Mikä on paras tapa opiskella historiaa? Minusta paras tapa opiskella historiaa on lukea vanhaa kirjallisuutta, klassikoita. Hyvät historialliset romaanit nimittäin tempaiset ajastaan jotain hyvin olennaista. Onko niissä tunnelma, jota harvat historian tutkimukset saavat vangittua? Historian tutkimukset ovat tietysti mainio tuki, kun opiskelee historiaa romaanien kautta. Fiktiivisten historiallisten romaanien lukeminen ja tutkimuksiin perehtyminen tukevat toisiaan, eivätkä tietysti sulje pois toisiaan.
Olen varmaan nirppanokka, koska en jaksa lukea tutkimuksia, jos niitä ei ole kirjoitettu lennokkaasti ja oivaltavasti. Parhaita historiateoksia ovat tehneet varmaankin Paavo Haavikko, Veijo Meri, Ylikangas ja Klinge muutamia nimiä mainitakseni.
Historian kuvauksista parhaita ovat - muutamia nimiä tiputellaksen - Väinö Linnan (Täällä pohjan tähden alla), F.E. Sillanpään (Hurskas kurjuus), Pentti Haanpään (Noitaympyrä) ja Eino Säisä (Kukkivan roudan maat) kirjat.
Minusta esimerkiksi "Hurkas kurjuus" on totuus kansalaissodasta. Se nimittäin uskomattomalla tavalla kuvaa kaoottista sisällisotaa, jossa ei missään nimessä kovinkaan monella ollut idealistista perustaa taistella, vaan kyse oli pikemminkin hallitsemattomista tempautumisesta sodan syövereihin. Onko kukaan kirjoittanut sisällissodasta paremmin historian tutkimuksissakaan? Tuskin. Uskomatonta on, että "Hurskas kurjuus" saattoi ilmestyä 1919, heti sodan jälkeen, koska kirja oli ilmiselvästi punaisia ymmärtävä. Sillanpään kuva punaisista tosin ei ole mairitteleva, eikä hän säästele valkoisiakaan. Myöhemmin esimerkiksi Linna on yrittänyt kuvata sisällissotaa. "Täällä pohjan tähden alla" oli tietysti tärkeä, koska se toi esiin punaisten näkökulmaa, mutta "Hurskas kurjuus" on todempi. Linna kuvaa sotaa liian rationaalisesti ja lisäksi hän demonisoi valkoiset, mitä Sillanpää ei missään nimessä tehnyt.
Olen sitä mieltä, että historia ja kirjallisuus ovat mainioita harrastuksia, mutta jos tutkii historiaa tai kirjallisuutta ammatikseen, saattavat ne alkaa maistua puulta. Siksi myös valitsin opiskelualaksenikin pari vuotta sitten historiattoman ja runottoman yhteiskuntatieteen.
Mikä on teidän mielestänne paras tapa opiskella historiaa? Näkökulmia...
Olen varmaan nirppanokka, koska en jaksa lukea tutkimuksia, jos niitä ei ole kirjoitettu lennokkaasti ja oivaltavasti. Parhaita historiateoksia ovat tehneet varmaankin Paavo Haavikko, Veijo Meri, Ylikangas ja Klinge muutamia nimiä mainitakseni.
Historian kuvauksista parhaita ovat - muutamia nimiä tiputellaksen - Väinö Linnan (Täällä pohjan tähden alla), F.E. Sillanpään (Hurskas kurjuus), Pentti Haanpään (Noitaympyrä) ja Eino Säisä (Kukkivan roudan maat) kirjat.
