pääkaupungin vois hyvin siirtää puolangalle,olisi silloin mannersuomen keskipisteessä.
0Äänestä
Anonyymi
Voi tulla persulle yllätyksenä, mutta jo 50-luvulla oli olemassa sukellusveneestä ammuttavia ohjuksia joiden kantomatka riitti maapallon toiselle puolelle. Kannattaisi siis ehkä miettiä hieman parempia perusteluja aivo-oksennuksilleen.
Tuolla perusteella koko Suomi on väärällä paikalla kun olemme Venäjän kyljessä kiinni.
0Äänestä
Anonyymi
Aha. Ai muualtako ei sitten voi hyökätä? Muistaakseni Ruotsi on kurmuuttanut suomalaisia vielä Venäjääkin enemmän. Edelleenkin kärsimme maassa pakkoruotsista. Venäjä sentään mahdollisti Suomen kansallisen identiteetin kehittymisen, ja saali myös itsenäistymisen.

Jos Venäjää ei olisi niin mihin ihmeeseen me tarvitsisimme armeijaa?
Historia on historiaa ja on totta että Venäjän osana meistä tuli kansakunta. Kuitenkin jo Venäjän vallan aikana Tsaarit muuttivat mieltään ja Suomea alettiin venäläistämään.
Ja jos historiaa muistellaan, niin Suuressa Pohjan sodassa venäläiset terrorisoivat Suomen siviiliväestöä äärimmäisen raa'asti. Jopa kymmenen tuhatta suomalaista vietiin orjiksi Venäjälle, naisia joukkoraiskattiin jne. Julmin yksittäinen joukkomurha oli ehkä 1714 suoritettu Hailuodon joukkomurha, jossa 200 kasakkaa tappoi yhdessä yössä kirveillä hakkaamalla 800 siviiliä: miehiä, naisia ja lapsia.
0Äänestä
Anonyymi
Kilgore.Trout kirjoitti:

Historiaa ei pidä muistella valikoivasti. Suomalaiset ovat joutuneet sotimaan käytännössä kaikki Ruotsin sodat. Nykyisen Ruotsin hyvinvointi onkin pitkälti suomalaisten ansiota.
Venäjä on joutunut hyökkäämään Suomeen käytännössä Ruotsin vuoksi. Siinäkin suhteessa Ruotsista on ollut Suomelle pelkästään haittaa.

On ihan sama kenen vuoksi Venäjä joutuisi tulevassa hyökkäämään Suomeen. Oleellista on se, että Venäjä on ainoa edes teoriassa mahdollinen uhka Suomelle. Uhkaa ei vähennä se, että Venäjä on jo vienyt joukkojaan naapureihinsa Ukrainaan ja Georgiaan. Valko-Venäjälläkin on Venäjän sotilastukikohtia, mutta ne ovat ainakin periaatteessa Valko-Venäjän ja Venäjän yhdessä sopimia. Valko-Venäjä on myös tulliliitossa Venäjän kanssa ja taloudellisesti täysin Venäjästä riippumainen.
Jokainen kuitenkin oikeasti ymmärtää, että ei Ruotsi tule hyökkäämään Suomeen (mehän olemme käytännössä keskenämme sotilasliitossa) eikä Norja, Viro, Latvia tai Liettua.
Vai pelkäätkö että esimerkiksi Puola alkaa uudestaan rakentamaan itsestään suurvaltaa ja levittää valtaansa Itämeren rannoille?

Suomalaisten enemmistölle Helsinki on suurempi uhka kuin Venäjä.

Suomalaisten enemmistö ei istu siellä Perä-Syrjälän kaljabaarissa.

Sitä lähdettiin fiksulle linjalle, kuten kunnon helsinkiläisen kuuluukin.
0Äänestä
Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

Fiksullakin voi joskus alkaa nyppiä kun huomaa keskustelevansa keskustelukyvyttömien pässinpäiden kanssa.

Ruotsin hyvinvointi on järkevää politiikkaa, teollista osaamista, ja idealistisia maailmanparantajalapsia ei ole ministereiksi koskaan asetettu.

Eipä tuo kovin fiksulta vaikuttanut. Normaali minäminä-helsinkiläinen, jolle kelpaa kyllä muun Suomen heille tuottama vauraus, mutta sen jälkeen vittuillaankin elättäjilleen.
Kyllä ne kalja- ja narkkisbaarin asiakkaat ovat nimenomaan siellä Helsingissä.
Turku on Suomen ainoa luonnollinen pääkaupunki! Se on laajan saariston suojassa ja sieltä on hyvät yhteydet länteen. Sillä on myös pitkä kokemus pääkaupunkina olosta.
Helsingistä tehtiin pääkaupunki sitä näkemättäkään jollakin Pietarin kansliapäätöksellä sillä perusteella, että se muodosti vastapainon Räävelille (nyk. Tallinna).
0Äänestä
Anonyymi
Ei Suomessa ole sellaista kaupunkia tai muutakaan paikkaa, jossa olisi erityisen turvallisempaa olla kuin jossain toisessas kunnassa.
Pääkaupunkia ei ole syytä siirtää yhtään minnekään, kun se nyt on Helsinki, niin on.
Eri asia on, jos perustettaisiin uusi valtio uusilla rajoilla, niin siinä vaiheessa voisi miettiä missä kaupungissa sen hallinto on.
0Äänestä
Anonyymi
Pääkaupunki pitää nimenomaan siirtää muualle. Tosin pääkaupunkistatus voisi olla vastaava kiertävä rooli kuten EU:n puheenjohtajuus. Sillä tavalla eri alueet Suomessa pysyisivät paremmin tasa-arvoisempina keskenään.
0Äänestä
Anonyymi
Jos vielä jollekkin epäselvää , pommikone kulkee yli 2000km/h jokainen voi laskee montako minuuttia rajan yli tullaan ,, siinä ajassa ei Hornettia saa ees käyntiin , voi perkele , elellään ny ihan rauhassa vaan !!
0Äänestä
Anonyymi
Kerrotko mikä pommikone lentää yli 2000 km/h nopeudella, siis pommikone, ei hävittäjä? Ja siks toiseks, mihin tarvitaan pommikoneita kun voidaan laittaa matkaan vaikka tuhat kpl tehokkaita ohjuksia, niiden toimittua Hornetteja ei enää ole...
0Äänestä
Anonyymi
Noissa sukellusveneissä on jotain ICBM-ohjuksia, joita voi ampua vaikka Kap Hornilta asti sinne Jyväskylään.
Maakuntalehdet ovat ansiokkaasti Keskustan tukemana lietsoneet Helsinki-vihaa. Ja samalla Helsinki kasvaa kaiken aikaa.
Kuitenkin Keskustapuolue, MTK, Maaseudun tulevaisuus -lehti ja Maaseudun sivistysliitto kaikki pitävät pääkonttoriaan aivan Helsingin ydinkeskustassa. Jos hajasijoituksen kannattajat eivät voi omia toimistojaan siirtää yli 250 metrin päähän lähimmästä ratikkapysäkistä, niin mikä uskottavuus heidän jutuillaan on?
0Äänestä
Anonyymi
Olethan sinäkin (ehkä tahtomattasi ) lietsonut maatalous- ja maaseutuvihaa...

Maataloustuen arvostelu on sitä nauttivien mielestä helposti "maatalousvihaa".
Voisi väittää jopa päinvastoin. En vihaa maataloutta, vaan haluaisin että Suomen maatalouden kannattavuus olisi parempi ja haluaisin osallistua sellaisen maataloustuen kustannuksiin, jolla olisi joku kansallisesti merkittävä tarkoitus nykyisen tarkoituksettoman puuhastelun tukemisen sijasta.
0Äänestä
Anonyymi
Entäs Kööpenhamina, Tukholma, Tallina jne..
0Äänestä
Anonyymi
Hämeessä olisi linnake valmiina, jos paikolleen asetutte.
Hämeenlinnallahan on ikää, mutta sotilaallisesti se on täysin käyttämätön: se ei ole koskaan osallistunut yhteenkään sotaan.
Anteeksi, yhdyssanavirhe: Tarkoitin tietenkin Hämeen linnaa enkä Hämeenlinnaa. Hämeen linna on siis linna jota on käytetty vain paikallisen väestön kontrollointiin, mutta ei koskaan sotatoimiin.
0Äänestä
Anonyymi
Helsinki on kaivettava irti Suomi-neidosta ja tuupattava katerpillareilla Suomenlahden syvänteeseen.
0Äänestä
Anonyymi
Eikö kepu-uuno vieläkään tajua, miksi puolueenne kannatus on pian alle kymmenen prosentin.
0Äänestä
Anonyymi
Pääkaupunki pitäisi siirtää Torniojokilaaksoon koska seltä löytyy Late, joka laittaisi Suomen asiat kuntoon. Että tolleen.
0Äänestä
Anonyymi
No nyt ollaan asian ytimessä. Saisi herratkin lipottua tuoretta lohta suoraan virrasta.
0Äänestä
Anonyymi
Paras vaihtoehto olisi, että hesa itsenäistyisi Suomesta. Suomi lähtisi välittömästi nousuun. Hesalaiset pitkinä pyhälomina kuluttavat muut tiet kuralle ja me oikeat suomalaiset Suomessa joudutaan ajamaan läpi vuoden näillä kynnyspennoilla, jotka hesalaiset kyntää esim. jouluisin valmiiden, täysin lihapatojen ääreen. Ilmaista täysylöspitoa pitävät pari viikkoa ja sitten taas kynnetään takas hesaan. Hesassa kupuravittuna voi sitten aloittaa perinteisen maakuntien mollaamisen.
Helevetin paljon peltikolareita toivoen.
0Äänestä
Anonyymi
Tullimuuri rajalle myös.
0Äänestä
Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tullimuuri rajalle myös.
Silloin yritysten pitäisi muuttaa hesasta muualle suomeen jos haluaisivat toimia täällä.
0Äänestä
Anonyymi
Joidenkin mielestä pitäisi kuulemma osata hiihtää - uutta talvisotaa varten!:P
0Äänestä
Anonyymi
laittaa Kustaanmiekalle siikaverkon nii ei tarvii muuttaa jyskälään
Vastaukset 37
Vanhimmat
pääkaupungin vois hyvin siirtää puolangalle,olisi silloin mannersuomen keskipisteessä.
Voi tulla persulle yllätyksenä, mutta jo 50-luvulla oli olemassa sukellusveneestä ammuttavia ohjuksia joiden kantomatka riitti maapallon toiselle puolelle. Kannattaisi siis ehkä miettiä hieman parempia perusteluja aivo-oksennuksilleen.
Tuolla perusteella koko Suomi on väärällä paikalla kun olemme Venäjän kyljessä kiinni.
Aha. Ai muualtako ei sitten voi hyökätä? Muistaakseni Ruotsi on kurmuuttanut suomalaisia vielä Venäjääkin enemmän. Edelleenkin kärsimme maassa pakkoruotsista. Venäjä sentään mahdollisti Suomen kansallisen identiteetin kehittymisen, ja saali myös itsenäistymisen.
Jos Venäjää ei olisi niin mihin ihmeeseen me tarvitsisimme armeijaa?
Historia on historiaa ja on totta että Venäjän osana meistä tuli kansakunta. Kuitenkin jo Venäjän vallan aikana Tsaarit muuttivat mieltään ja Suomea alettiin venäläistämään.
Ja jos historiaa muistellaan, niin Suuressa Pohjan sodassa venäläiset terrorisoivat Suomen siviiliväestöä äärimmäisen raa'asti. Jopa kymmenen tuhatta suomalaista vietiin orjiksi Venäjälle, naisia joukkoraiskattiin jne. Julmin yksittäinen joukkomurha oli ehkä 1714 suoritettu Hailuodon joukkomurha, jossa 200 kasakkaa tappoi yhdessä yössä kirveillä hakkaamalla 800 siviiliä: miehiä, naisia ja lapsia.
Historiaa ei pidä muistella valikoivasti. Suomalaiset ovat joutuneet sotimaan käytännössä kaikki Ruotsin sodat. Nykyisen Ruotsin hyvinvointi onkin pitkälti suomalaisten ansiota.
Venäjä on joutunut hyökkäämään Suomeen käytännössä Ruotsin vuoksi. Siinäkin suhteessa Ruotsista on ollut Suomelle pelkästään haittaa.
On ihan sama kenen vuoksi Venäjä joutuisi tulevassa hyökkäämään Suomeen. Oleellista on se, että Venäjä on ainoa edes teoriassa mahdollinen uhka Suomelle. Uhkaa ei vähennä se, että Venäjä on jo vienyt joukkojaan naapureihinsa Ukrainaan ja Georgiaan. Valko-Venäjälläkin on Venäjän sotilastukikohtia, mutta ne ovat ainakin periaatteessa Valko-Venäjän ja Venäjän yhdessä sopimia. Valko-Venäjä on myös tulliliitossa Venäjän kanssa ja taloudellisesti täysin Venäjästä riippumainen.
Jokainen kuitenkin oikeasti ymmärtää, että ei Ruotsi tule hyökkäämään Suomeen (mehän olemme käytännössä keskenämme sotilasliitossa) eikä Norja, Viro, Latvia tai Liettua.
Vai pelkäätkö että esimerkiksi Puola alkaa uudestaan rakentamaan itsestään suurvaltaa ja levittää valtaansa Itämeren rannoille?
Suomalaisten enemmistölle Helsinki on suurempi uhka kuin Venäjä.
Suomalaisten enemmistö ei istu siellä Perä-Syrjälän kaljabaarissa.
Sitä lähdettiin fiksulle linjalle, kuten kunnon helsinkiläisen kuuluukin.
Fiksullakin voi joskus alkaa nyppiä kun huomaa keskustelevansa keskustelukyvyttömien pässinpäiden kanssa.
Ruotsin hyvinvointi on järkevää politiikkaa, teollista osaamista, ja idealistisia maailmanparantajalapsia ei ole ministereiksi koskaan asetettu.
Eipä tuo kovin fiksulta vaikuttanut. Normaali minäminä-helsinkiläinen, jolle kelpaa kyllä muun Suomen heille tuottama vauraus, mutta sen jälkeen vittuillaankin elättäjilleen.
Kyllä ne kalja- ja narkkisbaarin asiakkaat ovat nimenomaan siellä Helsingissä.
Olisin kommentoinut väitteesi perusteluja jos sellaisia olisi ollut.
Turku on Suomen ainoa luonnollinen pääkaupunki! Se on laajan saariston suojassa ja sieltä on hyvät yhteydet länteen. Sillä on myös pitkä kokemus pääkaupunkina olosta.
Helsingistä tehtiin pääkaupunki sitä näkemättäkään jollakin Pietarin kansliapäätöksellä sillä perusteella, että se muodosti vastapainon Räävelille (nyk. Tallinna).
Ei Suomessa ole sellaista kaupunkia tai muutakaan paikkaa, jossa olisi erityisen turvallisempaa olla kuin jossain toisessas kunnassa.
Pääkaupunkia ei ole syytä siirtää yhtään minnekään, kun se nyt on Helsinki, niin on.
Eri asia on, jos perustettaisiin uusi valtio uusilla rajoilla, niin siinä vaiheessa voisi miettiä missä kaupungissa sen hallinto on.
