Oliko hallituksen "palaajien" ensimmäisen aallon tulijoiden "jouluyllätys" tässä ja tällä kertaa, - vai mikä muu kuin Viherhyysärien suojatti kysymyksessä?
#Toistaiseksi vakuutellaan ei kysymyksessä täysin ulkomaalainen henkilö"!?
!!!
https://www.is.fi/tampereen-seutu/art-2000006347687.html
"10-vuotiasta puukotettiin Citymarketissa – paikalla ollut nuori nainen kertoo kauhunhetkistä, kun keittiövälineosastolta alkoi kuulua avunhuutoja
Epäiltyä tekijää pidettiin aloillaan poliisin saapumiseen asti.
Tampereella Turtolan K-Citymarketissa tapahtui keskiviikkona iltapäivällä noin yhden aikaan epäilty tapon yritys, kun mies yritti poliisin mukaan lyödä alle 10-vuotiasta poikaa teräaseella ylävartaloon kaksi kertaa.
Poika ei vahingoittunut, mutta hänen isänsä sai lieviä vammoja.
IS tavoitti Turtolan K-Citymarketissa iltapäivällä parikymppisen naisen, joka kertoi olleensa kuuloetäisyydellä, kun välikohtaus tapahtui kaupassa.
Paikalla ollut parikymppinen nainen kertoo Ilta-Sanomille kuulleensa avunhuutoja keittiövälineosastolta. Sen jälkeen paikalle kiiruhti henkilökuntaa
Nainen sanoo nähneensä, että jotakuta – todennäköisesti epäiltyä tekijää – pidettiin aloillaan lattialla. Hän arvioi poliisin saapuneen paikalle noin vartissa ja vieneen epäillyn ulos.
Lue lisää: Poliisi: 10-vuotiasta poikaa puukotettiin Citymarketissa Tampereella – epäilty otettu kiinni
Nainen ei nähnyt hyllyjen välissä tapahtunutta välikohtausta, sillä hänellä oli 25–30 metrin päästä näköyhteys ainoastaan osaston kulmalle.
Teosta epäillään vuonna 1990 syntynyttä tamperelaismiestä. Poliisin mukaan epäilty ei ole ulkomaalaistaustainen.
Poliisi on jo ehtinyt kuulla tapauksen asianomistajia. Epäiltyä kuullaan torstaina.
Kauppa oli alkuillasta auki normaaliin tapaan, eikä paikalla näkynyt poliisiteippejä tai muita merkkejä tapahtuneesta.
Terho Vuorinen, Samu Lehtonen
Puukotusyritys Citymarketissa Tampereella !
19
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Voi ei, Al-holin 6-vuotias palaaja yritti puukotta 10-vuotiasta. Tämä on selvä sillä puukottaja on syntynyt 1990 eli Ojalan laskuopin mukaan 6-vuotias.
- Anonyymi
Jos se oli ns. ”pikku-vanha”? Eks se Sipilän 19-vuotiaski ollu lähemmäs kolmekymppine?
- Anonyymi
Veikkaan että kyseessä oli radikalisoitunut persu
- Anonyymi
Veikkailitte väärin henkilö on miespuolinen ja 2.-polven "mamu" on siis "suomalainen" mutta vrallisemmin etnisesti muukalainen, ja todennäköisemmin Viher-demarien polittiikaaan tylsistynyt luuseri!!
- Anonyymi
Persnatsien rinkimasturbointi tämän tapauksen kohdalle taitaa mennä hukkaan. Ihan supisuomalainen tuo puukottaja. Ei kun uusia uutisia lukemaan, kyllä se vieläjoku päivä osuu kohdalleen ja joukkopaineenpurkunne voi alkaa.
- Anonyymi
Toiveajattelua, persu. Toiveajattelua. Ei ollut edes romani. Kantasuomalainen kalpeanaamat. Luuli tätä poikaa isislapseksi. Teki)ä ilmeisimmin persunatsi.
- Anonyymi
On tämä maailma niin sairas. Aina kun jotain tapahtuu, niin joku lataa rasistisen kommentin.
