Tänään juttu HS:ssa. Edustaako tavanomaisen puolalaispapin näkemystä se, että jooga on merkki vapaamielisyydestä ja paholaisen otteen lujittumisesta?
Kukas on Helsingissä asianomainen viranhoitaja kun on kerran määrätty, "että maailman kaikissa hiippakunnissa pitää olla ainakin yksi manauksen erikoismies"?
********
Isä Edmund manaa työkseen
Yhteiskunnan murros Puolassa on kasvattanut piruntorjujien suosiota
Lichen stary. Puolalaispappi Edmund Szaniawski vaikuttaa säyseältä mieheltä, jota kenenkään ei voisi kuvitella pelkäävän. Isä Edmundin tehtäväksi on silti uskottu pahan säikyttäminen. Katolisen kirkon palvelija manaa nimittäin piruja ihmisten sieluista.
Manaajien eli eksorkistien määrää on katolisessa kirkossa Puolassa lisätty kymmenestä 50:een vajaassa vuosikymmenessä. Kysyntä on kasvanut.
Ilmiö saattaa olla kansainvälinen. Katolisen kirkon pää, puolalaissyntyinen paavi Johannes Paavali I velvoitti vuosituhannen sarastuksessa, että maailman kaikissa hiippakunnissa pitää olla ainakin yksi manauksen erikoismies.
Roomassa käynnistyi helmikuussa manaajien kahden kuukauden pituinen kurssi ensimmäistä kertaa katolisen kirkon historiassa.
Usko on joutunut koetukselle yhteiskunnan murroksessa, pappi Edmund Szaniawski sanoo. Puola on muuttunut nopeasti suljetusta sensuuriyhteiskunnasta vapaamielisyyden keitaaksi, ja paholaisen ote on lujittunut, isä suree.
"Ihmiset käyvät ennustajalla ja lukevat tarot-kortteja. He joogaavat. He liittyvät vaarallisiin salaisiin lahkoihin. Pornoa ja seksiä markkinoidaan kaikkialla", isä Edmund luettelee.
Isä Edmundin luokse luostarin huomiin saapuu avunhakijoita lähes päivittäin. He kaipaavat mielenrauhaa kiusauksilta tai evästystä pahojen henkien häätämiseksi kodeista ja lähimmäisten sydämistä.
Pappi laskee ottaneensa vastaan tänä vuonna tuhatkunta avunhakijaa ? äidin tuomasta kolmivuotiaasta ikäihmisiin.
"He valittavat masennusta, kiukunpurkauksia, unettomuutta, itsemurha-ajatuksia, epäonnea avioelämässä tai työssä. He etsivät syytä, miksi mikään ei luonnistu."
Pappi vie työhuoneeseensa. Matalalla pöydällä on pyhäinkuvia ja rukouskirja, lipaston laatikossa pyhää vettä sisältävä pirskotin, suolapurnukka ja oliiviöljypullo. Manaajan tärkein työkalu paholaisen taltuttamiseksi on paavin siunaama Pyhän Benediktuksen risti.
Psyykkisesti sairaan ihmisen ja paholaisen piinaaman sielun erottaminen voi olla visaista, mutta selviää viimeistään rukoillessa, pappi vakuuttaa.
"Rukous voi laukaista kovan naurun. Ihminen ei pysty vastaamaan, uskooko Jumalaan. Kun vaihdan kieltä latinaksi, vastauskin tulee latinaksi."
Isä Edmund näyttää pientä muovipussia, jossa on nauloja. "Nämä eräs nainen sylki suustaan. Näin saatana aineellistui."
Isä Edmundin luo Puolan suurimpaan uuteen temppeliin Licheniin saapuu taas linja-autolastillinen pyhiinvaeltajia Itämeren rannalta. Pappi luennoi heille sielunvihollisen viekkaudesta.
Seurakuntalaiset kaivavat suolapaketteja, vesikanistereita ja oliiviöljypulloja siunattaviksi. Arkiset tykötarpeet muuttuvat aseiksi pahaa vastaan.
