataisiin lisättyä palvelun parantamistarkoituksella seuraavat tärkeät asiat;
1) Opetettaisiin se, että niistä palveluista, joista on sovittu vanhuksen luona tehtäväksi ne, tehtäisi ilman, että niistä palveluja käyttävän vanhuksen, olisi välttämätöntä/tarpeellista joka kerta palvelevalle lähihoitajalle erikseen muistuttaa.
2) Tavarat, lääkepurkit/pussit - voidetuubit/ purkit - pyyheliinat -
saippuat - ym. eli kaikki ne tavarat ja esineet, joita vanhuksen luona kukin palvelutyöntekijä vuorollaan käyttää/paikoiltaan pois siirtää. Ne siirrettäisiin ilman erillistä pyyntöä, aina sille samalle paikalle, josta se on käyttöönotettaessa pois otettu. 3) Ja kaikki sellaiset vanhustenhoidossa tarvittavat, kun pesusienet, partahöylät, lattiamopit huuhdottaisiin jokaisen käytön jälkeen ennen, kuivumaan asettelua.
4) Jokaisella palvelutyöntekijällä joka tarvitsee vanhusta palvellessaan kynää, heillä jokaisella olisi omaa käyttöään varten mukanaan kynä.
5) Opetettaisiin ymmärtämään, että muistisairauttasairastavan, kuntoisuuskyselyn ym. kyselyn vastaukset, eivät aina vastaa todellisuutta
Näitä lisä koulutus-muutoksia lähihoitajien koulutukseen puoltajat, kerryttäkää nimilistaa, vanhusomaistenne/ ystävänne/oman lähihoitaja palvelutarpeenne parantamiseksi.
Lähihoitajien koulutuksen kehittäjille, parannusehdotuksia koulutukseen.
16
156
Vastaukset
- Anonyymi
Sitten täytyy vain palkata itse oma työntekijä itseään hoitamaan. Saa sellaista purkin paikalleen asettajaa, kun haluaa ja jolla on ehkä mahdollisesti oma kynäkin.
Aikamoista komiikkaa kirjoitat!- Anonyymi
Ei nyt ihan komiikkaa. Oletko hoitanut sairasta? Itse olen keksinyt että...
Olen laittanut hoidettavan seinään lapun, johon olen kirjoittanut, paljonko tehdään iltapalaa, millaiset mitat kahvia laitetaan, että kolme juomapurkkia täytetään, pilkotaan hedelmiä illaksi. Osaavat ulkomaisetkin lukea nämä ohjeet.
Kyllä tavaroiden paikalleen laittaminen on vähimmäisvaatimus, ei sairas osaa niitä etsiä jostakin toisesta paikasta. Samoin käytön jälkeen huuhtominen.
Ja edelleen totta, muistisairas ei pysty itse sanomaan omasta kunnostaan, eikä kertomaan, mikä hänen hoidossaan on tärkeätä. Mutta siinä pitää sitten joku omainen olla paikalla kertomassa tai sitten täyttää jokin lomake. Minä täytän sairaan puolesta, toki asiasta keskustellen.
Toiset hoitajista osaavat hyvin, toiset ovat aika avuttomia, yksi ei ollut eläissään kuorinut appelsiiniä ja toinen ei ollut keittänyt koskaan kahvia, ei yhtään tiennyt mitä tehdä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei nyt ihan komiikkaa. Oletko hoitanut sairasta? Itse olen keksinyt että...
Olen laittanut hoidettavan seinään lapun, johon olen kirjoittanut, paljonko tehdään iltapalaa, millaiset mitat kahvia laitetaan, että kolme juomapurkkia täytetään, pilkotaan hedelmiä illaksi. Osaavat ulkomaisetkin lukea nämä ohjeet.
Kyllä tavaroiden paikalleen laittaminen on vähimmäisvaatimus, ei sairas osaa niitä etsiä jostakin toisesta paikasta. Samoin käytön jälkeen huuhtominen.
