Rakastakaa, älkää vihatko, ellei siihen ole syytä. Opetelkaa myös antamaan anteeksi!
Muistakaa olla kriittisiä mutta avarakatseisia
Anonyymi
7<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Mutta entä jos joskus läikähtää tuiterissa vaikka mustasukkaisuus niin..?
Miksi läikähtäisi? Kun sellaiseen ei ole mitään syytä.
Mustasukkaisuus (esim suhteen alussa, kun ei vielä tunneta toisen toimintatapoja) kertoo välittämisestä ja suurista tunteista.
Harva on mustankipee enää tunteettomassa parisuhteessa.
Niinpä ja tajusin tunteeni sitä naista kohtaan vasta vuosia tapahtuneen jälkeen. Ei oltu pari vaikka tiiviisti yhdessä ja ihan deittailtiinkin, oltiin kyllä ihan kavereitakin.
Noinhan se on hyvä toimia.
Aika harvoin vihataan ilman syytä, uskoisin?
Ylikriittisyyteen on moni asia kaaatunut.