- Anonyymi
Tekijä kuulemma Haaviston salaa maahan tuomia uussuomalaisia. Välikysymystä pukkaa taas. Onko Pekalla vielä luottamusta?
- Anonyymi
Ai, minä taas kuulin varmasta lähteestä että Jussin poikaystävä ois ollu.
- Anonyymi
Totuuteen pitää saada heti selkeä ote ja siksi poliisikin pyrkiin heti ilmoittamaan rikollisen teon tekijän suojelemiseksi ja lieventämiseksi huhuja että "suomalainen" koska tapaus oli Suomessa ja perus-hämäläisellä seudulla Pirkanmaalla!
Suomalainen se on sikakin joka jouluna syödään, usemmiten! Paitsi valtakunnan Jenni-rouva syö pääasiassa kauraa ja papunöyhtöä! - Anonyymi
VAI "hämäys" K-Citykaupalta, ja Tampereella kun Tampereen Sokos tavaratalo ja sen henkilöstö menneisyydestä on saanut ylitsemitoitettua "mainontaa" Sdp:n kansanedustajan ja "hallitustaan" johtavan henkilön myötä!
Tasapuolisuuden vuoksi myös K-ketjun liikkeen oli saatava uutisia ja otsikoita myynnin ja kävijäiden lisäämiseksi!
Näin helppoa se on kun sen osaa!
Mutta muistakaa SOK on antanut entiselle myyjälleen huomattavaa vaalietua ja ostokortteja koko pienelle suvulle!
Siihen ei`vät kykene Koo-ketjuiset yltäkyllin kalliit kaupat! - Anonyymi
Ostakaa enemmän niin sen kautta maan talous nousee ja maahanmuuttajat saavat jokapäiväisen leipänsä!
Siinä samassa kotomaan kansalaisetkin saavat murenoita päydältä! - Anonyymi
Joo, ja poikaa ei onneksi puukotettu. IS antaa väärää tietoa, vai onko se nyt niin, että pakko on viritellä jotain muuta, mitä on sattunut.
Ja se tamperelainen mies oli joskus ainakin nähnyt ulkomaalaisen? - Anonyymi
Joks Ohisalo on käyny tykittämässä ensiavuksi tälle puukottaja-ruuhkatukka-ressukka-puoluetoverilleen laillisen määrän huimausainehia? :(
- Anonyymi
Ja vaikka olisikin suomalainen niin mikä hätä, jos me sairastutaan niin onhan täällä joukko maahanmuuttajia auttamassa.
Ei kai kukaan voi kuvitella että verotuksen kuiviin imetyt suomen kansalaiset pystyvät säilyttämään järkensä,, tää on rarikalisoitunu... - Anonyymi
Taisi olla narkomaani eli vassarimyönteinen nysse. Liekö kiihottunut Al-holista.
- Anonyymi
Olipa kerran espoolaismies, turkulaismies ja tamperelaismies. Heidän kaikkien etunimi oli mohamed.
- Anonyymi
Islam on Suomessa radikalisoinut lähinnä persuja.
Tekijä on 500 vuotta kotoutunut romani kirjailia Veijo Paltasaari. Luotettava tieto erittäin varmalta taholta.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 212268
- 871403
- 1161198
- 751110
Mira Luoti ja Julkkisselviytyjät 2017 - Ketä kuumottaa juuri nyt?
HS: Tässä ohjelmassa Mira Luoti kertoi kokeneensa seksuaalista väkivaltaa "PMMP-yhtyeen Mira Luoti kertoo Ylen uudessa18889Julkisuuden henkilön päiväin päätös
Sitä vaan, että kyllä nyt kaikki tietävät kuka oli Eemeli Peltola (kansanedustaja, joka päätti päivänsä eduskuntatalossa249831- 52812
MESTARI SIVALTAA JÄLLEEN
https://www.is.fi/politiikka/art-2000011436243.html Suomen ainoa Mestari lausuu tosiasiat Sannasta , Tuomiojasta ja hil202799Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä
Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo16785- 34755