Ja edelleen totta, muistisairas ei pysty itse sanomaan omasta kunnostaan, eikä kertomaan, mikä hänen hoidossaan on tärkeätä. Mutta siinä pitää sitten joku omainen olla paikalla kertomassa tai sitten täyttää jokin lomake. Minä täytän sairaan puolesta, toki asiasta keskustellen.
Toiset hoitajista osaavat hyvin, toiset ovat aika avuttomia, yksi ei ollut eläissään kuorinut appelsiiniä ja toinen ei ollut keittänyt koskaan kahvia, ei yhtään tiennyt mitä tehdä.Oletkohan juuri hän, joka on vuorannut äitinsä asunnon ohjelappusilla....? ;D
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oletkohan juuri hän, joka on vuorannut äitinsä asunnon ohjelappusilla....? ;D
Joita ei kukaan lue! Miksi lukisi? Työntekijä tekee duuninsa käynnin aikana ajan sallimissa puitteissa.
Työntekijä on työntekijä! Asiakkaita on yhä enemmän ja työntekijöitä yhä vähemmän.
Omaiset voivat mittailla ja paloitella ihan omien mieltymystensä mukaan.
- Anonyymi
Näillä nurkilla ei soten kotihoitajien kuulu moppiin edes koskea. Mutta todellakin, Yksityisesti voi ostaa palvelua ihan mihin lailliseen tahansa ja hinta ja työnkuva neuvotellaan yrittäjän kanssa.
- Anonyymi
Valitettavasti lähihoitajien, tuskin minkään muunkaan alan, koulutukseen ei kuulu opettaa huolellisuutta ja tarkkaavaisuutta. Kaikissa koulutuksissa oletetaan lähtökohtaisesti, että ne ovat aikuisille ihmisille jo opittuja, päivänselviä asioita ja tapoja.
Valitettavasti ne eivät ole. Huolimattomuus ja vähän sinnepäin -tyyli valtaavat ikävästi alaa joka puolella, eikä sitä näköjään pidetä edes kovin pahana ja huonona asiana. Sekamelskassa ja kaatopaikkaympäristössä viihtyy yhä useampi, hyvä järjestys ja siisteys alkavat olla vanhanaikaisia aiheita. - Nm. S-tanan surullista- Anonyymi
Lähihoitajattaren koulutus on terveyspuolen koulutusta. Ei enää kuulu sosiaalipuolen hommat työnkuvaan.
Sitä saa, mitä tilaa! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lähihoitajattaren koulutus on terveyspuolen koulutusta. Ei enää kuulu sosiaalipuolen hommat työnkuvaan.
Sitä saa, mitä tilaa!Missä siinä kommentissa sanotaan, että kuuluisi ... Samalla tavalla ne sottaavat molempien puolien koulutetut. - Nm. Mitä tilasit
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Missä siinä kommentissa sanotaan, että kuuluisi ... Samalla tavalla ne sottaavat molempien puolien koulutetut. - Nm. Mitä tilasit
Jaa-a, siis nythän oli kirjoitelma lähihoitajattarista, joita koulutetaan tippaiitoiksi ja pilleripirkoiksi, ei appelsiininkuorioiksi tai kahvinkeittäjiksi.
Aikoinaan oli selvät erot kummassakin koulutussuuntauksessa ja työnjälkikin oli aivan erilaista. Tippaiitat saivat keskittyä tippoihinsa ja kahvinkeittäjät kahvinkeittoon.
- Anonyymi
Sitäpaitsi, hoitajat ovat ihmisiä siinä missä hoidettavatkin. Jokaisella on oma luonteensa, taitonsa, tempperamenttinsa, rajoitteensa ym. Harvemmin on hoitotyössä vain yhtä oikeaa keinoa toteuttaa hoito.