"Pyhitettyä suolaa voi ripotella paikkoihin, joissa on pahoja henkiä", valistavat Jadwiga Kupczak ja Marian Kozak rukoushetken jälkeen. "Tyynyn alle kannattaa sirottaa suolaa, mikäli pahat näyt piinaavat öisin. Öljyä voi nauttia salaatissa tai sivellä kipeisiin kohtiin."
Munkeilla on rohto jokaiseen tautiin
Lodz. Ei taida löytyä maallista tautia, johon munkit eivät olisi kehitelleet rohtoja Puolassa. Bonifatiusveljeskunnan luostarin apteekissa on laatikoittain tuoksuvia yrttisekoituksia.
"Virtsatiehyen tulehdukset, maksasairaudet, verenpaine, diabetes", munkki Jan Sobczak luettelee.
Veli Jan paukauttelee leimoja rohtomääräyksiin, kun hän tekee johtopäätöksiä vastaanotolle saapuvien ihmisten voinnista.
Sairas saattaa saada matkaan useita mikstuurapulloja ja yrttipaketteja. Monet vakavasti sairaat hakeutuvat hengenmiesten hoitoon viimeisenä toivona. Puolan toiseksi suurimpaan kaupunkiin Lodziin tullaan hakemaan hoitoa kaukaakin. Toiset toivovat ihmeitä.
Veli Jan on koulutukseltaan sairaanhoitaja, eikä hän sano vähättelevänsä klassisen lääketieteen merkitystä. Lääkäreitä hän moittii kuitenkin lääkkeiden yliannostelijoiksi.
"Saan potilaita, jotka syövät kymmentä eri lääkettä! Anteeksi vain, mutta se on liikaa", veli huudahtaa. Hänestä on ihanteellista, jos lääkeannosta voidaan vähentää yrttihoidolla.
Bonifatiusveljien vastaanotot ovat ilmaisia, eikä niillä diagnosoida sairauksia. Rohdot maksavat, ja apotin mukaan ne ovat ilahduttava tulolähde.
Lodz on munkkien yrttilääkinnän pääkeskus, mutta veljet ovat avanneet viime vuosina neuvontapisteitä viidellä paikkakunnalla lähes 39 miljoonan asukkaan maassa.
Lodzin vastaanotolla työskentelee myös kolme maallikkolääkäriä.
"Ulkopuoliset lääkärit lähettävät meille potilaita, mutta osa lääkärikunnasta ei tunnusta yrttihoitoja", lääkäri Jerzy Pruszczynski toteaa.
Lääkärien kanssa on ollut yhteenottojakin potilaiden lääkinnästä, sillä luostari piti salassa rohtojen ainekset 1700-luvulta näihin päiviin.
EU-jäsenyys ratkaisi kiistat: EU-direktiivit nimittäin pakottivat munkit paljastamaan satoja vuosia vanhat reseptit.

Vastaukset 9
Vanhimmat
Jooga ei ole erityisen suositeltavaa varmaan juuri minkäänmaalaisen papin silmissä. Onhan se kuulemma varteenotettava liikuntamuoto, mutta sen juuret ovat sen verran epämääräiset, että ennemmin vaikka pilates.
Suomessa on manauksen erikoismies, jonka saa käsiinsä jos tarvitsee.
Tuo HS:n juttu on aika tylsä, eikä osoita tekijältään kovinkaan laajaa sivistyneisyyttä aiheesta eikä sen tiimoiltakaan. Tämä asia ei ole mikään vitsi.
noin kielteisesti tarvitse suhtautua. Fideksessä 1/ 1975 dominikaani-isä Carlos Spoor kirjoitti pitkän artikkelin joogasta. Tässä pari lainausta häneltä.
Luvusta "Usko ja jooga":
"Jooga opettaa ihmistä löytämään rauhan tässä maailmassa. Raamattu ottaa huomioon myös tulevan maailman. Toisin sanoen raamatullinen ajattelu sisältää enemmän kuin joogan ajattelu, koska se asettaa ihmisen historiallisen tehtävän eteen. Joogan oppi ei kuitenkaan missään ole ristiriidassa Raamatun uskon kanssa, koska se ei esitä mitään maailmankatsomusta, vaan pikemminkin elämäntekniikkaa, vaikkakin sen kieli on uskonnollisen elämänmiljöön voimakkaasti värittämää. Sen tähden länsimainen ihminen voi paljon oppia vanhalta Intialta joutumatta ristiriitaan oman elämänkatsomuksensa kanssa."
