Kiitos rehelliset persut, että selvitätte Haaviston toimet ulkoministeriössä ja samalla

hallituksen kaksinaamaisuuden. Halitus näkyi siunaavan ulkoministerin harjoitaman alaisten painostuksen ja jopa yllättämisen lain rikkomiseen. Asia on selviettävä perinpohjin.

Lisäksi:
Ministerivastuuasia tarkoittaa, että ulkoministeri Pekka Haavistoa (vihr) yritetään saada valtakunnanoikeuteen.

– Kyse on äärettömän vakavasta asiasta. Eduskunta ei voi missään muotoa, missään tapauksessa lähteä lakaisemaan asiaa maton alle tai viivytellä sen kanssa. Kymmenen kansanedustajaa on katsonut, että ministeri on virkatoimissaan syyllistynyt rikokseen, sanoo julkisoikeuden apulaisprofessori Pauli Rautiainen Tampereen yliopistosta.

Kiitos, että selvitätte.
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Tuntemattomassa sotilaassa (Väinö Linnan kirja) sotamies Rahikainen sanoi soppajonossa: Siellä herne kaveriaan ehtii, mutta turhaa on työnsä.

Näin tulee käymään perustuslakivaliokunnassakin, että eivät ne ministeriä pysty mistään tuomitsemaan.

Äänestä

Jos eivät pysty tuomitseen, niin silloin Haavisto saa puhtaat paperit. Asia on kuitenkin tärkeä selvittää, kun julkisuudessa on liikkunut tietoa Haaviston epäasillisesta alasiten kohtelusta. Ei edes Suomessa voi yhden puolueen ministerit olla lain yläpuolella, vaikka niin kuvittelevat.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

hallituksen kaksinaamaisuuden. Halitus näkyi siunaavan ulkoministerin harjoitaman alaisten painostuksen ja jopa yllättämisen lain rikkomiseen. Asia on selviettävä perinpohjin.

Lisäksi:
Ministerivastuuasia tarkoittaa, että ulkoministeri Pekka Haavistoa (vihr) yritetään saada valtakunnanoikeuteen.

– Kyse on äärettömän vakavasta asiasta. Eduskunta ei voi missään muotoa, missään tapauksessa lähteä lakaisemaan asiaa maton alle tai viivytellä sen kanssa. Kymmenen kansanedustajaa on katsonut, että ministeri on virkatoimissaan syyllistynyt rikokseen, sanoo julkisoikeuden apulaisprofessori Pauli Rautiainen Tampereen yliopistosta.

Kiitos, että selvitätte.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu