Moika, pakko purkaa mietintöjään johki

Anonyymi

olen liki 60v miehen alku pirkanmaan suunnalta mula on thai vaimo ollut jo yli 10 vuota. Vaimoni ystävystyi aikoinaan yksityisellä kielikurssilla, samoihin aikoihin tänne vaimoksi saapuneen omanmaalaisensa kanssa. Tama ystävä oli mennyt naimisiin ikäiseni miehen kanssa, tavallinen thai-suomi liitto siis kyseessä, vaimo korkeasti koulutettu thaimaalainen, joka olisi halutessaan varmasti lukea itsensä vaikkapa hammaslääkäriksi asti, jos olisi osannut lukea ja kirjoittaa...? Eihän tuollaiset pikkuseikat ole este onnelliselle avioliitolle suomalaisen pörröisen nallekarhun kanssa, eikä nyt heti aleta kyseleen elämänsä ensimmäiseltä tyttöystävältä, että mitens sun luku ja kirjoitustaito? Sillä ei ole merkitystä, koska suuri rakkaus?

No, ikäiseni, hieman pyylevä, hymyilevä, päälaelta kaljuuntuva, 170cm korkea, alfa uros sai kuin saikin itselleen thaimaalaisen vaimon. Siinä oli pitkää työttömyyttäkin välillä, eikä eläkekkään karttunut. Miehen perintörahoilla laittoivat kuitenkin pienen talon johonkin Isaaniin. Vaimon nimiin kuten lakikin siellä taitaa vaatia?

Pitkän pätkän elivät perintörahoilla vähän paremmin, kun matalapalkka alan ihmiset yleensä, miehen ollen vuosia työttömänä pelkillä kelan rahoilla. Mies kertoi tekevänsä jotain kirpputori pisnestä ja ettei menisi ikinä enään töihin?....

No, mies on jo muutama vuosi sitten uudelleen koulutettu, alalle jonka vuosiansiot ovat 26000- 34000e, eli ei kovin suuret? Ainakaan tämän palstan tarinan kertojien vuosituloihin verrattuna?

Hänen vaimonsa meni myös työhön, korkeastikoulutetulle matalapalkka alalle? Tienaa suurin piirtein saman kun miehensä.... Tässä tulee se pointti..

Tama mies maksaa kaiken, kaiken! pienistä tuloistaan: Asunnon vuokrat, ruuat, hankinnat. Miehen rahoilla vaimon thaimaassa asuva poika koulutettiin siihen mihin hän valmistui, paikallisen vähän yli keskitason tienaavaan ammatti ryhmään. Tama vaimo säästää kaikki palkkansa omalle tililleen thaimaassa, pojalla toki automaatti kortti, yllättävien menojen varalta? Tama mies... Uskoo, että tuossa 5-7 vuoden päästä kun jäävät eläkkeellä? Vaimolla on rahaa säästössä? Että pääsevät ainakin alkuun? Muuttaessaan asumaan miehen maksamaan vaimonsa taloon? EI, EI, EI. EI näin. Vaimolleni taman miehen vaimo kertoi muuttavansa eläkkeellä takaisin thaimaahan, ja jos hänen aviomiehellään ei ole paljon rahaa, hän ei ota SITÄ mukaan?

Mitä tästä opimme? Emme yhtään mitään, mutta katsokaa mihin panostatte? Turvataksenne ettette joudu viettämään vanhuuttanne yksin?? On totta kai onnellisiakin liittoja, sitä en väitä. Omalle thaivaimolleni olen ( hänen menneisyytensä tietäen) sanonut, etten minä ole paras mahdollinen aviomies sinulle, mutta olen myös kaukana huonoimmasta. Loput on vaimoni itse päätellyt, ja tuossahan tuo vieläkin pyörii. Lähtee saa koska haluaa, jos haluaa. Itse pelaan koko ajan kaksilla korteilla ja vaimoni tietää sen.

40

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Huoraus on laitonta ?

      • Anonyymi

        Ei ole, ainakaan suomessa. AASI.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ole, ainakaan suomessa. AASI.

        Ei syntyperäisillä, mutta vakituisesti suomessa asuvilla ulkomaalaistaustaisilla henkilöillä on aikamoinen piikki? Tuon ammatin harjoittajien kohdalla... Tietystä suunnasta tänne tulleilla henkilöillä?..... Johtuu ehkä ennen avioliittoa harrastetusta ammattimaisesta ja tutuksi tulleesta harrastus pohjasta?

        Vuokralainenkin heräsi..

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vuokralainenkin heräsi..

        Eilinen 26 tunnin sessio veti lerpan veteläksi. Sammui päivällä ja kohta lähtee uuteen nousuun ja on taas kaikkea mahtavaa ja muilla ei oo. Vuorokausirytminsä menee sekaisin nyt pyhinä kun hoitajista on vajausta laitoksessa ja halpaviinaa on joku vastuuton trokari taas kantanut hälle jostakin. Kihtimies ei itse mielellään ulkoilmaan lähde ei edes taksilla.

    • Anonyymi

      ankeeta on Amalian homma Suolla:

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/prostituoitu-veronica-arabimiehet-hakanneet-ja-raiskanneet-useita-prostituoituja-suomessa/6605672#gs.ne0bpt

      Alunperin Venäjältä lähteneen ”Veronican” mukaan hän itse ei ole kohdannut suoranaista väkivaltaa. Hänellä ei kertomansa mukaan ole koskaan ollut myöskään parittajaa.

      – Ulkomaalaisista tytöistä, jotka ovat tulleet Itä-Euroopasta, 90 prosentilla on parittaja.

