SDP:n ehdokkaat raiskasi.

Anonyymi

Yllätys yllätys..vai eikö?
Tarkoitan puoluetta mihin ko. herrat kuuluu, sillä siltä sitä näytää löytyvän joka lähtöön!
=
Sdp:n kuntavaaliehdokkaalle yli kolmen vuoden vankeustuomio: Raiskasi naisen rikoskumppaninsa kanssa vain pari viikkoa ennen vaaleja – käytti hyväksi väkivaltaa ja uhrin pelkoa

Nainen raiskattiin useita kertoja yön aikana. Pohjanmaan käräjäoikeuden tuomion mukaan teko täytti törkeän raiskauksen tunnusmerkistön muun muassa siksi, koska miehet toteuttivat rikoksen yhdessä ja vuorotellen ja rikoksella myös aiheutettiin erityisen tuntuvaa henkistä ja ruumiillista kärsimystä.


Pohjanmaan käräjäoikeus tuomitsi joulukuun alussa kaksi vaasalaismiestä ehdottomiin vankeusrangaistuksiin vuonna 2017 tapahtuneesta törkeästä raiskauksesta. Philip Muisya Kimuya ja John Marc Okello tuomittiin kolmen ja puolen vuoden vankeusrangaistukseen.

Lisäksi miehet velvoitettiin yhteisvastuullisesti korvaamaan raiskauksen uhrille 8 000 euroa kärsimyksestä sekä 1 000 euroa tilapäisestä haitasta. Tuomio ei ole lainvoimainen.

Toinen tuomituista, Okello, oli kevään 2017 kuntavaaleissa sdp:n ehdokkaana. Okellon ehdokasesittely on edelleen nähtävissä Vaasan sdp:n verkkosivulta. Ehdokasesittelyssään Okello ilmoittaa olevansa pääluottamusmies sekä shop steward, joka tarkoittanee kaupan myyjää.

Uhri löytyi kaupungilta

Tapauksessa huomiota herättää se, että Okellolle ja Kimuyalle syyksiluettu törkeä raiskaus tapahtui vain muutamaa viikkoa ennen kuntavaaleja.

Maaliskuussa 2017 demariehdokas Okello sekä Kimuya tapasivat uhrinsa kaupungilla ja veivät hänet yksityisasuntoon. Asunnossa miehet pakottivat uhrinsa sukupuoliyhteyteen käyttämällä hyväksi väkivaltaa sekä uhrin pelkoa, jonka vuoksi hän ei kyennyt puolustamaan itseään tai ilmaisemaan omaa tahtoaan.

Syyllisyydestä ei jäänyt varteenotettavaa epäilystä

Pohjanmaan käräjäoikeus katsoi, ettei asiassa jäänyt varteenotettavaa epäilystä vastaajien syyllisyydestä.

Okello ja Kimuya olivat toimineet yhteistuumaisesti. Teko täytti törkeän raiskauksen tunnusmerkistön, koska miehet toteuttivat rikoksen yhdessä ja vuorotellen ja rikoksella myös aiheutettiin erityisen tuntuvaa henkistä ja ruumiillista kärsimystä.

Käräjäoikeus katsoi, että tekoa on myös kokonaisuutena arvostellen pidettävä törkeänä, kun otetaan huomioon sukupuoliyhteyksien lukumäärä ja teon kesto.
Suomen Uutiset

4

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Korjaan:
      "sillä sieltä sitä näyttää löytyvän joka lähtöön"

    • Anonyymi

      Raiskaus ei juurikaan lisää ilmaston hiilidioksidi-pitoisuutta, joten luonnon monimuotoisuuden kannalta sillä ei ole merkittävää haitallista vaikutusta.

      Raiskauksen uhrille raiskaus voi olla järkyttävä kokemus, mutta se on kuitenkin vain yksilötason ongelma. Hallitus ei tee poliittisia päätöksiä yksilötasolla, jos sillä ei ole kokonaisuudelle, kuten esim. ilmastolle, merkitystä.
      Yksilötason päätökset tekee yksilö itse lain sallimissa rajoissa.

      Siksi pääministeritoverin sanoin avaajalla: Eikö teitä edes hävetä?

      • Anonyymi

        Åbo Academi teki myös kyselytutkimuksen kaikille joukkoraiskauksessa mukana olleille, ja sen mukaan raiskaus on hyvinkin miellyttävä kokemus yli 80 % siihen osallistuneista. Joten tämän perusteella Marinin hallitus on päättänyt aloittaa selvitystyöt pitäisikö varsinkin joukkoraiskaukset dekriminalisoida.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Åbo Academi teki myös kyselytutkimuksen kaikille joukkoraiskauksessa mukana olleille, ja sen mukaan raiskaus on hyvinkin miellyttävä kokemus yli 80 % siihen osallistuneista. Joten tämän perusteella Marinin hallitus on päättänyt aloittaa selvitystyöt pitäisikö varsinkin joukkoraiskaukset dekriminalisoida.

        Yksittäistapauksihan nämä kaikki vain on, joten ei hätiä mitiä, sillä se kuuluu kulttuuriin!


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      106
      4572
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3393
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2380
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      39
      1418
    5. Minulla on käsitys

      Ettet ole kovin se k s uaalinen ihminen.
      Ikävä
      36
      1343
    6. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      38
      1196
    7. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      14
      1102
    8. Mitä sun kaltainen ihminen tekee tämmöisessä paikassa?

      Et kuulu tänne?
      Ikävä
      159
      1026
    9. On varmaan turn off

      Mutta olen tosi kokematon.
      Ikävä
      27
      978
    10. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      944
    Aihe