Minusta esimerkiksi "Hurkas kurjuus" on totuus kansalaissodasta. Se nimittäin uskomattomalla tavalla kuvaa kaoottista sisällisotaa, jossa ei missään nimessä kovinkaan monella ollut idealistista perustaa taistella, vaan kyse oli pikemminkin hallitsemattomista tempautumisesta sodan syövereihin. Onko kukaan kirjoittanut sisällissodasta paremmin historian tutkimuksissakaan? Tuskin. Uskomatonta on, että "Hurskas kurjuus" saattoi ilmestyä 1919, heti sodan jälkeen, koska kirja oli ilmiselvästi punaisia ymmärtävä. Sillanpään kuva punaisista tosin ei ole mairitteleva, eikä hän säästele valkoisiakaan. Myöhemmin esimerkiksi Linna on yrittänyt kuvata sisällissotaa. "Täällä pohjan tähden alla" oli tietysti tärkeä, koska se toi esiin punaisten näkökulmaa, mutta "Hurskas kurjuus" on todempi. Linna kuvaa sotaa liian rationaalisesti ja lisäksi hän demonisoi valkoiset, mitä Sillanpää ei missään nimessä tehnyt.
Olen sitä mieltä, että historia ja kirjallisuus ovat mainioita harrastuksia, mutta jos tutkii historiaa tai kirjallisuutta ammatikseen, saattavat ne alkaa maistua puulta. Siksi myös valitsin opiskelualaksenikin pari vuotta sitten historiattoman ja runottoman yhteiskuntatieteen.
Mikä on teidän mielestänne paras tapa opiskella historiaa? Näkökulmia...
Vastaukset 6
Vanhimmat
Historiaa on hyvä opiskella myös matkustamalla ja pistäytymällä museoihin tutkistelemaan menneisyyttä. Pelkkä kirjaviisaus ei varmaan riitä havainnoillistamaan historian kaikkia puolia. Ainakin minä mielelläni käyn museoissa aina matkustaessani ulkomaille. Historian opiskelua tukee hyvin muun muassa maantieteen opiskelu, koska historian kirjat ovat täynnä paikkojen ja alueiden nimiä. Muuten voin kyllä yhtyä näkemyksiisi.
ei ole puolueetonta sota historian tutkimusta ja eri kirjailijoiden näkemykset on myöskin heidän omia näkemyksiään, siitä kuinka he kokivat tai ymmärsivät asiat.
Asia on tietysti aivan kuten sanoit. Kukaan tuskin lukeekaan fiktiivistä romaania objektiivisena totuutena menneisyydestä. Samaten pätevä historiantutkimus perustuu saatavilla olleiden lähteiden pohjalta tehtyyn tulkintaan, joka voi olla hyvinkin subjektiivinen.
Historillisesta romaanista sen verran, että romaanissa on usein paljon kuviteltua, mutta romaani myös tarttuu syvemmin kuvaamansa ajan henkeen kuin tutkimus. Tutkimus kuvaa usein ulkoisia tapahtumia ja pyrkii yleispätevyyteen. Romaani puolestaan kuvaa tapahtumia usein yksilön tajunnan läpi. Näin ollen romaanin lukeminen voi valaista ja havainnollistaa jotakin menneisyyden tapahtumaa syvällisemmin. Näin minun mielestäni Sillanpää valaisee sisällisotaa romaanissaan "Hurskas kurjuus".
että nostat historiasta esiin muitakin asioita kuin sotia ja konflikteja, kuten teit tuolla alla. Jatka samaan malliin. Tämä palsta kaipaa varmasti enemmän muitakin kiistelynaiheita kuin iän ikuiset sodat, sillä menneisyydessä on muutakin merkittävää.
Kyllä tältä palstaltakin löytyy hyvin perusteltuja mielipiteitä. Siitä sitten vastaväitteiden yms. kautta päästään ehkä hieman lähemmäs tietoa siitä, mitä todella tapahtui ja miksi.
Kulttuurihistorian (kuvaamataiteet, kirjallisuus, musiikki), henkilöhistorian, poliittisen historian, uskontojen historian, vanhemman sotahistorian, yleisen historian, näiden kaikkien aloilta on löytyy harrastajia ja ammattilaisiakin. Paljon on mielenkiintoisia aiheita. Siis: puhetta!