Vapahtajan syntymä tuo jouluilon

Anonyymi

Pian vietetään kristikunnan suurta juhlaa, joulua. Sen lähestyminen näkyy lähes kaikkialla, erityisesti kaupoissa. Joulun sanoma ei ole ristiriidassa lahjojen antamisen kanssa, jos alkuperäinen sanoma ei jää juhlassa paitsioon. Lahjojen antaminen ja läheisten muistaminen kortilla luo molemminpuolista iloa. Erityisesti vähävaraisten ja heikossa asemassa olevien auttaminen pohjautuu lähimmäisenrakkauteen.
Joulunvietossa on pääasiana Jumalan tuleminen ihmiseksi. Jeesuksen syntymä ei ollut sattuma vaan Jumalan antaman lupauksen täyttymys. Kristus todella syntyi maailmaan. Jumala antoi hänet meille Vapahtajaksi. Enkelit välittivät viestin Betlehemin kedolla oleville paimenille: ”Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus, Herra.” (Luuk. 2:11.) Syntiinlankeemuksen perintönä ihminen on turmeltunut.

Se näkyy laajana Jumalan sanasta luopumisena ja synnin vaikutuksina. Jumala ja hänen sanansa opetukset jäävät yhä enemmän syrjään. Joulun kristillinen sanoma ei ole enää monissa joulutapahtumissa lainkaan esillä. Joulun sanoma on kuitenkin valtava ja koskettaa koko ihmiskuntaa.

Jeesus syntyi valoksi pimeydessä vaeltavalle kansalle. Enkelien toivotus kunnian antamisesta Jumalalle on yhä ajankohtainen, vaikka ensimmäisestä jouluyöstä on kulunut yli 2 000 vuotta. Sanomaan sisältyy Jumalan kutsuva rakkaus, joka on tarkoitettu kaikille ihmisille. Jouluevankeliumin lukeminen on arvokas asia kodissa.

Jouluevankeliumissa pääsemme sanomaan niin kuin paimenet Betlehemin kedolla: ”Nyt Betlehemiin! Siellä me näemme sen, mitä on tapahtunut, sen, minkä Herra meille ilmoitti.” (Luuk. 2:15.) Jouluevankeliumista avautuu joulun syvin sanoma ja todellinen jouluilo.

Tänäkin jouluna Jeesus-lapsi on keskellämme. Voimme yhtyä paimenien tavoin kiittämään Jumalaa: ”Jumalan on kunnia korkeuksissa, maan päällä rauha ihmisillä, joita hän rakastaa” (Luuk. 2:14).

Jumalan siunaamaa ja rauhallista joulunaikaa Suomi24:n väelle!

7

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Vapahtajan syntymä tuo jouluilon tai sitten ei. Sitäpaitsi Vapahtaja syntyt Lehtimajajuhlan aikana.

      • Juutalainen mene kakalle.


      • Anonyymi

        Se on aivan totta syys- lokakuussa Jeesus syntyi, eli Sukkot (hepr. ‏סוכות‎) juhlien aikoihin.
        Kuitenkin Joulua (lisääntyneen valon juhlassa) muistelemme Jeesuksen syntymää ja vietämme sitä Hänen syntymän kunniaksi.


    • Melkolailla ansioton edes epäjumalanpalvonnan kohteeksi on tuo jesusianistien satujen ja tarinoiden vapahtaja, jota kukaan ei huomioinut väitetyistä ihmeteoista huolimatta, eikä hän edes syntynyt lähelläkään talvipäivänseisausta, kuten Pasi jo tuossa huomautti.

      Melko noloa juhlia satuhahmoa, joka on luotu ihmisen toimesta kymmeniä vuosia hänen väitetyn kuolemansa jälkeen ja vieläpä aivan vääränä ajankohtana!

    • Anonyymi

      otsikko ainakin täyttä totta, - eikä ainoastaan Jouluiloa, vaan: kaikkina päivinä.

    • Anonyymi

      Joulunvietossa on puolensa ja etenkin omassa lapsuudessani ja oman lapseni joulut loivat kivoja muistoja. Aika harvoin kuitenkaan olen pystynyt hiljentymään joulun kristilliseen sanomaan. Pääsiäisenä se on onnistunut useampana vuotena.

      Kaikenlainen "pitää" on joskus todella stressaavaa. Rasittuneena tai ahdistavassa elämäntilanteessa (esim. nyt sairautta ym. läheisilläni) joulusiivoamiset ja ruokien miettimiset pyhiksi lähinnä stressaavat. "Joulahja" kanssaihmisiltä olisi joskus, kun vain saisi olla omissa oloissa rauhassa. Toisaalta muistan monelta vuodelta, miten sanottiin, ettei ketään juuri jouluna saisi jättää yksikseen. Yksi tuttuni ei päässyt viime joulun tienoilla psykiatriseen hoitoon ja hän päätyi päättämään päivänsä tässä ajassa, kun hoitoon ei päässyt syystä tai toisesta.

      Hyvää joulua ja uutta vuotta toivotan niin aloittajalle kuin kaikille muillekin joka tapauksessa. Muistakaan kanssaihmisiänne, jos jaksatte ja pystytte jollakin tavoin.

    • Anonyymi

      On varmaan ihmisen luonteesta ja elämäntilanteesta kiinni, haluaako viettää joulunsa ihmisten seurassa vain ihan yksikseen rauhassa, kuunnellen joululauluja jne. Olisi tärkeä tunnistaa ne ihmiset, jotka kärsivät yksinäisyydestä. Heidät voisi ehkä ottaa jollakin tavalla mukaan omaan joulunviettoonsa?

      Joulu tuo mieleen ihania muistoja lapsuudenkodista. Niitä joulun ajan siivouksia ei tarvitse noudattaa kuin sen verran, ettei oman perheen viihtyvyys kärsi. Ja kaiken jouluruuan ja leivonnaisten ei tarvitse olla itse valmistettuja. - Muistetaan joulun sanoma ja mietitään sen jälkeen, minkä verran on tarpeen valmistella joulua!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      547
      1787
    2. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      18
      877
    3. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      84
      873
    4. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      101
      806
    5. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      50
      729
    6. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      63
      715
    7. Saana airola ja. muusikko spekulaatiota

      Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki
      Yhteiskunta
      2
      707
    8. Miten kuvaisit tunteitasi

      tällä hetkellä?
      Ikävä
      63
      676
    9. Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen

      Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?
      Ikävä
      74
      628
    10. Moi, olen Lampunhenki

      Kerro toivomuksesi🏺
      Ikävä
      65
      543
    Aihe