Villa Marskin ja Mehiläisen henkilökunta

Kohta vuosi vanhusten hoivakohun alusta, yhä satoja kanteluita pelkästään isoista yhtiöistä – Professori sanoo suoraan: "Meillä on nähty tämä alue vähemmän arvokkaaksi kuin toisissa Pohjoismaissa"
@ Henkilöstöä ei kannata pitää vakituisena
Isot yhtiöt käyttävät tuntipalkkalaisia
näin hoitajat vaihtuvat ahkeraan.
@ Hoitaja mitoitukset alhaalla
@ Raha ratkaisee ja valtio antaa tämän kaiken jatkua. Sorry.
Hyvää Joulua ❤

Työelämässä eletään tänä päivänä monenlaisten haasteiden keskellä. Jatkuva muutoksessa ja tulospaineessa, kenties epävarmuudessakin, eläminen aiheuttaa monelle stressiä, joka voi työpaikalla näkyä huonona työilmapiirinä, erinäköisinä ristiriitoina tai konflikteina, kenties työpaikkakiusaamisena tai ehkä jopa kalliina sairauspoissaolopäivinä. Positiivista on se, että näille asioille on tehtävissä paljon. Työ- ja organisaatiopsykologiaan perehtynyt psykologi pystyy oman ammattiosaamisensa kautta auttamaan yrityksiä selviämään haastavista tilanteista.

Minkälainen tilanne teidän työpaikalla on? Osaavatko esimiehenne johtaa muutosta? Onko teillä hyvä dialogi vai olisiko vuorovaikutuksessa parannettavaa? Nostavatko samat ongelmat päätään aina uudestaan ja uudestaan? Kokevatko esimiehet oman roolinsa liian haastavana? Osaavatko he käyttää persoonaansa työvälineenä?

- Olipa kiva tulla tänne taas keikalle, huikkaa tuttu hoitaja minulle jo ovelta.

Hän on jäänyt jo monta vuotta sitten vanhuuseläkkeelle. Mietin usein näitä hoitoalan tervaskantoja hoitajakollegoina. Mikä saa heidät jatkamaan hoitajan raskasta työuraa vielä eläkkeelle pääsyn jälkeen?

Ilman eläkkeellä olevien hoitajien työpanosta vuorojen paikkaaminen olisi hoitoalalla varmasti hankalampaa. Tosin eläkeläiset ovat kuin luonnonvoima. Välillä heidät saa houkuteltua helpolla töihin ja välillä heillä on muuta menoa.

PÄÄTÄN haastatella tuntemiani keikkaa tekeviä jo vanhuuseläkkeellä olevia hoitajia. Ensimmäiseksi kysyn, mikseivät he vietä leppoisia eläkepäiviä vapaana kuin taivaan lintu. Huokaise helpotuksesta ja syljeskele kattoon, kun työura on vihdoin ohi.

Moni vastaa, että eläkkeellä oleminen oli aluksi hauskaa ja vapauttavaa. Kun haaveet matkustelusta ja harrastamisesta oli toteutettu, iski tylsyys ja laiskistuminen. Tekevälle ihmiselle kotona loikoilu oli kuin myrkkyä.

Kukaan haastattelemistani hoitajista ei halunnut ottaa vastaan vakityötä. Se koettiin liian raskaaksi. Lyhyet keikat ja määräaikaisuus olivat heidän mieleensä. Tärkeää oli vapaus valita, milloin hoitotyötä tekee ja milloin ei. Monella oli myös mummokeikkaa lastenlasten kanssa. Sille piti myös jäädä riittävästi aikaa.

MIELENKIINTOISTA oli rahasta puhuminen. Se ei eläkeläisten mielestä ollut ykkösjuttu, vaikka raha toki kelpasi pienen eläkkeen päälle. Hoitotyössä palkkaa tärkeämpää oli sen merkityksellisyys ja imu vuorovaikutukseen potilaiden kanssa. Vahva ajatus siitä, että itsellä oli vielä paljon annettavaa potilaille ja työelämälle.

Tärkeää vaikutti olevan sekin, että roikkui työn kautta ajassa kiinni. Silloin sai olla nuorempien ihmisten kanssa tekemisissä ja koki itsensä tarpeelliseksi. Moni koki jäävänsä eläkkeellä helposti syrjään yhteiskunnan menosta ja hoitoalan vauhdista. Neljä seinää kaatuivat äkkiä päälle, vaikka harrastemenoja olisi ollutkin.