Persujen hallituskaudella vuonna 2016 karkoitettiin 430 ja käännytettiin 1252 ulkomaalaista.
Kun Perussuomalaiset oli korvattu sinisillä vuonna 2018 karkoituksia oli 1092 ja käännytyksiä 1543. Eli molemmissa reipas kasvu.
Nyt punavihreiden ollessa vallassa 2019 on jo tähän mennessä karkoitettu 1834 ja käännytetty 1893 ulkomaalaista. Verrattuna persujen hallituskauteen 2016 karkoitukset ovat kasvaneet 326% ja käännytykset 51%. Eikä vuosi ole vielä edes loppu.
Miten tässä näin kävi?
(Lähde: Migri)
Persut pois hallituksesta - käännytykset ja karkoitukset kasvuun
19
<50
Vastaukset
2015 Ruotsin ulkoministeri painosti Suomen hallitusta vetoomalla, että Ruotsi otti aikoinaan sotalapsia vastaan Suomesta ja nyt olisi Suomen vuoro auttaa Ruotsia.Kun Ruotsi ei ollut sodassa, eikä sillä näin ollen ollut omia sotalapsia, niinpä se lähetti tänne Eta-alueen ulkopuolelta tulleita partaisisotalapsia joilta osalta puuttui henkiöpaperit.Nyt kun tilanne on rauhoittunut niin Suomi voisi palauttaa nämä partasotalapset Ruotsiin.Suurin osa myös suomalaisista sotalapsista palasi kotimaahansa eli Suomeen.
- Anonyymi
Kun 2015 tuli ennätysmäärä turvapaikanhakijoita niin olisi luullut että 2016 olisi käännytettäviä riittänyt, mutta ei. Persut vaan ei saa aikaiseksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kun 2015 tuli ennätysmäärä turvapaikanhakijoita niin olisi luullut että 2016 olisi käännytettäviä riittänyt, mutta ei. Persut vaan ei saa aikaiseksi.
Vielähän niitä käännytellään nykyäänkin! Koska demla-lakimiehet keksi että tossapa näppärä ikuinen rahastusautomaatti, kun pistetään sosiaaliturvapakanhakijat urakoimaan uusia turvapaikkahakemuksia ikuisessa mamutuskarusellissä! :)
- Anonyymi
Persuilla on paljon puhetta - vähän tekoja! En päästäisi heitä koskaan valtaan Suomen takia, vaikka hallitustaival varmasti pienentäisi tuota valheellisesti saatua kannatusta.
Totuushan on, että karkotukset ja käännytykset perustuvat lakeihin ja asetuksiin, mutta jos luvut olisivat toisin päin niin palsta olisi täynnä persujen huutoa siitä, miten punaviher-hallitus on vähentänyt karkoituksia ja käännytyksiä.
Tätä avausta ei taida yksikään persu kommentoida?- Anonyymi
Eli arvopohjan ja *köh* demokratian mukaisesti jos mennään, niin Suomen Sosiaalidemokraattisessa Diktatuurissa persut ei saa mainita sitä, että matuja karkotetaan, eikä sitä, että matuja ei karkoteta!?
Tämä selvä! :)
🍼 *lussun lusuu*
- Anonyymi
Hiukan faKtaa, tähän lapselliseen aloitukseen, jonka tarkoitus oli vissiin kehua vihervasemmiston hallitusta. Mutta osui omaan nilkkaan. Aina kannattaa tarkistaa perusasiat.
*Ensinnäkin palautusten ja käännyttämisen tehostamiseksi EU alkoi laatia uutta asiakirjamallia heti, kun turvapaikanhakijoiden määrä äkisti alkoi kasvaa loppuvuonna 2015. Mietintöluonnoksen komission esitykseen laati europarlamentaarikko Jussi Halla-aho (ps). Esitys hyväksyttiin parlamentissä syyskuussa 2016. Suomessa tuli käyttöön kesäkuussa 2017. Mikä helpotti maasta poistamista sekä käännyttämistä entistä tehokkaammin.
* Sipilän hallituksen laki, mikä joudutti ja helpotti maasta karkotusta tuli voimaan tammikuussa 2019.
Eli tämä hallitus voi tehdä niitä maasta poistamisia, karkotuksia ja käännytyksiä helpommin.
Toisaalta tämän hallituksen karkotusten suuri määrä johtuu myös, ulkomaalaistaustaisten rikollisuuden huimasta kasvusta.
Kannattaisi myös katsoa tilastoista, kuinka paljon ennen v.2015 Suomeen tuli turvapaikanhakijoita, paljonko käännytettiin ja karkoitettiin. Nämä lait ja palautussopimukset jäivät vain tekemättä, ennen v.2015. Keitä oli silloin hallituksessa ja vastuussa?
