Merillä ei ole liikennesääntöjä tuumii venäläiset....törmää vielä omaan kauppalaivaan joka ajaa myös pimeänä...
Osan ajasta pimeänä kulkeva Viktor Leonov aiheuttaa harmia viranomaisille ja kauppalaivoille.
Venäläinen vakoilulaiva aiheuttaa parhaillaan harmaita hiuksia Yhdysvaltain rannikkovartiostolle ja muille viranomaisille.
Maan kakkoisosan edustalla kansainvälisillä vesillä seilaava Viktor Leonov -niminen laiva ei käytä kulkuvaloja, vaikka näkyvyys olisi huono eikä ilmoita liikkeistään kauppalaivoille, jotka ovat yrittäneet kutsua sitä radiolla selvittääkseen venäläislaivan sijainnin.
Rannikkovartiosto onkin alkanut tiedottaa radiolla seudulla liikkuville muille aluksille venäläisten läsnäolosta.
USA:n rannikkovartiosto kutsuu venäläisaluksen toimia epäturvalliseksi. Viranomaisten mukaan alus on tehnyt muitakin epämääräisiä toimia ja manööverejä.
Toisaalta Yhdysvaltain laivasto seuraa laivan liikkeitä ja kyseinen alus on partioinut lähellä Yhdysvaltain rannikkoa useina aiempinakin vuosina. Viktor Leonov on tuttu näky myös Karibialla ja Kuubassa.
Yhdysvaltain ja Venäjän kireät suhteet ovat saaneet molemmat maat lisäämään lihasten pullistelua ja erilaisia operaatioita. Vasta hiljattain yhdysvaltalainen hävittäjä vieraili romanialaisessa satamassa Mustallamerellä osana Naton tavoitetta lisätä läsnäoloaan kyseisellä alueella.
Putinin vakoilulaiva seilaa Yhdysvaltain rannikon tuntumassa
7
55
Vastaukset
- Anonyymi
Tyypillistä r...än sikailua
- Anonyymi
Aivan sama minkälaisen kieroutuneen ajatusrakennelman Natottaja päästään pukkaa seuraava Natottaja tekee siitä tosiuutisen.
Yritätte tappaa Natovastustajat myötähäpeään. - Anonyymi
Venäläisten ei tarvitse noudattaa meriliikenteen sääntöjäkään.
Yleensä ei tarvitse noudattaa mitään sääntöjä.
Laukaisuvalmiilla Buk ohjuksella ei saa osoitella matkustajakoneita.
Pahimmillaan voi käydä järkyttävä vahinko. UUUPS, ei me tehty sitä, on sitten tarinan seuraava askel.- Anonyymi
BUK oikeuden käynti alkaa ja mitä tekee Venäjä?
Eivät uskalla mennä oikeuteen. Buahahaaaa - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
BUK oikeuden käynti alkaa ja mitä tekee Venäjä?
Eivät uskalla mennä oikeuteen. BuahahaaaaUkrainalaisten asiat ei koske Venäjää.
- Anonyymi
Meinnaako jotta törmää ku Helge fregatti GPS navigoituna ja uppoo. :)
- Anonyymi
Tietysti Putin tekee mitä tahansa haluamaansa, kun Trump on presidenttinä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,834483Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu253258Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?
Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt392914Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1172727- 162700
Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka432567Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod172559Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1132285MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,142095Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S281737