Johnsonin joululahjapaketti lupaa kulta-aikaa!

BRITANNIAN pääministerin Boris Johnsonin hallitus tuo tänään brexit-lainsäädännön käsiteltäväksi Britannian parlamentin alahuoneeseen. Lakiesitys käsittelee muun muassa Britannian rahallisia velvoitteita EU:lle, Euroopasta Britanniaan muuttaneiden oikeuksia ja Pohjois-Irlantia koskevia järjestelyjä.

– Epäröinnin, viivyttelyn, umpikujan ja halvaannuksen jälkeen on tullut aika muutokselle ja toiminnalle. Uusi kulta-aika Isolle-Britannialle on ulottuvillamme, Johnson kertoi parlamenttiedustajille torstaina.

– (Perjantaina) on päivä, jolloin viimein avaamme lahjapakettimme ja esittelemme uunivalmiin sopimuksemme, joka raivaa tien kattavalle kansallisen uudistumisen ohjelmallemme.

Esityksessä myös määritellään siirtymäkauden päivämääriä, joiden perusteella EU:n ja Britannian suhteet pysyvät pitkälti muuttumattomina ensi vuoden loppuun. Tarkoituksena on antaa molemmille osapuolille aikaa solmia uusi kauppasopimus. EU on kuitenkin varoittanut, että tämä vain vuoden ajanjakso on erittäin tiukka aikaraami uuden kauppasuhteen neuvottelulle.
5<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

KERRANKIN olen uutisia palstalle kopioivan eunukin kanssa samaa mieltä!

Tuo otsikko kertoo kaiken oleellisen brexitistä. Vai unohtiko eunukki laittaa "kulta-ajan" lainausmerkkeihin? ;-)

Äänestä
  • Johnson on tunnettu valehtelija.
    Vain idiootti EU-vihaaja uskoo hänen lupauksiinsa.

    Briteillä on edessään erittäin tiukka aika,jollei vapaakauppasopimusta EU:n kanssa saada vuodessa aikaan. Eikä siltä näytä.

    Äänestä

Hyvä, että kirjoitit Britannia, etkä Iso Britannia. Brexit myllerrys, ja Ellun muutaman vuoden sisällä tapahtuva kuolema sinetöi Skotlannin itsenäistymisen. Samassa yhteydessä Irlantien on käytännössä pakko palata saman lipun alle. Englantia, ja Walesia ei enään kannata kutsua Isoksi Britanniaksi

Äänestä

Britannian pääministerin Boris Johnson sai parlamentissa voiton, kun alahuone äänesti hänen brexit-lakinsa puolesta. Kansanedustajista 358 äänesti lain puolesta, 234 sitä vastaan.

Äänestyksen myötä Britannia on askeleen lähempänä sopimuksellista eroa Euroopan unionista 31. tammikuuta. Johnsonin ja EU:n sopimuksen mukaan, mikäli ensi vuoden loppuun kestävän siirtymäkauden aikana osapuolet eivät saa aikaan sopimusta tulevasta suhteesta, EU-kansalaisten oikeudet Britanniassa on kuitenkin turvattu. Lisäksi kovan rajan välttämiseksi Irlannin saarella Pohjois-Irlanti säilyy tavaroiden suhteen EU:n sisämarkkinoilla ja tullimuodollisuudet nousevat Pohjois-Irlannin ja muun Britannian välille.

Perjantaina parlamentissa käsitelty lainsäädäntöpaketti tarvitaan EU:n kanssa neuvotellun erosopimuksen ratifioimiseksi. Koska Johnsonin johtamat konservatiivit saivat viime viikolla pidetyissä parlamenttivaaleissa selkeän enemmistön, ei sopimuksen ratifioimisessa uskota olevan vaikeuksia.

Äänestä
  • Mistä tevit ton P.Irlannin EU sisämarkkinoilla pysymisen? Backstop oli yksi isoimmista riidanaiheista, eikä siittä ole sovittu.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

BRITANNIAN pääministerin Boris Johnsonin hallitus tuo tänään brexit-lainsäädännön käsiteltäväksi Britannian parlamentin alahuoneeseen. Lakiesitys käsittelee muun muassa Britannian rahallisia velvoitteita EU:lle, Euroopasta Britanniaan muuttaneiden oikeuksia ja Pohjois-Irlantia koskevia järjestelyjä.

– Epäröinnin, viivyttelyn, umpikujan ja halvaannuksen jälkeen on tullut aika muutokselle ja toiminnalle. Uusi kulta-aika Isolle-Britannialle on ulottuvillamme, Johnson kertoi parlamenttiedustajille torstaina.

– (Perjantaina) on päivä, jolloin viimein avaamme lahjapakettimme ja esittelemme uunivalmiin sopimuksemme, joka raivaa tien kattavalle kansallisen uudistumisen ohjelmallemme.

Esityksessä myös määritellään siirtymäkauden päivämääriä, joiden perusteella EU:n ja Britannian suhteet pysyvät pitkälti muuttumattomina ensi vuoden loppuun. Tarkoituksena on antaa molemmille osapuolille aikaa solmia uusi kauppasopimus. EU on kuitenkin varoittanut, että tämä vain vuoden ajanjakso on erittäin tiukka aikaraami uuden kauppasuhteen neuvottelulle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu