"Kansanedustaja Pirkka-Pekka Petelius (vihr) pyytää Helsingin Sanomien haastattelussa anteeksi romaneista tekemiään televisiosketsejä." IL tänään.
Kun keskustelu on käynyt varsin tulikivenkatkuisena ja pilkkakirvein varustettuna, varsinkin muutamien uskonnonvastaisten taholta, niin kysynkin, milloin ateistit yms uskovaisia pilkkaavat ja maalittavat oppivat tuntemaan sisällään typeryytensä ja pyytelevät joukoittain anteeksi ihmisvihaansa. Olisi se hieno päivä, kun suuri osa ihmisistä saisi elää rauhassa oman katsomuksensa mukaan kuin olla kuka tahansa muukin tulematta jonkun hihhulijoukon pilkkaamaksi. Jopa heidän syyttömät lapsensakin voisivat kulkea kaduilla rauhassa eikä tarvitsisi pelätä atte-ystäviensä kiusaamista.
Toivossa on hyvä elää!
Anteeksipyyntöjä
24
<50
Vastaukset
Hyvä homma.
Kumpa fundamentalisti-kristityt ja muutkin persut ymmärtäisivät, että anteeksi pyytäminen on hyvä tapa, eikä se maksa mitään.
Persut varsinkin ovat olleet mielensäpahoittajia ja tehneet tutkintapyyntöjä vanhoista TV-sketseistä.- Anonyymi
Persutko? Mihinkäs tuo väite perustuu? Enpä ole moista kuullut. Saisiko ehkä linkkiä...?
Olen persu, enkä pahoittele mieltäni sketsiohjelmista. Jos pidän jotain mauttomana, en katso.
Tästä seuraa, etten juuri koskaan katso suomalaisia elokuvia tai -sarjoja, ynnä muuta alatyylistä hömppää. Sketsiohjelmia nyt ainakaan.
Kelpuutan ainoastaan ja lähinnä Klaus Härön elokuvat, joissa ei huudeta, riidellä ja kiroilla. Alkukuusta tuli hyvä elokuva, Äideistä parhain. Anonyymi kirjoitti:
Persutko? Mihinkäs tuo väite perustuu? Enpä ole moista kuullut. Saisiko ehkä linkkiä...?
Olen persu, enkä pahoittele mieltäni sketsiohjelmista. Jos pidän jotain mauttomana, en katso.
Tästä seuraa, etten juuri koskaan katso suomalaisia elokuvia tai -sarjoja, ynnä muuta alatyylistä hömppää. Sketsiohjelmia nyt ainakaan.
Kelpuutan ainoastaan ja lähinnä Klaus Härön elokuvat, joissa ei huudeta, riidellä ja kiroilla. Alkukuusta tuli hyvä elokuva, Äideistä parhain.Liika kiroilu saattaa olla huono tapa mutta ei se synti ole. Kiroilhan Jeesuskin kiivastuessaan:
"MENE POIS SAATANA!"Anonyymi kirjoitti:
Persutko? Mihinkäs tuo väite perustuu? Enpä ole moista kuullut. Saisiko ehkä linkkiä...?
Olen persu, enkä pahoittele mieltäni sketsiohjelmista. Jos pidän jotain mauttomana, en katso.
Tästä seuraa, etten juuri koskaan katso suomalaisia elokuvia tai -sarjoja, ynnä muuta alatyylistä hömppää. Sketsiohjelmia nyt ainakaan.
Kelpuutan ainoastaan ja lähinnä Klaus Härön elokuvat, joissa ei huudeta, riidellä ja kiroilla. Alkukuusta tuli hyvä elokuva, Äideistä parhain.Juu, kaikki tutkintapyynnöt vanhoista sketseistä oli persujen tekemiä.
Persujen Laura Huhtasaari yllytti tekemään tutkintapyyntöjä.
Kun Lauran ja persujen kiero juoni paljastui, niin Laura sanoi, ettei oikeasti halunnut tutkintapyyntöjä, vaikka olikin niihin yllyttänyt.
"Laura Huhtasaari kommentoi, ettei oikeasti toivonut tutkintapyyntöjä."
ttps://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/72e4fd00-26dc-4a8a-8b34-c645bcb5da02- Anonyymi
KTS kirjoitti:
Liika kiroilu saattaa olla huono tapa mutta ei se synti ole. Kiroilhan Jeesuskin kiivastuessaan:
"MENE POIS SAATANA!"Hän huusi sen latinaksi, joten sitä ei lasketa. "Vade retro -tana!" 😵
Anonyymi kirjoitti:
Hän huusi sen latinaksi, joten sitä ei lasketa. "Vade retro -tana!" 😵
Hyvinkin mahdollista.
Olihan Jeesus Talmudin mukaan roomalaisen sotilaan poika ja silloin Rooman virkakieli oli latina.- Anonyymi
"Kumpa fundamentalisti-kristityt ja muutkin persut ymmärtäisivät, että anteeksi pyytäminen on hyvä tapa, eikä se maksa mitään."
Tämän olemme oppineet jo aika hyvin - onhan meillä itse Jeesus opena mikä on anteeksipyynnön merkitys sekä pyytäjälle että pyydettävälle. Eli tästä sinun ei tarvitse olla huolissasi :)) Pe.ku kirjoitti:
Juu, kaikki tutkintapyynnöt vanhoista sketseistä oli persujen tekemiä.
Persujen Laura Huhtasaari yllytti tekemään tutkintapyyntöjä.
Kun Lauran ja persujen kiero juoni paljastui, niin Laura sanoi, ettei oikeasti halunnut tutkintapyyntöjä, vaikka olikin niihin yllyttänyt.
"Laura Huhtasaari kommentoi, ettei oikeasti toivonut tutkintapyyntöjä."
ttps://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/72e4fd00-26dc-4a8a-8b34-c645bcb5da02Loora on osin arvostelukyvytön ja jotenkin kuin lapsen asteella. Ei tosin ole ihan ainoa sillä saralla, eikä kaikki muut ole persuja.
Anonyymi kirjoitti:
"Kumpa fundamentalisti-kristityt ja muutkin persut ymmärtäisivät, että anteeksi pyytäminen on hyvä tapa, eikä se maksa mitään."
Tämän olemme oppineet jo aika hyvin - onhan meillä itse Jeesus opena mikä on anteeksipyynnön merkitys sekä pyytäjälle että pyydettävälle. Eli tästä sinun ei tarvitse olla huolissasi :))Jos Jeesus on ollut openne, ei se ainakaan anteeksi pyytämistä ole opettanut. Ylimielisyyttä, valehtelua, kieroilua ja ihmisten halveksintaa kyllä.
- Anonyymi
Hyvä tapa se on pyytää anteeksi saadakseen vaalien lähestyessä kannattajia tai menettää niitä.
Ei pyhää koirille ja emme heittele helmiä sikojen eteen katumattomille ja teeskentelijöille maailman ihmisille. TV: ihmisten pitäisi pyydellä anteeksi ensin Jumalalta ja sitten mustalaisilta ja muilta. Anonyymi kirjoitti:
Persutko? Mihinkäs tuo väite perustuu? Enpä ole moista kuullut. Saisiko ehkä linkkiä...?
Olen persu, enkä pahoittele mieltäni sketsiohjelmista. Jos pidän jotain mauttomana, en katso.
Tästä seuraa, etten juuri koskaan katso suomalaisia elokuvia tai -sarjoja, ynnä muuta alatyylistä hömppää. Sketsiohjelmia nyt ainakaan.
Kelpuutan ainoastaan ja lähinnä Klaus Härön elokuvat, joissa ei huudeta, riidellä ja kiroilla. Alkukuusta tuli hyvä elokuva, Äideistä parhain."Persutko? Mihinkäs tuo väite perustuu? "
Niinhän ne olivat, jotka noita tutkintapyyntöjä tekivät.
- Anonyymi
Tulkaa kaikki nyt nauramaan on poika syntynyt maailmaan, tulkaa nauramaan haahaahaa.
- Anonyymi
""Kansanedustaja Pirkka-Pekka Petelius (vihr) pyytää Helsingin Sanomien haastattelussa anteeksi romaneista tekemiään televisiosketsejä." IL tänään."
Onkohan romanit pyytäneet anteeksi vanhuksilta, joita jotkut romanit ovat valepoliiseina huijanneet?>Onkohan romanit pyytäneet anteeksi vanhuksilta, joita jotkut romanit ovat valepoliiseina huijanneet?
Eihän kukaan voi toisen puolesta anteeksi pyytää sen toisen tekoja. Ainakin TV:ssä haastateltu ex-valepoliisi oli todella pahoillaan. Vanhuksia huijanneita lahkosaarnaajia taas ei juuri koskaan näe katuvaisina. ”Vapaaehtoisesti” kun mummut lahjoittivat.
- Anonyymi
Nääs Tampereelta voi nääs nääs milloin tulee anteeksi pyyntö.
Kaveri hakee hyväksyntää joltain vihreiltä, voiko säälittävämpää linnunpoikasta olla.- Anonyymi
Heikin ja Kaijan tekijöiltä ja sukulaisilta voisi myös pyytää anteeksi.
Turhaan pyytää. Ne oli aivan hyviä.
Anteeksipyynnön sijaan persu yrittää valehdella, ettei ole mitään sanonutkaan:
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/3b0c254c-c59b-49e3-8c70-596dfd1d206d
Sen sijaan että Mika Hurme tunnustaisi mitä tuli kännipäissään tehtyä ja pyytäisi vilpittömästi anteeksi, hän vain alkaa kieroilla.
Puoluesihteeri Grönroosinkin reaktio on kovin laimea. Hän ei tuomitse Hurmeen ajattelua, vaan lähinnä sen, että sälli oli niin tyhmä että pani sen näytille Faceen.
Mitäpä luulette, lausuvatkohan sananvapauden airuet MV, Suomen Uutiset ja Oikeamedia tästä halaistua sanaa? 🤔Pieneksi puolustukseksi on sanottava, että Hurme poisti pian kirjoituksensa FAsesta ja nyt pyytää anteeksi:
”Tiedotteessaan Hurme haluaa esittää "julkisesti anteeksipyynnön heille jotka ovat Al-holin leirillä, sekä kaikille niille ihmisille jota asiaton kommentointini on loukannut. En halua liiemmin tekoani puolustella, mutta yritin olla sarkastinen. Ikävä kyllä lopputulos olikin jotain aivan muuta."
TS ”Mynämäen valtuutettu pyytää anteeksi Facebook-päivitystä – hän yritti olla sarkastinen” 22.12.2019
Sitä en tiedä, miten aito anteeksipyyntö on ja missä määrin alkaa puoluekuri toimia PS:ssa.mummomuori kirjoitti:
Pieneksi puolustukseksi on sanottava, että Hurme poisti pian kirjoituksensa FAsesta ja nyt pyytää anteeksi:
”Tiedotteessaan Hurme haluaa esittää "julkisesti anteeksipyynnön heille jotka ovat Al-holin leirillä, sekä kaikille niille ihmisille jota asiaton kommentointini on loukannut. En halua liiemmin tekoani puolustella, mutta yritin olla sarkastinen. Ikävä kyllä lopputulos olikin jotain aivan muuta."
TS ”Mynämäen valtuutettu pyytää anteeksi Facebook-päivitystä – hän yritti olla sarkastinen” 22.12.2019
Sitä en tiedä, miten aito anteeksipyyntö on ja missä määrin alkaa puoluekuri toimia PS:ssa.Tapahtumat etenivät Hurmeen uskottavuuden kannalta huonosti. Luultavasti pakon eli puoluetoimiston edessä tehty anteeksipyyntö on sinänsä ihan OK, mutta kirjoituksen kiistäminen alussa ei. Se pilasi kaiken, kun kaveri luuli ettei todisteita jäänyt ja valehteli sitten heti. 😤
Sinänsä olen vähän yllättynytkin siitä miten hyvin Mestari on saanut puolueen pidettyä näpeissään toistaiseksi. Tämäkin keissi taas sitä osoitti.
- Anonyymi
Petelius sortuu nyt alhaiseen mielistelyyn ja nuoleskelee sinne tänne niinkuin näyttelijäkonkari Kalliala h'nestä sanoi aivan oikein!
Tyypillistä vihervasemmistolaista näyttelemistä!- Anonyymi
Uskon että käsky on tullut puolueelta, siis naisilta?
Teatteriahan tuo ja ihmettelen, että miksi Petelius tuollaiseen alistui. Aina olemme vinoilleet naapureilla, toisen kylän ihmisillä, toisen maan ihmisillä, turkulaisia, savolaisia, pohjalaisia, ... ja kaikki olemme ymmärtäneet että se on vain huumoria kieli poskella. Huumorilla on suuri terapeuttinen vaikutus ihmisiin. Jos tämä vielä vihervassarit kieltävät niin kansa nousee kapinaan.
- Anonyymi
Nöyryys ja nöyristely ovat kaksi eri asiaa. Jokainen kyllä huomaa oliko anteeksipyyntö aito vai alentava.
Ilmeisesti kenestäkään tai ylipäätään ottaen mistään ei saa enää mitään sanoa, koska joku voi pahoittaa mielensä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
No nytkö tuli lähtö Orpolle?
Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall2502239- 1921684
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä471329Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad501035- 41836
- 14820
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä31790Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver23768Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .25766Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46647