Pääkaupunki pitää nimenomaan siirtää muualle. Tosin pääkaupunkistatus voisi olla vastaava kiertävä rooli kuten EU:n puheenjohtajuus. Sillä tavalla eri alueet Suomessa pysyisivät paremmin tasa-arvoisempina keskenään.
Jos vielä jollekkin epäselvää , pommikone kulkee yli 2000km/h jokainen voi laskee montako minuuttia rajan yli tullaan ,, siinä ajassa ei Hornettia saa ees käyntiin , voi perkele , elellään ny ihan rauhassa vaan !!
Kerrotko mikä pommikone lentää yli 2000 km/h nopeudella, siis pommikone, ei hävittäjä?
Ja siks toiseks, mihin tarvitaan pommikoneita kun voidaan laittaa matkaan vaikka tuhat kpl tehokkaita ohjuksia, niiden toimittua Hornetteja ei enää ole...
Noissa sukellusveneissä on jotain ICBM-ohjuksia, joita voi ampua vaikka Kap Hornilta asti sinne Jyväskylään.
Ohjusten torjuntaan on ilmapuolustus.
Maakuntalehdet ovat ansiokkaasti Keskustan tukemana lietsoneet Helsinki-vihaa. Ja samalla Helsinki kasvaa kaiken aikaa.
Kuitenkin Keskustapuolue, MTK, Maaseudun tulevaisuus -lehti ja Maaseudun sivistysliitto kaikki pitävät pääkonttoriaan aivan Helsingin ydinkeskustassa. Jos hajasijoituksen kannattajat eivät voi omia toimistojaan siirtää yli 250 metrin päähän lähimmästä ratikkapysäkistä, niin mikä uskottavuus heidän jutuillaan on?
Olethan sinäkin (ehkä tahtomattasi ) lietsonut maatalous- ja maaseutuvihaa...
Maataloustuen arvostelu on sitä nauttivien mielestä helposti "maatalousvihaa".
Voisi väittää jopa päinvastoin. En vihaa maataloutta, vaan haluaisin että Suomen maatalouden kannattavuus olisi parempi ja haluaisin osallistua sellaisen maataloustuen kustannuksiin, jolla olisi joku kansallisesti merkittävä tarkoitus nykyisen tarkoituksettoman puuhastelun tukemisen sijasta.
Entäs Kööpenhamina, Tukholma, Tallina jne..
Hämeessä olisi linnake valmiina, jos paikolleen asetutte.
Hämeenlinnallahan on ikää, mutta sotilaallisesti se on täysin käyttämätön: se ei ole koskaan osallistunut yhteenkään sotaan.
Anteeksi, yhdyssanavirhe: Tarkoitin tietenkin Hämeen linnaa enkä Hämeenlinnaa. Hämeen linna on siis linna jota on käytetty vain paikallisen väestön kontrollointiin, mutta ei koskaan sotatoimiin.
Helsinki on kaivettava irti Suomi-neidosta ja tuupattava katerpillareilla Suomenlahden syvänteeseen.
Eikö kepu-uuno vieläkään tajua, miksi puolueenne kannatus on pian alle kymmenen prosentin.
Pääkaupunki pitäisi siirtää Torniojokilaaksoon koska seltä löytyy Late, joka laittaisi Suomen asiat kuntoon. Että tolleen.
No nyt ollaan asian ytimessä. Saisi herratkin lipottua tuoretta lohta suoraan virrasta.
Paras vaihtoehto olisi, että hesa itsenäistyisi Suomesta. Suomi lähtisi välittömästi nousuun.
Hesalaiset pitkinä pyhälomina kuluttavat muut tiet kuralle ja me oikeat suomalaiset Suomessa joudutaan ajamaan läpi vuoden näillä kynnyspennoilla, jotka hesalaiset kyntää esim. jouluisin valmiiden, täysin lihapatojen ääreen.
Ilmaista täysylöspitoa pitävät pari viikkoa ja sitten taas kynnetään takas hesaan.
Hesassa kupuravittuna voi sitten aloittaa perinteisen maakuntien mollaamisen.