Ja luvusta "Jooga ja kristitty":
" -- Sanokaamme aluksi, että jooga on vain yksi mahdollisuus etsiä elämän tarkoitusta. -- Mutta vuosisatojen ajan mietiskelemällä elämän tarkoitusta, kaikkia tilanteita, jotka johtavat elämän harmonian häiriintymiseen jne., näemme joogassa hyvän keinon oppia olemaan avoin todellisuudelle, jota kaikenlaiset inhimilliset paheet ja puutteet eivät turmele. Missä ihminen näin on avoin koko todellisuuden vastaanottamiseen, voi tämä johtaa hänet vastaanottamaan Jumalan rakastavan tarjouksen, Hänet itsensä. Missä ihminen on valmis kuuntelemaan, ilman todellisuuden vääristymistä, siellä on Jumalan armo varmaan lähellä."
On erittäin loogista, että katkirkkolaisisista jooga on ihan ok - mutta en nyt silti toivo tästä mitään katkirkkolaisten ja vähemmän liberaalien väittelyä.
http://www.kaapeli.fi/~anmar/astanga.html
Mielestäni jooga on ristiriidassa sekä raamatun että katolisen tradition kanssa.
Kirjoitat: "Mielestäni jooga on ristiriidassa sekä raamatun että katolisen tradition kanssa."
Sopii minulle, että sinun mielestäsi näin on. En harrasta joogaa, mutta näyttää olevan pappeja, jotka sen hyväksyvät. Sen vain halusin sanoa.
Kun puhut "katkirkkolaisten ja vähemmän liberaalien" väittelystä, käytät liberaali-sanaa jokseenkin löysästi. En pidä itseäni liberaalina esim. omassa suhteessani kirkon opetukseen. Katkirkkolainen ei katkirkkolaisuutensa perusteella ole sijoitettavissa konservatiivi-liberaali-janalle mihinkään erityiseen kohtaan.
oli ainakin tavalliselle syntiselle hyvinkin avartava. Aikaisemmin olen arvellut sen liittyvän jollakinlailla pappien harjoittamaan selibaattiin.
Ex orgasmi, vai mistä tuollainen sanahirviö muustakaan juontuu? Eikö suomessa olisi syytä pitää erillään manaajat ja orgasmit?
Kyllä kirjoitus lisäsi ainakin minun sivistystäni.
Turust
Tämä asia ei ole mikään vitsi
Kun siirryin 1970-luvun lopulla luterilaisesta kirkosta katoliseen kirkkoon, minua opettanut, hollantilaistaustainen pappi toimi eksorkistina ja rukoili latinaksi rukouksen, jolla hän karkotti Perkeleen. Syynä oli yksinkertaisesti se, että tunnustin olleeni harhaoppinen. Ei eksorkismi katolisessa kirkossa siis ole välttämättä sen kummempaa.
Pappi painotti minulle, ettei hän pitänyt luterilaisuutta minään erityisenä harhaoppina henkilön kohdalla, joka oli vauvana kastettu luterilaiseksi ja kasvatettu siihen uskoon. Papin tehtävä ilmeisesti kuitenkin oli karkottaa Perkele, jos joku nimenomaan tunnusti ja koki eläneensä harhaoppisena.
Itse olin ensin yllättynyt, sitten mielettömän onnellinen.
karkottaa mm. demoneita tietokoneen muistista johon niitä saattaa huomaamatta pesiytyä miljoonittain.
Olisi mukava kuulla kuka on Helsingin hippakunnassa virkaa hoitava manaaja.
Turust
olenkin kiinnittänyt pienen krusifiksin tietokoneeni motitorin reunaan sinitarralla. ;)
Ei kannattaisi lainata kokonaisia artikkeleita.
VT