Jouluyön messu

TV1 esittää jouluyönä messun Vatikaanista klo 22.30 alkaen, 2 tunnin ajan. Hyvä, että edes näinkin. Muist. viime vuonna me kristityt yle-luvan maksajat jäimme tyystin vaille tätä Jouluyön juhlatilaisuutta.

Kiitos ateistinen YLE, tästä oikeudesta kristityille! 🐁
16<50
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Mahtoi ottaa lujille punikki-Ylelle tällaisen päätöksen teko! Vielä ei ilmeisesti ollut täydellisen punikkitotalitarismin aika?

Mutta itsekin olen katsellut sitä monta kertaa aiempina vuosina. On todella kaunis ja juhlallinen messu! Taitaa olla suurimpia yksittäisiä tilaisuuksia järjestetty Kristus Kuninkaan syntymäjuhlan kunniaksi! Odotan messua! Itse käyn kylä tavallisesti kirkossa jouluaaotn hartaudessa mutten aina kotikirkossani koska sielläkin on monena vuotena papiksi pukeutuneita naisihmisiä alttarilla pilkkaamassa joulun ihmettä!

1Äänestä
  • Täytyy myöntää, että katoliset ja ortodoksiset osaavat ylläpitää arvokkaita perinteitä ja panostaa siihen, että kaikki aistit nauttivat noista juhlallisista messuista.

    Kummallista, että nainen kelpasi synnyttämään Jeesuksen, muttei kelpaa julistamaan hänestä. Moni naispappi on itsekin synnyttänyt, joten hän voi löytää aiheeseen kiinnostavia näkökulmia.

    2Äänestä

  • jjeeves kirjoitti:

    Täytyy myöntää, että katoliset ja ortodoksiset osaavat ylläpitää arvokkaita perinteitä ja panostaa siihen, että kaikki aistit nauttivat noista juhlallisista messuista.

    Kummallista, että nainen kelpasi synnyttämään Jeesuksen, muttei kelpaa julistamaan hänestä. Moni naispappi on itsekin synnyttänyt, joten hän voi löytää aiheeseen kiinnostavia näkökulmia.

    Ortodoksisuuteen kuuluu homoviha

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ortodoksisuuteen kuuluu homoviha

    Mihin uskontunnustukseen kuuluu homoviha?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ortodoksisuuteen kuuluu homoviha

    He ovat tarkkoja Jumalan omasta sanasta.

    Äänestä

  • jjeeves kirjoitti:

    Täytyy myöntää, että katoliset ja ortodoksiset osaavat ylläpitää arvokkaita perinteitä ja panostaa siihen, että kaikki aistit nauttivat noista juhlallisista messuista.

    Kummallista, että nainen kelpasi synnyttämään Jeesuksen, muttei kelpaa julistamaan hänestä. Moni naispappi on itsekin synnyttänyt, joten hän voi löytää aiheeseen kiinnostavia näkökulmia.

    Miespapit ovat kateellisia naispapeille, sillä he pääsevät helpommin siunattuun tilaan.

    Äänestä

  • isopurje kirjoitti:

    Miespapit ovat kateellisia naispapeille, sillä he pääsevät helpommin siunattuun tilaan.

    Tuore näkökulma! Mitä tuosta sanoisi profeetta Freud?

    1Äänestä

  • jjeeves kirjoitti:

    Tuore näkökulma! Mitä tuosta sanoisi profeetta Freud?

    Freud sanoisi että tuo on lapsuuden anaalivaihreessa kehittynyt insestinen perversio
    '

    1Äänestä

  • jjeeves kirjoitti:

    Täytyy myöntää, että katoliset ja ortodoksiset osaavat ylläpitää arvokkaita perinteitä ja panostaa siihen, että kaikki aistit nauttivat noista juhlallisista messuista.

    Kummallista, että nainen kelpasi synnyttämään Jeesuksen, muttei kelpaa julistamaan hänestä. Moni naispappi on itsekin synnyttänyt, joten hän voi löytää aiheeseen kiinnostavia näkökulmia.

    joo ja sinun tuhkaluukullasi on äheltänyt toinen mies joten siksi löydät näitä "aina-mielenkiintoisia" näkökulmia aiheeseen kui naiheeseen, eikö niin vihervassarin ruikku?

    Kyllä teikäläisten "aistinautinnot" tiedetään...

    1Äänestä

  • jjeeves kirjoitti:

    Täytyy myöntää, että katoliset ja ortodoksiset osaavat ylläpitää arvokkaita perinteitä ja panostaa siihen, että kaikki aistit nauttivat noista juhlallisista messuista.

    Kummallista, että nainen kelpasi synnyttämään Jeesuksen, muttei kelpaa julistamaan hänestä. Moni naispappi on itsekin synnyttänyt, joten hän voi löytää aiheeseen kiinnostavia näkökulmia.

    Täydesti kannatan kirkkomme ( ev.lut) naispappeutta. Katolisessa kirkossakin jokainen kastettu jäsen on kutsuttu seuraamaan ja julistamaan Jeesusta.

    Äänestä

Paavin lahkokunnan jumalanteatteri on kylläkin kommeeta, vaikkakin valetta...

1Äänestä
  • Miten niin valetta? Jouluyön messussa kunnioitetaan Kristuksen syntymää. Tilaisuus on juhlallinen.

    Edes joku kirkkokunta juhlii täysillä Jumalan Pojan ihmiseksi syntymistä!👑

    Luterilaisuus on pelkistetty työläisversio keisarillisesta katolilaisuudesta. Luther tarkoitti hyvää, muttei osannut arvata, kuinka alas sosialistinen työkansa hänen kirkkonsa lopulta vetää.

    Jeesus on Jumala, Jumalan Poika. Yhden Pyhän Kolmiyhteisen 🔥 Jumalan Poika-persoona. Hänessä On myös Isä ja Pyhä Henki.

    Kyllä edes joidenkin on hyvä heitellä kultahippuja 💛💛💛 ja ruusunlehtiä 🌹🌺🌺🌺🌹 Hänen tielleen.

    Meidän, köyhän kansan 🌿 hoosianna-lehvien lisäksi. 🌿🌿🌿

    1Äänestä

Joulupukin kuumalinja ei petä, uskokaa siis oikeisiin asioihin hiekkakansan palvojat.

Äänestä
  • Aika pitkiä, ortodoksien molebem on n.30 min muistaakseni, viglia n. 1 H.

    Äänestä

Katolilainen kirkko on porttokirkko pedofiili pappeineen.
Luterilaisten ei tulisi katsoa sielunvihollisten palvonta menoja!

Äänestä
  • Suosittelen katsomista ja kuulemista.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

TV1 esittää jouluyönä messun Vatikaanista klo 22.30 alkaen, 2 tunnin ajan. Hyvä, että edes näinkin. Muist. viime vuonna me kristityt yle-luvan maksajat jäimme tyystin vaille tätä Jouluyön juhlatilaisuutta.

Kiitos ateistinen YLE, tästä oikeudesta kristityille! 🐁

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu