Kannattaako Raamatun polttaminen?

Jotkut ihmiset sanovat aina silloin tällöin, että he ovat poltttaneet Raamatun tai Raamattuja

Tämä on vain epätoivoinen yritys taistella Jumalaa vastaan. Jumala istuu siitä huolimatta yhä valtaistuimellaan ja tulee kerran tuomitsemaan ihmiset heidän tekojensa mukaan.

Jumalan sanaa ei myöskään voida tuhota polttamalla. Profeetta Jesaja kirjoittaa:

"Ruoho kuivuu, kukkanen lakstuu, mutta meidän Jumalamme sana pysyy iankaikkisesti" (Jes.40:8)

Raamatun Ilmestyskirja kertoo myös toisenlaisesta "takasta", johon määrätyt ihmiset tullaan kerran heittämään. Tätä "takkaa" kutsutaan helvetiksi.

"Ja joka ei ollut elämän kirjaan kirjoitettu, se heitettiin tuliseen järveen." (Ilm.20:15)

Kannattaa siis harkita kahteen kertaan, ennen kuin heittää Raamattua tuleen, ettei vain käy niin, että itse tulee heitetyksi samaan tuleen, jossa se tuleen heitetty Raamattu on jo valmiiksi odottamassa.
Jeesus sanookin:

"sillä, millä tuomiolla te tuomitsette, sillä teidät tuomitaan; ja millä mitalla te mittaatte, sillä teidät mitataan." (Matt.7:2)

En halua olla peloittelemassa tai tuomitsemassa ketään helvettiin, mutta haluan varoittaa siitä, että meidän kaikkien tulee olla hyvin varovaisia sen suhteen, miten suhtaudumme Jumalaan ja Hänen pyhään sanaansa.
Loppupelissä Jumala joka tapauksessa voittaa aina!

10

147

    Vastaukset 10

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ei kannata. Jos haluaa minkä tahansa kirjan hävittää niin sen voi laittaa paperin kierrätykseen. Raamattua tuskin kukaan ostaakaan, ellei kyseessä ole jokin kalliimpi laitos. Halvasta paperista tehtyjä muovikantisia ripariraamattuja taitaa olla useimmilla keksi-iän nurkilla olevilla muutenkin.

      Muuten tulkintasi on taattua järjettömyyttä, jolla et saa ketään käännytettyä uskoosi.

      • Anonyymi

        Mark5 saarnaakin ennen kaikkea itselleen.


      • "Raamattua tuskin kukaan ostaakaan, ellei kyseessä ole jokin kalliimpi laitos. Halvasta paperista tehtyjä muovikantisia ripariraamattuja taitaa olla useimmilla keksi-iän nurkilla olevilla muutenkin."

        Raaamattu on maailman suosituin kirja, jota on painettu noin kuusi miljardia kappaletta ja noin 475 eri kielelle.


      • Jos Raamatussa on muovikannet tai nahkakannet niin ne pitää repiä pois ja laittaa sekajätteeseen ennen Raamatun laittoa paperinkeräykseen.


      • Mark5 kirjoitti:

        "Raamattua tuskin kukaan ostaakaan, ellei kyseessä ole jokin kalliimpi laitos. Halvasta paperista tehtyjä muovikantisia ripariraamattuja taitaa olla useimmilla keksi-iän nurkilla olevilla muutenkin."

        Raaamattu on maailman suosituin kirja, jota on painettu noin kuusi miljardia kappaletta ja noin 475 eri kielelle.

        "Onnenpyörä" on maailman suosituimpiaTV-ohjelmia, mikäli ohjelman mainostusta on uskominen.


    • Anonyymi

      Muistathan vähän aikaisemmin kirjoittaneesi, että Jumala tuomitsee ihmiset TEKOJENSA mukaan? Raamatun polttaminen on pikkujuttu moneen kristittyjen tekemään hirmutekoon verrattuna. Ei, et voi väittää etteivät he olisi olleet sen vähemmän oikeita kristittyjä kuin sinäkään.

