Harhaanjohtajat -kirjan kirjoittaja, Terho Miettinen, on itse taustaltaan helluntailainen. Toinen kirjoittajista, Raija Pelli, ...
Harhaanjohtajat kirjoittavat harhaanjohtajista
4
64
Vastaukset
- Anonyymi
on uskosta osaton toimittaja, joka on ollut julkisuudessa myös sen takia, että kertoo tulevansa näkijäsuvusta, näkevänsä yliluonnollisia näkyjä sekä saavansa viestejä tuonpuoleista. Tätä taustaa vasten on mielenkiintoista, että Harhaanjohtajat-kirjassa harhaanjohtajat pyrkivät johtamaan ihmisiä harhaan, pois päin raamatullisesta kristinuskosta. Tämä avaa uusia näkökulmia: Sielinvihollinen Saatana on käyttöönsä uuden keksinnön eksyttää ihmisiä varoittamalla eksytyksistä, joiden kategoriaan se asettaa kaikki terveen uskon ilmenemismuodot.
Raija Pelli kuvittelee juttelevansa edesmenneiden kanssa päivittäin. On luterilaisen kirkon jäsen. Ei ole raittiilla lähteillä hänkään! Eksynyt ei voi toista eksynyttä opastaa!
10 pistettä Raijalle ja Terholle asiapitoisesta kirjasta.
Voisivat tehdä toisenkin kirjan puhtaasti helluntailaisista Teuvo Hakkaraisesta, Johanna Tukiaisesta, Kailajärvestä, Aulikki Muikusta ja monista muista helluntailaisista vaikuttajista.- Anonyymi
hahaanjohtajat - kirjan sisältö on tasan sitä, minkä itse olin aikanaan jo esim. helluntailaisuudessa hyvinkin huomannut, ja kirjakin kirjoitettu vasta vuosia sen jälkeen kun itse irrottauduin ko. lahkosta. siihen aikaan ainakin, hallitseminen oli (on) suurin piirtein pelolla, kuten "oletko valmis, Jeesus tulee", ja paljon paljon muuta väärää, suoranaista valhetta huomasin, ja ihan niitä asioita, jotka kirjassa kirjoitettu.
että älkää viitsikö, niissä lahkoissa vaan, kun "ei saa arvostella "jumalan miestä ?? yms.
siihen aikaan, kun itse lähdin, niin esimerkiksi helluntailaisuuden "perustus" oli tarkkaan varjeltu, nykyäänhän ei enää tuota tietoa voi salata, ym, ym.
koettakaa ny vaan kestää totuus LAHKOSTANNE, vaan hyvin tuttua, pienikin arvostelu on "paholaisen puhetta", tiedän tämän aivopesun . . .
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad671262- 42911
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että342729- 116680
- 52670
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän116646- 51638
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38615- 76592
- 56584