Suvaitsevaisuutta tarvitaan puolin ja toisin. Selkeät, lyhyet, kirjalliset ohjeet vaikkapa jääkaapin oveen, sängyn viereen tai vessan seinään voi helpottaa asiaa. Kannattaa huomioida kuitenkin, että kovin seikkaperäisten ohjeiden lukeminen vie kaiken ajan ja mahdollisesti oleellinen jää kuitenkin huomaamatta. - Anonyymi
Kotihoidossa, ainakin täällä vantaalla ja helsingissä, meillä hoitajilla ei ole aikaa pilkkoa mitään hedelmiä. Lisäksi, me emme siivoa. Meillä on aikaa 5-10 min. per asukas. Emme me ehdi katsoa siinä ajassa, onko partakone tai hammasharja oikein päin lokerossa. Me annamme lääkkeet, mikrotamme ruoan ja juoksemme seuraavan asukkaan luokse. Jokainen voi palkata yksityisen hoitajan, jolla on aikaa nyhertää jotain tavaroiden oikeita paikkoja. Meillä ei ole sitä aikaa.
- Anonyymi
Mihinköhän tuossa tarvitaan hoitajaa?
Homma pitäisi olla niin ja tästä olen kirjoittanutkin jossain ja tälläinen roolijako on yleistä muutenkin hoitoalalla. Että kotihoidon tapauksessa asiakkaat pitäisi priorisoida niin että ketkä oikeasti tarvitsee hoitajaa niin siellä käy sitten hoitaja, hoitamassa. Jos asiakas tarvitse vaan puuron lämmityksen, lääkkeen annon dosetista ja yleensä vaan tsekkaa että onko terveys ennallaan niin tähän riittäisi hoiva-avustaja tyyppinen työntekijä. Jos hoiva-avustaja huomaa tai asiakas kertoo että vointi on huono niin pyydetään hoitajan käyntiä jne..
Edelleen pitäisi yhteiskunnassa toimia niin että ihan kerrostaloja kokonaisia pitäisi asuttaa jonkin tasoisessa hoitotarpeessa olevilla asukkailla, silloin kaikki olisi yhdessä talossa. Ei ole kuin hyvinkin pieni järjestely kysymys että tälläinen saadaan aikaan. Moni työssäkäyväkin tarvitsisi asunnon vaikka lähempää työpaikkaa ja tälläiselle vaihdolla asia voisi toteutua, mummeli muuttoon ja työntekijä, asuntoja vaihdetaan päittäin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mihinköhän tuossa tarvitaan hoitajaa?
Homma pitäisi olla niin ja tästä olen kirjoittanutkin jossain ja tälläinen roolijako on yleistä muutenkin hoitoalalla. Että kotihoidon tapauksessa asiakkaat pitäisi priorisoida niin että ketkä oikeasti tarvitsee hoitajaa niin siellä käy sitten hoitaja, hoitamassa. Jos asiakas tarvitse vaan puuron lämmityksen, lääkkeen annon dosetista ja yleensä vaan tsekkaa että onko terveys ennallaan niin tähän riittäisi hoiva-avustaja tyyppinen työntekijä. Jos hoiva-avustaja huomaa tai asiakas kertoo että vointi on huono niin pyydetään hoitajan käyntiä jne..
Edelleen pitäisi yhteiskunnassa toimia niin että ihan kerrostaloja kokonaisia pitäisi asuttaa jonkin tasoisessa hoitotarpeessa olevilla asukkailla, silloin kaikki olisi yhdessä talossa. Ei ole kuin hyvinkin pieni järjestely kysymys että tälläinen saadaan aikaan. Moni työssäkäyväkin tarvitsisi asunnon vaikka lähempää työpaikkaa ja tälläiselle vaihdolla asia voisi toteutua, mummeli muuttoon ja työntekijä, asuntoja vaihdetaan päittäin.Koulutus on ihan liian pitkälleviety pelkän yksinkertaisen perustyön kohdalta, mitä vanhustyö on.
