10-päiväinen viikko

Anonyymi

Ranskan vallankumouksessa pyrittiin eroon kaikesta kuninkaan ja kirkon valtaan liittyvistä merkeistä. Viikon pituudeksi tuli 10 päivää. Käytäntö kesti noin 12 vuotta.

Olisiko tälle ajatukselle kannatusta tänä päivänä?

27

104

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ennen kristinuskoa antiikin Roomassa oli käytössä kahdeksanpäiväinen viikko joka oli jo muinaisten etruskien perua, ja pyhä vapaapäivä oli viikon ensimmäinen. Kristityille kahdeksan päivää oli liikaa ja he vaatimalla vaativat koko valtakuntaa siirtymään raamatulliseen seitsenpäiväiseen viikkoon joka oli tavallisempi Lähi-Idässä. Kristinusko on kuitenkin menettänyt valta-asemansa Euroopassa ja kirkon mahti ja loisto on murentu yhä kiihtyvämpään tahtiin maallistumisen lisääntyessä joten olisiko jo korkea aika palata takaisin tuohon esikristilliseen kahdeksanpäiväiseen viikkoon?

      • Anonyymi

        Päiviä haluttiin ryhmitellä pitemmiksi ajanjaksoiksi. Luonnollisin on Kuun vaiheisiin liittyvä kuukausi, mutta se on perin pitkä. Useat kulttuurit alkoivat käyttää erilaisia välimittoja. Assyrialaiset käyttivät viiden, egyptiläiset kymmenen ja roomalaiset kahdeksan päivän jaksoja.

        Babylonialaiset huomasivat kuukauden neljäsosan olevan melko tarkkaan seitsemän päivää. Toisaalta “Maata kiertäviä” kappaleita tunnettiin seitsemän erilaista (Aurinko, Kuu ja viisi planeettaa). Seitsenpäiväinen viikko levisi vähitellen muihinkin maihin. Jopa luomiskertomuksen kirjoittaja halusi hyödyntää vakiintuneen tavan antamalla sille jumalallisen alkuperän.

        Vuonna 321 kristinuskoon poliittisista syistä kääntynyt keisari Konstantinus Suuri otti Rooman valtakunnassa viralliseen käyttöön seitsenpäiväisen viikon.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Roomalaisethan olivat asetelleet kalenterinsa niin että uusi kuu osui aina maanantaille ja näin viikko alkoi aina uuden kuun syntymällä. Tästä juontaa tapa nimittää maanantaita kuun päiväksi.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Roomalaisethan olivat asetelleet kalenterinsa niin että uusi kuu osui aina maanantaille ja näin viikko alkoi aina uuden kuun syntymällä. Tästä juontaa tapa nimittää maanantaita kuun päiväksi.

        Ei uusikuu voi osua aina maanantaille koska aika uudestakuusta seuraavaan on yli 28 vrk (29,53 vrk).

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Kuukausi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Päiviä haluttiin ryhmitellä pitemmiksi ajanjaksoiksi. Luonnollisin on Kuun vaiheisiin liittyvä kuukausi, mutta se on perin pitkä. Useat kulttuurit alkoivat käyttää erilaisia välimittoja. Assyrialaiset käyttivät viiden, egyptiläiset kymmenen ja roomalaiset kahdeksan päivän jaksoja.

        Babylonialaiset huomasivat kuukauden neljäsosan olevan melko tarkkaan seitsemän päivää. Toisaalta “Maata kiertäviä” kappaleita tunnettiin seitsemän erilaista (Aurinko, Kuu ja viisi planeettaa). Seitsenpäiväinen viikko levisi vähitellen muihinkin maihin. Jopa luomiskertomuksen kirjoittaja halusi hyödyntää vakiintuneen tavan antamalla sille jumalallisen alkuperän.

        Vuonna 321 kristinuskoon poliittisista syistä kääntynyt keisari Konstantinus Suuri otti Rooman valtakunnassa viralliseen käyttöön seitsenpäiväisen viikon.

        Ei vaan Jumala asetti 7 päivän viikon luomistyönsä mallin mukaan. Se on ihmisen fysiologialle paras. Ranskan 10 pv tuotti ongelmia ja siitä luovuttiin - ei sovi ihmisen rytmiin.

