Lasten etu on korkein prioriteetti, kaikki muu on toissijaista. Suurkiitos hallitukselle ja Pekka Haavistolle lasten edun aktiivisesta ajamisesta.
Lasten ehdoilla mennään, ei "rajat kiinni"-persun
Anonyymi
8<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Lapset ensin. Persuilla ei ole tähän asiaan nokan kopauttamista.
jos te tai sinä olisit työssäkäyvä veronmaksaja, olisi toinen ääni kellossa.
Se pilven polttaminen, chillailu, antifa jäsenyys ja muuten vaan oleskelu ei anna kokonaiskuvaa, mitä vaikutuksia politiikalla on normaaliin elämään.
Töihin siitä mars mars.
Lapsen etu menee persun "normaalin elämän" edelle.
Älä viitsi.
kyse on siitä, että kotiutetaanko lapsien mukana lasten viholliset.
Terroristi-äidit. Lapsen tulevaisuuden suurin ja pahin uhka sekä vihollinen on lapsen terroristi vanhemmat.
He ovat syy, miksi nämä lapset ovat vankileirillä.
He ovat syy, miksi lapsien lapsuus on ollut mitä on.
Suomi on kuitenkin ainakin vielä oikeusvaltio eli jokainen äiti on syytön ennenkukn toisin todistetaan vaikka toki persu haluasikin jakaa tuomioita pelkän pärstäkertoimen ja ihonvärin perusteella. Lapsen etu on usein että häntä ei eroteta äidistään. Äitien mahdolliset rikokset tutkitaan kyllä sitten suomessa ajan kanssa ja tuomiot jaetaan sitten pitkien oikeudenkäyntiprosessien jälkeen jotta asiaan saadaan varmuus ja lain mukaan mennään asiassa.
Poistui viesti, joten muutetaan koko tarina ja katsotaan mitä tapahtuu.
Höpö löpö.
Se, että äiti on liittynyt kansainvälisesti tunnustettuun ihmisoikeusjärjestöön ja vienyt lapsensa mukanaan, on ihana asia.
Kalifaatin säännöt ovat paljon parempia kuin länsimaiset vapaudet.
Kulje ilman burkhaa ja sinut palkitaan ja tekoasi ylistetään.
Lapsille on opetettu pelkkää hyvää vapautta ja hyviä arvoja.
Pertin poika 113v kertoi medialle olevansa vieläkin neitsyt, pertti kertoi olevansa ylpeä pojastaan.
Totuus saadaan perttien suusta, vanhusten oikeuksien ajamisesta äidit voidaan palkita ruhtinaallisesti alankomaissa, mutta kaikki raakavihannes dietit ja julkkikset palkitaan mediassa jälkeenpäin.
:/
Käsittämätöntä että voikaan olla pieniä lapsia kohtaankin sellaista empatiakyvyttömyyttä.
Veisitkö ja jättäisitkö omat lapsesi leikkimään niiden ISIS lapsukaisten kanssa? Käsittämätöntä, että voikin olla noin hölömöjä ihmisiä.