Yhdessä kerrostalossa asuminen taas on laitoshoitoa, mitä vähennetään jatkuvasti. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Koulutus on ihan liian pitkälleviety pelkän yksinkertaisen perustyön kohdalta, mitä vanhustyö on.
Yhdessä kerrostalossa asuminen taas on laitoshoitoa, mitä vähennetään jatkuvasti.Ei ole laitoshoitoa. Sovelletaan omassa kodissa asuvaan henkilöön. Tiedän kerrostaloja, ovat x-yhtiön omistuksessa, joka vuokraa asuntoja lähinnä iäkkäille ja mt-kuntoutujille.
Kyseinen yhtiö ei tarjoa hoivapalvelua vaan jokainen asukas järjestää hoivapalvelunsa tarpeen mukaan, joko yksityiseltä tai kunnalta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei ole laitoshoitoa. Sovelletaan omassa kodissa asuvaan henkilöön. Tiedän kerrostaloja, ovat x-yhtiön omistuksessa, joka vuokraa asuntoja lähinnä iäkkäille ja mt-kuntoutujille.
Kyseinen yhtiö ei tarjoa hoivapalvelua vaan jokainen asukas järjestää hoivapalvelunsa tarpeen mukaan, joko yksityiseltä tai kunnalta.Totta! On ns. senioritaloja, mutta niihin muuttaminen on vapaaehtoista ja toimivat niinkuin sanoit; joka duunista erikseen rahastamalla. Asumismuoto on tyypiltään vanhusten asuintalo, joita ennen oli, mutta jotka muutettiin muuksi. Suurin osa tehostetun palveluasumisen taloiksi. Ei mitenkään ratkaise kotihoidon ravaamista.
Kirjoituksessa kirjoitettiin kerrostaloista, joita muutetaan vanhustaloiksi, kun vanhukset, jotka asuvat nyt hyvillä paikoilla vaihtaisivat asuntoa jonkun lähiössä asuvan työläisen kanssa, joka saisi asunnon paremmalta paikalta. Eikä kunnallisen kotihoitajan tarvitsisi enää ravata talosta taloon, kun kaikki priorisoidut hoidolliset hoidettavat asuisivat samassa talossa.
Ihan miten vaan, niin samaa asiaa pyöritetään tietyin väliajoin saman kaavan mukaan, muttei ratkaise mitään.
- Anonyymi
Itse jätin koulun kesken espoon omniassa, eihän tuossa koulutuksessa ollu kovinkaan usein mitään järkeä. Koulutussisältö aika pitkälti ihan muuta kuin mitä työssä tarvitaan. Koulutusmetodit ihan jäkyttävää, opettaja länttää kirjasta valokopioituja sivuja ja itse kirjoitettuja kohtia joita oppilaat töhertää vihkoihinsa minkä kerkiää.
Oikeasti osastolla työssä ei ole ikinä ollu tarve tietää mitä luita potilaalla on, minkälainen sydän on jne. Tälläisiä opsikellaan kuitenkin, koska tämä lähihoitajakoulutusta oli moniosaaja lähihoitaja, osaa jos osaa niin sitä sun tätä kaikesta mutta itse asiassa ei mitään hyvin. Harjoittelu paikkoja ei riittänyt, vain muutama sai hyvät harjoittelu paikat ja loput sitten mitä jäi ja osa vielä aivan vääriäkin paikkoja. Kurssilla oli sellaisiakin ketkä oli tehneet lähihoitajan työtä jo kauan, siis apuhoitajia muistellen tai jtsp niin heidän oppejaan osaamistaan ei luettu missään hyväksy vaikka koko koulu piti käydä, varmaan vaikutti työhön siis ei yhtään.
Teen silti sellaista ei hoitajan hoitomaista työtä, tein ennen koulu ja teen edelleen samassa työpaikassa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1631453Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on681269Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä251248Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2151134- 1271076
Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️2241002Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk317999- 42939
- 72905
- 73899