Odottakaa nyt, että tämä vanha uusivanha vihervasemmistohallitus ovat olleet yhteensä edes vuoden koossa, ennenkuin lähdette tällaisia "puhtaita valheita" heittelemään.- Anonyymi
Jo menee persujen selitykset epätoivoiseksi:
"Palautusten ja käännyttämisen tehostamiseksi EU alkoi laatia uutta asiakirjamallia heti, kun turvapaikanhakijoiden määrä äkisti alkoi kasvaa loppuvuonna 2015. "
Ei pidäkkään kiittää vihervasemmiston hallitusta VAAN PITÄÄ KIITTÄÄ EU:TA! Juuri näin. Eläkoon EU! Persutkaan eivät pystyneet torjumaan turvapaikkaturismia ilman EU:n apua! - Anonyymi
Persuthan pani hanttiin helvetisti kun palautuksia tehtiin. Pelottelivat kuntatalouksien romahtavan, jos vokkihommat loppuu. Vähän kannattas muistella totuuksia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jo menee persujen selitykset epätoivoiseksi:
"Palautusten ja käännyttämisen tehostamiseksi EU alkoi laatia uutta asiakirjamallia heti, kun turvapaikanhakijoiden määrä äkisti alkoi kasvaa loppuvuonna 2015. "
Ei pidäkkään kiittää vihervasemmiston hallitusta VAAN PITÄÄ KIITTÄÄ EU:TA! Juuri näin. Eläkoon EU! Persutkaan eivät pystyneet torjumaan turvapaikkaturismia ilman EU:n apua!Ei aivan täysin noinkaan! Koska kyllähän Sipilän hallituskin yhteispohjoismaisti turvapaikkapolitiikaamme, joka olikin Euroopan leväperäisempiä. Ja määritti useimmat suurimmat turvapaikkamaat turvallisiksi maiksi, sekä poisti toissijaisen suojeluntarpeen ja humanitäärisin syin myönnettävät turvapaikat käytöstä. Jäljelle jäi pelkkä kansainvälisen suojelun tarpeessa olevien oleskeluluvat. Joista taidettiin vielä tehdä määräaikaisia, vai kaatuko se siihen että Kepu (ja kok) petti?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Persuthan pani hanttiin helvetisti kun palautuksia tehtiin. Pelottelivat kuntatalouksien romahtavan, jos vokkihommat loppuu. Vähän kannattas muistella totuuksia.
Linkki?
Lääke?
Tutti?
Hiekkis?
Aa-tuuti-lullaa et jaksaa huomennakin trollata?
- Anonyymi
Persu pettää aina, arkena ja sunnuntaina.
- Anonyymi
Persut otti vastaan liput liehuen 2015 ,35000 pakolaista!!!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Persut otti vastaan liput liehuen 2015 ,35000 pakolaista!!!
Ja sinä fiksuna kaverina kerrot sit varmaan ne vaihtoehdot? :)
Mulle ne oli ”Rajat kiinni” miekkarit. Monessa olit itse mukana? Tiedä vaikka olis tavattu! :) - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja sinä fiksuna kaverina kerrot sit varmaan ne vaihtoehdot? :)
Mulle ne oli ”Rajat kiinni” miekkarit. Monessa olit itse mukana? Tiedä vaikka olis tavattu! :)Tässä sen oikean syyllisen husutukset! :)
Sipilän 1000 ja 1 yön turinat:
2015:
”Suomeen saapui vuonna 2015 yli 32 000 turvapaikanhakijaa, lähinnä Ruotsista mutta myös Venäjältä.
– Kun käsiteltiin sitä Torniosta tulevaa ihmismassaa, niin olisimmeko me voineet pistää siihen puomin ja sanoa, että menkää takaisin Ruotsiin? Totta kai me selvitimme asian, voimmeko me tehdä näin, mutta ei: lainsäädännön mukaan me emme voineet tehdä niin, eikä meillä ollut muuta mahdollisuutta kuin käsitellä heitä turvapaikanhakijoina.
– Jos me olisimme voineet sen tehdä lain ja kansainvälisten sopimusten mukaan, olisimme sen tehneet.”
2019:
”Kaikki muut paitsi Venäjältä Suomeen tulleet turvapaikanhakijat olisi voitu palauttaa, koska nämä tulijat saapuivat Dublin-sopimuksen alla olevien maiden kautta” (Video löytyy Youtubesta)
Kepu pettää AINA! A-I-N-A! Aina! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja sinä fiksuna kaverina kerrot sit varmaan ne vaihtoehdot? :)
Mulle ne oli ”Rajat kiinni” miekkarit. Monessa olit itse mukana? Tiedä vaikka olis tavattu! :)"Ja sinä fiksuna kaverina kerrot sit varmaan ne vaihtoehdot? :)"
Lue Persujen voden 2015 vaaleihin tehty vaaliohjelma. Siinä luvattiin pysäyttää turvapaikanhakijoiden tulo.
Vaalit 2015 voitettiin, päästiin hallitukseen, Jussi Halla-aho kirjoitti hallituksen maahanmuuttopoliittisen ohjelman ja Suomeen tulleiden turvapaikanhakijoiden määrä SEITSEMÄNKERTAISTUI!
Jos tälle ei mitään hallituksessa voinut, niin sehän tarkoittaa, että Persut saivat valehtelemalla vuoden 2015 vaalivoiton!!!
- Anonyymi
Persut puhuvat. Onneksi jotkut muut myös tekevät.
- Anonyymi
No johan tää selvis aikaa sit ton Al Hol-leirin tapauksessa, et suvakit onkin itse asiassa maan pahimpia kaappi-etnonationalisteja!
- Anonyymi
Muut haluaa auttaa, persut haluaa tappaa, lapsetkin.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 2643600
- 1192219
Ollaan samanlaisia
Samannäköisiäkin? Herkkiä, pohdiskelevia, syvästi tuntevia? Aistin kuvienkin perusteella paljon samankaltaisuutta. Siksi991574- 1951432
- 241416
En mä mies tiedä
Missä mennään, mitä me toisillemme ollaan. Pyörit mielessä, mutta kuitenkin pelkään jotain. Pelkään myös sitä, että olin341314Onko vinkkejä ikävän lopettamiseen?
Onko hyviä vinkkejä, miten pääsisi ikävästä eroon? Järkeviä pliis!441251Jokos olet nainen
Päässyt sinuiksi tämän palstan kanssa ja huomannut miten turhaa tänne on mitään kirjoitella. Yhteys meillä kyllä löytyy1131244- 491154
Huomenna taitaa
Päästä selvittelee ja kyselee vähän asiota. Sun verisukulaisten kanssa🤣 naiselle181113