Laitoin sähköpostia Veikkaukseen ja kerroin että ostin veljelleni viime vuonna joululahjaksi paljon erilaisia Veikkauksen arpoja mutta yhdessäkään ei ollut voittoa ja veljeni oli hyvin pettynyt.Veikkaus vastasi näin:
Rahapelien luonteeseen kuuluu harmillisesti myös mahdollisuus voitotta jäämiseen. Todennäköisyyksien kannalta tappion mahdollisuus onnenpeleissä on itse asiassa aina suurempi kuin voiton mahdollisuus. Sen vuoksi arpoja ja muita rahapelejä kannattaakin pelata viihteen ja jännityksen vuoksi, eikä esimerkiksi tulonhankintakeinona. Mahdollisuus suuriinkin voittoihin tuo mukanaan jännityksen ja jo jännitys itsessään voi olla mukavaa. Mukavin tilanne tietysti olisi arvan sisältämä voitto, mutta arpoja ostaessa on hyvä muistaa, että voiton todennäköisyys etenkin suurempiin voittoihin on varsin pieni.
Veikkauksen arvat
Anonyymi
2
164
Vastaukset 2
Veikkaus antaa rahaa muslimeille
- Anonyymi
Miksi?
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va741980Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä
Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai3661229- 1411028
Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?
Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu241023- 91719
- 45697
Päälle hautaus?
Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa115692Voisit nainen joskus vastata minulle
Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.63652- 59645
- 59598