Tutkielma Jumalasta ja naisista (synti)

Anonyymi

Tutkielma: Jumala on kaksineuvoinen ja synti tulee naisista!


Luominen
Gen 1.27

27. Ja Jumala loi ihmisen kuvakseen, Jumalan kuvaksi hän hänet loi, mieheksi ja naiseksi hän loi heidät. (Jumala on mies ja nainen)

6. Mutta maasta kumpusi vettä, ja se kasteli maan pinnan. 7. Ja Herra Jumala muovasi maan tomusta ihmisen(t) ja puhalsi hänen sieraimiinsa elämän henkäyksen. Näin ihmisestä tuli elävä olento.
(Raamatussa on kirjoitusvirheitä)
Monikoista tulee yksikkö.

Näin luotiin Aatami ja Lilith

"Lilith oli Aatamin ensimmäinen puoliso, demoni jonka Jumala oli luonut. Aatamin ja Lilithin yhtymisestä syntyivät demonit. Näistä merkittävin oli Asmodeus. Lilithin myöhempänä avopuolisona pidettiin Saatanaa, joka houkutteli Eevan syntiinlankeemukseen. Joskus oletettiin myös, että viettelijä olisi ollut käärmeen hahmon ottanut Lilith, joka Jumalan kirouksen takia ei pystynytkään enää vapautumaan ottamastaan käärmeen hahmosta.[2"

Myöhemmin Jumala loi kuuliaisen Eevan, mutta taas kerran petollisen naisen Aatamin kylkiluusta.

26. Jumala sanoi: »Tehkäämme ihminen, tehkäämme hänet kuvaksemme, kaltaiseksemme, ja hallitkoon hän meren kaloja, taivaan lintuja, karjaeläimiä, maata ja kaikkia pikkueläimiä, joita maan päällä liikkuu.» 27. Ja Jumala loi ihmisen(t) kuvakseen, Jumalan kuvaksi hän hänet loi, mieheksi ja naiseksi hän loi heidät. (Aatami ja Lilith=2)

(Jumala on kaksi sukupuolta yhdessä!)

Mutta maasta kumpusi vettä, ja se kasteli maan pinnan. 7. Ja Herra Jumala muovasi maan tomusta ihmisen (2) ja puhalsi hänen sieraimiinsa elämän henkäyksen. Näin ihmisestä(2) tuli elävä olento.
8. Herra Jumala istutti puutarhan itään, Eedeniin, ja sinne hän asetti ihmisen(ihmiset), jonka oli tehnyt. 9. Herra Jumala kasvatti maasta esiin kaikenlaisia puita, jotka olivat kauniita katsella ja joiden hedelmät olivat hyviä syödä, ja paratiisin keskelle hän kasvatti elämän puun sekä hyvän- ja pahantiedon puun. 10. Eedenistä sai alkunsa joki, joka kasteli puutarhan ja joka sieltä lähtiessään jakautui neljäksi haaraksi. 11. Ensimmäisen nimi on Pison. Se kiertää koko Havilan maan, missä on kultaa, 12. ja sen maan kulta on hyvää. Siellä on myös suitsutuspihkaa ja onykskiveä. 13. Toisen joen nimi on Gihon. Se kiertää koko Nubian maan. 14. Kolmannen joen nimi on Tigris, ja se virtaa Assurin editse. Ja neljäs joki on Eufrat. 15. Herra Jumala asetti ihmisen(t) Eedenin puutarhaan viljelemään ja varjelemaan sitä. 16. Herra Jumala sanoi ihmiselle: »Saat vapaasti syödä puutarhan kaikista puista. 17. Vain siitä puusta, joka antaa tiedon hyvästä ja pahasta, älä syö, sillä sinä päivänä, jona siitä syöt, olet kuoleman oma.»

(Tässä välissä Lilith lähti omille teilleen)

18. Herra Jumala sanoi: »Ei ole hyvä ihmisen olla yksinään. Minä teen hänelle kumppanin, joka sopii hänen avukseen.» 19. . Mutta ihmiselle ei löytynyt sopivaa kumppania. 21.
Silloin Herra Jumala vaivutti ihmisen syvään uneen ja otti hänen nukkuessaan yhden hänen kylkiluistaan ja täytti kohdan lihalla. 22. Herra Jumala teki tästä kylkiluusta naisen (Eeva) ja toi hänet miehen luo. 23. Ja mies sanoi: – Tämä se on! Tämä on luu minun luustani ja liha minun lihastani. Naiseksi häntä sanottakoon: miehestä hänet on otettu.24. Siksi mies jättää isänsä ja äitinsä ja liittyy vaimoonsa, niin että he tulevat yhdeksi lihaksi. 25. Ja he olivat molemmat alasti, mies ja hänen vaimonsa, eivätkä he tunteneet häpeää.

