Onkoniin ettävasemmistoon lukeutuvan on Suomessa mahdoton saada asiallista kohtelua viranomaisten taholta.Numerot ei vastaa,puheluja ei yhdistetä tai kuuntelet vastaajan pitkää numerosarjaa yhä uudelleen ja uudelleen.Onko niin ettei kukaan kiusaamisen pelkoisina uskalla neuvoa tai kohdella asiallisesti kyseistä henkilöä?Toivottavasti tulee ns siviilitaso jossa hieman erilailla ajatteleva kuitenkin hyvin isänmaalinen ihminen voisi kokea myös myönteisiä kokemuksia.Tämä voisi olla myös taloudellisesti kannattavaa!!!
VASEMMISTONELIMINOINTI
Anonyymi
1<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Ei se voi noinkaan olla. Ei voi paljastaa olevansa vasemmistolainen. Koska se on sama juttu, onko oikeistolainen, jos on, menee prikulleen samankaavan mukaan. Palvelijathan ovat yleensäkin vasemmistolaisia työläisiä. Vasenmistolainenhan nussii vain toisiaa ja haukkuu oikeistolaista. Ja oikeistolainen ei käytä mitään palveluita, niillä on kaikki omastatakaa.
Poikkeuksen tekee vain se, ettei kuulu hyväpalvelu järjestelmään, vai mikä se onkaan perua tarja Halosen valtakaudelta, hyväveli se oli ennen, mutta nykeään, se on joku muu,homo ja hyväsisarjärjestelmä. Näkeehän sen hyvänen aika jo tyhmempikin Suomen hallitusestakin, kaikki töppösen alla presidenttiä myöten. Eikä sieltä taatusti tule ulos muuta, kuin leninkejä näytille ja afriikkalaisia koruja nähtäväksi korkeintaan, näin ekologisella ja ilmastollisella ajalla.