    • 73 viikkoa ja viisipäivinen viikko, josta 2 päivää Darwinin muistelemiseen.

      Kuukausia voisi olla 10 ja lisäksi kolmen päivän juhlat talvipäivän seisauksen aikaan vuoden vaihtuessa.

    • Anonyymi

      Ei käy kun sitten pitäisi miettiä viikonpäivät uusiksi. Ensin vietetään maanantaita eli kuun päivää, manadagher. Sitte on tiistai eli Tiw-jumalan päivä, tisdagher. Sitten keskiviikko eli Odinin päivä, odhinsdagher. Sitten torstai eli Thor-jumalan päivä, dhorsdagher. Sitten perjantai eli Freja-jumalan päivä, friadagher. Sitten on lauantai eli saunomisen ja pesun päivä, loghardagher. Ja lopuksi on sunnuntai eli auringon päivä, sunnodagher.

    • Anonyymi

      EIhän 7-päiväinen viikko ole kristinuskon tai edes juutalaisten keksintö. Anglosaksiset etupäässä ei-kristittyjen jumalien mukaan annetut viikonpäivien nimet ovat tästä hyvä osoitus. Torsdag > Thors dag.

      Eikö Ranskan vallankumouksessa yritetty siirtyä 100-minuuttiseen tuntiinkin?

      • Anonyymi

        Väärä etymologia. Päivän nimi torstai/torsdag tulee sen muinaisgermaanisesta muodosta dhorsdagher joka tarkoittaa Thorin tai Donner-jumalan päivää. Germaanit omaksuivat seitsemän päiväisen viikon roomalaisilta noin 400- tai 500-luvulla jaa. ja viikingeillä se oli käytössä jo noin 900-luvulla jaa. mutta kirjalliset maininnat tästä ovat vasta keskiajan lopulta. Antiikin Roomassa oli käytössä alunperin kahdeksan päivän viikko mutta Konstantinus määräsi sen seitsemän päivän mittaiseksi käännyttyään kristinuskoon.

      • Anonyymi

        Seitsenpäiväinen viikko sinänsä taitaa tulla jo babylonialaislta. Anglosaksiset viikonpäivien nimet ovat tietenkin nuorempaa perua eikä ole mitään syytä miksi viikon pituus olisi määräytynyt niiden mukaan. Kuten ei olekaan.

        7-päiväinen viikko asetettiin luomisessa Aatamille ja Eevalle, ekat ihmiset.

      • Anonyymi

        Voi vitsi.....:D aikaeroa on vähän..

    • 10-päiväinen viikko olisi ollut jymymenestys jos oltaisiin samalla määrätty proletariaatille kaksi vapaapäivää viikolle.

      10-päiväinen viikko yhdellä vapaapäivällä ei menestynyt. Ei kansa nyt niin tyhmää ole. ; )

      • Anonyymi

        Ahneet ja laiskat ihmiset himoitsevat vapaapäiviä, tuottavuus, kilpailukyky ja talouskasvuhan siinä kärsii jos jäädään kahdeksi päiväksi lepäämään laakereille ja jätetään työt tekemättä. Siksi sunnuntaikin muutettiin työpäiväksi että kaupat ja sairaalat voivat olla auki ja tulevaisuudessa on tarkoitus muuttaa viikonloppu arkipäiviksi ja poistaa viikonloppulisät käytöstä.

        Ja samalla päästään eläkkeiden maksamisesta, kun loppuunkulutetut ihmisrauniot kuukahtavat työn ääreen hyvissä ajoin ennen eläkeikää. Raadot voidaan dumpata kylmästi tunkiolle maatumaan, mitä sitä hautajaisiakaan järjestämään. Eikä polttoainetta kannata tuhlata duunareiden krematoimiseen, sehän olisi johtavan luokan voitoista pois !

        Heikot sortuu vahvempien tieltä ja lakaistaan katuojaan. Se on luonnonvalinta.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ahneet ja laiskat ihmiset himoitsevat vapaapäiviä, tuottavuus, kilpailukyky ja talouskasvuhan siinä kärsii jos jäädään kahdeksi päiväksi lepäämään laakereille ja jätetään työt tekemättä. Siksi sunnuntaikin muutettiin työpäiväksi että kaupat ja sairaalat voivat olla auki ja tulevaisuudessa on tarkoitus muuttaa viikonloppu arkipäiviksi ja poistaa viikonloppulisät käytöstä.