Syntiinlankeemus 31. Käärme (Lilith) oli kavalin kaikista eläimistä, jotka Herra Jumala oli luonut. Se sanoi naiselle: »Onko Jumala todella sanonut: ’Te ette saa syödä mistään puutarhan puusta’?» 2. Nainen vastasi käärmeelle: »Kyllä me saamme syödä puutarhan puiden hedelmiä. 3. Vain siitä puusta, joka on keskellä paratiisia, Jumala on sanonut: ’Älkää syökö sen hedelmiä, älkää edes koskeko niihin, ettette kuolisi.’» 4. Silloin käärme sanoi naiselle: »Ei, ette te kuole. 5. Mutta Jumala tietää, että niin pian kuin te syötte siitä, teidän silmänne avautuvat ja teistä tulee Jumalan kaltaisia, niin että tiedätte kaiken, sekä hyvän että pahan.» 6. Nainen näki nyt, että puun hedelmät olivat hyviä syödä ja että se oli kaunis katsella ja houkutteleva, koska se antoi ymmärrystä. Hän otti siitä hedelmän ja söi ja antoi myös miehelleen, joka oli hänen kanssaan, ja mieskin söi. 7. Silloin heidän silmänsä avautuivat, ja he huomasivat olevansa alasti. He sitoivat yhteen viikunanlehtiä ja kietoivat ne vyötärölleen. 8. Kun iltapäivä viileni, he kuulivat Jumalan kävelevän puutarhassa. Silloin mies ja nainen menivät Jumalaa piiloon puutarhan puiden sekaan. 9. Herra Jumala huusi miestä ja kysyi: »Missä sinä olet?» 10. Mies vastasi: »Minä kuulin sinun askeleesi puutarhassa. Minua pelotti, koska olen alasti, ja siksi piilouduin.» 11. Herra Jumala kysyi: »Kuka sinulle kertoi, että olet alasti? Oletko syönyt siitä puusta, josta minä kielsin sinua syömästä?» 12. Mies vastasi: »Nainen, jonka sinä annoit minulle kumppaniksi, antoi minulle sen puun hedelmän, ja minä söin.»

4

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      13. Silloin Herra Jumala sanoi naiselle: »Mitä oletkaan tehnyt!» Nainen vastasi: »Käärme minut petti, ja minä söin.» 14. Herra Jumala sanoi käärmeelle(Ensimmäiselle naiselle): – Koska tämän teit, olet kirottu. Toisin kuin muut eläimet, karja ja pedot, sinun on madeltava vatsallasi ja syötävä maan tomua niin kauan kuin elät. 15. Ja minä panen vihan sinun(Lilith) ja naisen(Eeva) välille ja sinun sukusi ja hänen sukunsa välille: ihminen on iskevä sinun pääsi murskaksi, ja sinä olet iskevä häntä kantapäähän.16. Naiselle hän sanoi: – Minä teen suuriksi sinun raskautesi vaivat, ja kivulla sinä olet synnyttävä lapsesi. Kuitenkin tunnet halua mieheesi, ja hän pitää sinua vallassaan.17. Ja miehelle hän sanoi: – Koska teit niin kuin vaimosi sanoi ja söit puusta, josta minä kielsin sinua syömästä, niin olkoon maa sinun takiasi kirottu. Kovalla työllä sinun on hankittava siitä elantosi niin kauan kuin elät. 18. Maa kasvaa sinulle orjantappuraa ja ohdaketta, mutta sen kasveista joudut ottamaan ravintosi. 19. Otsa hiessä sinun on hankittava leipäsi, kunnes tulet maaksi jälleen, sillä siitä sinut on otettu. Maan tomua sinä olet, maan tomuun sinä palaat.Raamattu 1992. (KR92. )
      (Jumala loi miehen ja naisen tomusta, omasta kuvastaan!) Hemafrofiitti!

      Kummallista on myös se, että mies himoitsee omaa kylkiluutansa(Eeva), mielestäni se on narsistista homoseksuaalisuutta. Omituisia nämä juutalais-kristilliset tyypit!

    • Jos jostain syystä Jumala on olemassa, hänen täytyy olla erilainen kun Vt kertoo. Esim. evoluutio on tosi, luomiskertomus on kirjaimellisesti otettuna fiktio.

    • Anonyymi

      Uskokaa pois.
      Ateismi aihealueen moderaattori poistaa tämän aloituksen hetimiten.
      Ahdasmielinen nirppanokka?

    • Anonyymi

      Huom. Raamatun mukaan Jumala on henki.

      "Jumala on Henki; ja jotka häntä rukoilevat, niiden tulee rukoilla hengessä ja totuudessa."
      Joh. 4:24

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      160
      1404
    2. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      49
      1215
    3. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      24
      1169
    4. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      211
      1090
    5. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      126
      1051
    6. Hyvää huomenta 18. luukku

      Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️
      Ikävä
      223
      984
    7. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      314
      978
    8. Haluaisin vain varmistua

      Sinusta tarpeeksi.
      Ikävä
      42
      929
    9. Olet sä silti

      Ihana ❤️ tykkään
      Ikävä
      72
      895
    10. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      73
      889
    Aihe