      Jos henkesi on kiinni Raamatun polttamisesta, poltatko Raamatun vai luovutko hengestäsi, olkoon kyse pakkasesta tai Isisin käsiin joutumisesta ja varsinkin, jos et tiedä että kirja on Raamattu?

      Painuisit nyt tiehesi ja jättäisit ateismipalstan ateisteille.

      • "Muistathan vähän aikaisemmin kirjoittaneesi, että Jumala tuomitsee ihmiset TEKOJENSA mukaan? Raamatun polttaminen on pikkujuttu moneen kristittyjen tekemään hirmutekoon verrattuna. Ei, et voi väittää etteivät he olisi olleet sen vähemmän oikeita kristittyjä kuin sinäkään."

        Ensin sinun tulisi määritellä, mitä tarkoitat sanalla "kristitty" Kaikki, joita kutsutaan kristityiksi, eivät ole uskovia.
        Se, miten ihminen suhtautuu Jeesukseen ja Hänen sovitustyöhönsä on ratkaiseva asia.


      • Mark5 kirjoitti:

        "Muistathan vähän aikaisemmin kirjoittaneesi, että Jumala tuomitsee ihmiset TEKOJENSA mukaan? Raamatun polttaminen on pikkujuttu moneen kristittyjen tekemään hirmutekoon verrattuna. Ei, et voi väittää etteivät he olisi olleet sen vähemmän oikeita kristittyjä kuin sinäkään."

        Ensin sinun tulisi määritellä, mitä tarkoitat sanalla "kristitty" Kaikki, joita kutsutaan kristityiksi, eivät ole uskovia.
        Se, miten ihminen suhtautuu Jeesukseen ja Hänen sovitustyöhönsä on ratkaiseva asia.

        Määrittele sinä se sana "kristitty".

        Onko uskovia Adventtikirkon ulkopuolella?

        Raamatun mukaan kristityn on puhuttava: on, on tahi: ei, ei. Muista tämä sitten.


    • Kannattaako Darwinin teosten polttaminen?

    • Anonyymi

      Raamatun polttaminen kannatta kristittyjen nähden ei muuten.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Poliisi yritti murhata mopopojan

      Nyt menee kissalan poikien touhu liian pitkälle! https://www.is.fi/kotimaa/art-2000012193221.html Karu video mopomiiti
      Maailman menoa
      705
      3040
    2. Käviskö tällainen suhde

      Tutustutaan, fyysistä kontaktia, mutta ensijaisesti tarkoituksena ei ole aloittaa mitään virallista tai rikkoa mitään? E
      Ikävä
      71
      943
    3. Raiskausyritys

      Eilen laajallakankaalla lenkkipolulla.
      Kajaani
      42
      817
    4. Mihin kiinnitit ensimmäisenä

      huomiota kaivatussasi?
      Ikävä
      69
      766
    5. Niin kauan tätä

      Onko vuotesi menneet hukkaan
      Ikävä
      88
      637
    6. Olen pahoillani

      Olen mokannut pahasti ja pilannut sinun ja monen muun ihmisen maineen. Anteeksi. Muutan toiselle paikkakunnalle. Hyvästi
      Ikävä
      43
      559
    7. Poutalan onnettomuus

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/ministeri-mika-poutala-vakavassa-onnettomuudessa/9375980 Kumma kun jutussa ei manit
      Maailman menoa
      48
      526
    8. Harvinaisin persoonallisuustyyppi

      Vihdoin löytyi selitys sille mitä olen. En olisi uskonut että löytyisi. Signs You Are the Rarest Personality Type o
      Sinkut
      80
      465
    9. Missä on Sofia Virta? Loistaa poissaolollaan Erikoisjoukot uudelta kaudelta

      Vihreiden puheenjohtaja, kansanedustaja Sofia Virta pääsi otsikoihin, kun tieto hänen osallistumisestaan Erikoisjoukot-k
      Kotimaiset julkkisjuorut
      25
      460
    10. Taisin vihdoin saada sinut ulos luuristani stalkkeri

      Et selvästikään ole niin pätevä kuin luulet. Tai minä niin huono.
      Ikävä
      82
      451
    Aihe