        Tietenkin voidaan palata myös 12-tuntiseen työpäivään ja kaivoksiin palkataan työvoimaksi lapsia 5-v. alkaen, säästää myös luontoa kun pikkuiset mahtuvat ahtaampiin kaivoskäytäviin hakkuineen kynttilä suussaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Heikot sortuu vahvempien tieltä ja lakaistaan katuojaan. Se on luonnonvalinta.

        Tuo on toki yleinen väärinymmärrys luonnon valinnasta, mutta ei tietenkään pidä paikkaansa. Olet siis jonkin sortin idiootti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuo on toki yleinen väärinymmärrys luonnon valinnasta, mutta ei tietenkään pidä paikkaansa. Olet siis jonkin sortin idiootti.

        Sinua närkästyttää kun se on darwinismin sisäinen viesti...vaikka evoluutio valhetta onkin.

    • Anonyymi

      Painatko sinä kiloja vai kyynärpaunoja.

      • 58-kiloinen 175-senttinen missi painaa Wanhassa Englannissa yhdeksän kiveä ja kaksi naulaa ollen viisi jalkaa yhdeksän tuumaa pitkä.

        Todella kätevää...

    • Anonyymi

      Aika kaukaa haettua, tietysti joku hölmö voi kuvitella ateismiin liittyvän kaikkea mikä siihen ei liity.

    • Anonyymi

      "Viikon pituudeksi tuli 10 päivää. Käytäntö kesti noin 12 vuotta."

      ...... ja huomattiin että mm. hevoset alkoivat väsyä.

      Ei kannata rikkoa Jumalan säätämiä lakeja.
      Jo [Kymmenessä Käskyssä] yksi käsky teroittaa lepopäivän pyhittämisen tärkeyttä. Kuusi päivää tee työtä ja 7. päivä on lepopäivä.

      Jos jumalaton ei Jumalalta muuta ohjeistusta halua, niin ainakin se kannattaisi huomioida, että kuuden työpäivän jälkeen pitäisi ymmärtää jo levätä yksi päivä. Yllättävän monet ovat nykyään jo työvuksissa, kärsivät työnarkomaniasta.

      • Anonyymi

        Suomessa on yleensä kaksi vapaapäivää ja illatkin vapaata. Kristinuskon kultakaudella näin ei ollut, yksi päivä vapaata viikossa, silloinkin kirkossa käynti lähes paikollista ja koko päivä muuten töitä. Lyhyt eliniän odote, eikä eläkettä.

        Olipas siinä hölmö kommentti. Yhteiskunta oli aika lailla kehittymätön tuoloin ja elääkseen oli pakkokin raataa.

    • Anonyymi

      >Olisiko tälle ajatukselle kannatusta tänä päivänä?<

      Kysy Liiton Miehiltä, ay-pönöttäjiltä, Antti Rinteeltä, Riku Aallolta ym.

      10-päiväisessä viikossa olisi 8 työpäivää ja 2 vapaapäivää.

      Yksinkertaistettuna:
      Nykyisessä 5-työpäiväisessä viikossa työpäiviä on 260 vuodessa.
      Uudistuksen jälkeen 8-työpäiväisessä viikossa työpäiviä olisi 288 vuodessa.
      Jos demarin palkka olisi nyt 3000 €/kk, olisi se uudistuksen jälkeen:
      260 : 3000 € = 288 : X eli 3323 €/kk.
      Eli mukavat palkankorotukset tulisivat - näinkö yksinkertaista?

    • Anonyymi

      > Olisiko tälle ajatukselle kannatusta tänä päivänä?

      Jos samalla muutetaan niin, että vuodessa on 520 päivää ja vuorokaudessa 42 tuntia. :D

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      106
      4572
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3393
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2380
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      39
      1418
    5. Minulla on käsitys

      Ettet ole kovin se k s uaalinen ihminen.
      Ikävä
      36
      1343
    6. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      38
      1196
    7. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      14
      1102
    8. 159
      1026
    9. On varmaan turn off

      Mutta olen tosi kokematon.
      Ikävä
      27
      978
    10. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      944
    Aihe