Moikkulista moi! Olen pitkällisesti tutkinut muinaisen Egyptin myyttejä, ja aloittanut systemaattisen mietinnän sen suhteen, kuinka myytit ja uskomukset voitaisiin kumota tai osoittaa vääriksi ja jo aikansa eläneiksi.
1. Egyptin uskomukset taivaasta. Egyptiläiset uskoivat, että taivas on Alkuniili, joka putosi maahan hedelmöittäen sen aina Siriuksen näkyessä aamutaivaalla. Heillä oli käsitys vedestä, joka on elämän lähde, ja jonkinlainen ajatus tulvista, jotka johtuivat Kuun vetovoimasta. Nykykäsityksen mukaan sade muodostuu pilvissä, niissä olevan veden muuttaessa olomuotoaan ja pudotessa maan vetovoiman vaikutuksesta maahan.
2. Voidaan karrikoidusti ajatella, että veden ajateltiin muodostavan koko elämän perustan. Veteen perustuva maailma ei kuitenkaan ole todellinen, koska ihmisolento muuttuu syntyessään maaeläimeksi, joka tarvitsee ja kehittää itselleen tukirangan maalla liikkumiseen. Ihmisolennon voi ajatella olevan eräänlainen vesiolento aivoineen, kehittyen pienoisevokuutiossa maaeläimeksi ensimmäisen hengenvetonsa jälkeen ja oppiessa vähitellen liikkumaan maaeläimen tavoin. Egyptiläiset eivät uskomuksissaan luottaneet tähän, vaan rapauttivat kulttuurinsa sekoittamalla maan ja kuun vetovoiman uskonnoiksi jotka tuhosivat korkeakulttuurin, jonka kärkihahmoina olleet faaraot näyttivät esimerkkiä valmistautuessaan koko elämänsä ajan vesieläimen olomuotoon, syntymättöminä, rakentaen hautapaikkansa kohti tähtikuvioita. Faaraoiden suvut tuhoutuivat, kun uskontojen myötä muodostunut insestisyys tuhosi ne. Maaeläimen rangan kehittyminen olisi auttanut, jos oltaisiin päästy eroon ajatuksesta että vesielementti hallitsee ikuisesti. Kalsiumin käyttö pelkästään olisi auttanut kansakuntaa huomattavasti, niinkuin B12-vitamiinilisä auttaisi Intiaa pääsemään eroon omista harhoistaan joka johtaa uskontoon jossa lähes harrastetaan kannibalismia.
Pyramidien uskotaan sisältävän salattua tietoa. Todellisuudessa ne ovat rakennettuja hautapaikkoja, ihmisen nenän kuvia. Egyptiläiset palvoivat tuoksuja, ja syntymättömyyden ihannointi sai aikaan karvapeiton arvostuksen katoamisen. Tarkoittivatko pyramidien sivukäytävät tähtikuviosuuntineen sieraimia, joita edustivat Lohikäärmeen ja Orionin tähtikuviot? Olivatko ne kuin Aurinko (Lohikäärme) ja Maa (Orion)? Oliko faaraousko kuitenkin pelkkää miehisen testosteronin pullistelua maailmassa jonka uskottiin alkaneen taivaallisen Niilin tulvissa? Ja jos, mihin tällaista taivaallista tulvaa voitaisiin verrata? Naiseen?
Olisiko koko Egyptin kulttuurin testosteronilla vahvistettuine ”Avaruuslaivoineen” voitu estää pelkästään tukirankaa vahvistavalla ravinnolla (liikuntaahan pyramidien rakentelu vaati) johon olisi sisältynyt riittävästi kalsiumia, jolloin hulluus olisi tasaantunut?

Vastaukset 10
Vanhimmat
Salasin kerran puhelimeni sillä hakkerointi kolumbuksen toimesta sai aikaan julkisen piereskelyn häpeän,.fi Ps. Cian kärsäksi meikäläinen muutettiin loitsulla sillä voodoo nuket matkustivat ajassa sivuunpäin älä selvitä olen huijari
Tämä on suunniteltu hullunmyllyksi. Pyramidit on jonkinlainen ankkuri, joka ankkuroi ympäröivän todellisuuden paikoilleen. Todellisuus ei luonut meitä, vaan me loimme todellisuuden.
Jos ottaa valopisteen ja jakaa sen ympäröiviksi valopisteiksi, ei tarkoita että yksittäinen valopiste ohuaa kaikkea vaan kaikki ohjaa yhtä. Tämä todellisuuden luonti toimii 360-astetta ajassa eteen, taakse ja sivuille päin. Aika on vain materian keskittymistä näennäisesti eri osiin.
Muisti on kuin uni, kaksi-ulotteinen litteä kuva. Jos katsot kahdella silmällä, näet kolmiulotteisesti, kuvaan lisääntyy etäisyys. Jos avaat komannen silmän, joka on yksinkertaisesti kaksiulotteisen muistin lisääminen kolmiulotteiseen kuvaan, näkee kuinka ajatukset rupeavat "looppaamaan" saumattomasti "todellisuuteen".
Todellisuus on mielikuvituksen tuotetta ja valintoja.
Komannen silmän avautuessa otsassa avautuu ikäänkuin vesipyörre, ja sen galaksimaisesti pyörivissä "seinustoissa" on loputtomasti fraktaaleja, eläviä mielikuvia. Fraktaalit kasaavat päällekkäisiä, joko vanhoja tai uusia muisti-/mielikuvia, jotka ankkuroituvat paikoilleen kokijan maailmaan.
Noita "mielikuvia" kasaamalla vedät ikäänkuin keskusauringosta päällekkäisiä palasia jotka rakentuvat kokemusmaailmaan.
Duaalistisesti ajateltuna menet mustaan aukkoon/rinnakkaisuniversumiin, mutta aika ja materia oikeastaan kaareutuu itseään vasten.
Jos ihmettelet, miksi kaikki ympärilläsi "tuntuu" peilaavan itseäsi, alat tajuta asian jujun. Kaikki peilaavat omia valintojasi. Kaikki ovat "samalla" kartalla, mutta eri todellisuuksissa.
:)
Jumala tuntisi olonsa todella yksinäiseksi, jos se ei saisi leikkiä itsensä kanssa. Kirous ja lahja on kääritty samaan pakettiin.
"Komannen silmän avautuessa otsassa..."
Kolmas silmä ei sijaitse otsassa. Sen avautuminen on kyllä luonnollinen asia, mutta usein siitä silti vaietaan.
Habaaroo habaaroo il nech ystäväseni niia neerum cum autumn. Jokainen uskoo johonkin. Se kuuluu ihmisyyteen. Jos haluat lopettaa yskomisen eri asioihin, sinun pitäisi lopettaa ihmiset.Naahum
Ai niin! Vastaus itse kysymykseen! Kalsium-hanat kaakkoon vaan siellä Egyptissä!