      ”Veronicalla” on päivittäin keskimäärin kolme asiakasta. Normaalihinta puolen tunnin seksistä on 100 euroa, mutta erikoispalveluiden hinta on selvästi korkeampi.

      ”Veronica” kertoo Rikospaikan haastattelussa prostituoidun arjesta Suomessa ja muun muassa siitä, miten seksikauppa ja asiakkaiden tavat ovat vuosien aikana muuttuneet.

      hyi hyi tuollaista, juhlapaikanhakijat

      • Anonyymi

        Parittaja ja parittaja? Parittajia on monenlaisia, kuten sutikoitakin. On toki gentlemanneja, jotka panevat pakottaen jonkun hörhön tyttöystävän myymään itseään, notta hörhön tai pariskunnan kamavelat saahaan maksuun. On myös niinsanottuja parittajia, jotka maksua vastaan järjestävät halukkaille, mutta kielitaidottomille, alalle itse haluaville tuhma liisoille asunnot ja ilmoitukset kohde maan kielellä tai enkuksi. Enkä usko, että ihmiskunnasta löytyy niin empaattisia yksilöitä, jotka käyttävät joskus paljonkin omaa aikaansa ilmaiseksi, että joku muu alkaisi tienaamaan? Nämä tekevät ystävän palveluksia rahaa vastaan, niinkuin thaimaan oppaillakin on tapana.

        Itseltäni kysyi eräs eestin tyttö " onko sinulla vuokrata minulle asuntoa maksan 200e/päivä vuokraa ja palveluni sinulle ei maksa mitään kerta viikossa?" No noihin hommiin ei ole itselläni, perheellisellä miehenä mielenkiintoa lähteä. Vuokrasopimukseen olisi laitettu normaali tason kkvuokra ja loput käteen joka kuun 2 päivä. Mua ei laki pakota valvomaan mitä vuokralainen touhuaa, sehän olisi jopa mahdotontakin joissain tapauksissa.

        Ymmärrät varmaan, mihin tarkoitukseen suurinta osaa yksityisistä huoneisto hotelleista suurista kaupungeista suomessa vuokrataan? Jos et ymmärrä, niin ehkä sun ei tarvitsekkaan ymmärtää.

        Suomea kiertävät onnellisten miesten ex thaivaimot muuten maksavat, mielestäni aika korkeaakin päivä vuokraa, vuokratessaan työtilat toimintaansa varten, alalla jo rikastumaan päässeelle vanhemmalle mamalle, joka on ostanut itselleen kivijalasta pienen liiketilan.

        Vaikka se jostakin muna pystyssä thaimaassa puuskuttavasta ylipainoisesta suomalaisesta "Orhesta" vastenmielistä onkin myöntää, että ystävällisillä, hymyilevillä, ahkerilla, ja huolehtivilla thai naisilla on selkeä päämäärä elämässään ja se on raha, maallinen mammona menee kaiken edelle. Sen takia kannattaa taistella ja tehdä itselleen vastenmielisiä asioita. Näi se vaa o.

        Melkoinen mielikuva sinulla suomalaisesta miehestä. Sinun kannattaa kuitenkin muistaa myös ne 10 tuhatta suomalaista miestä, jotka ovat naimisissa thaimaalaisen naisen kanssa ja ne thainaiset eivät ole sitä tehneet pakosta sitä naimakauppaa, vaan ihan vapaaehtoisesti.
        Pidät thainaisia jotenkin erilaisena eriarvoisena ihmisenä kuin suomalaista naista.
        Sinun kannattaa muistaa myös että miljoonat suomalaismiehet ovat naimisissa suomalaisen naisen kanssa.

        Miten se poikkeaa mielestäsi toisistaan onko naimisissa kotimaisen vai ulkomaisen naisen kanssa? Muuttuuko mies huonommaksi jos hän on naimisissa ulkomaisen naisen kanssa vai muuttuuko se nainen jotenkin huonommaksi? Jos muuttuu niin millä mekanismilla?

        Et ilmeisesti ole koskaan käynyt Thaimaassa, jos kyselet miten suomi-suomi ja suomi-thai liitot ja naimisiin menot eroavat toisistaan?? Pistä sä joku 10, 60v pulskaPenaa tohon suomalaiseen yö elämään 1kk ajaksi etsimään itselleen morsianta. Mä pistän 10 samanlaista pulska Penaa thaikkuihin ettiin morsianta, tulevaa vaimoa ei saa tuntea entuudestaan. Kaikki Penat ovat vähän enemmänkin viinaan meneviä tupakoivia varastomiehiä, samoilla kk ansioilla. Kato kk päästä moniko on naimisissa noilla ehdoilla sen kk sisällä, niin ymmärrät mitä tarkoitan. Jos et ymmärrä, niin ei sun varmaan tarvikkaan.

        Kiristetään vielä ehtoja: Suomi Penojen vaimojen pitää olla Penaa 15-20v nuorempi? Saas nähä moniko sun Penoista on naimisissa kk sisällä. Mun Penoista vähintään puolet on varmasti aviomiehiä kk sisään. FAKTA.

        Miksi niiden pitää olla pulskia niiden penojen? Minulla on kaksi menestyvää nelikymppistä urheilijakaveria joilla on kaksvitoset thaikaunottaret molemmilla, vaikka vientiä olisi Suomessakin. Toinen on voittanut jonkun mister kisankin joskus.
        Kuuskymppinen pulskapenakin saa kyllä Suomesta ikäisensä naisen, pulskaliisan. Mutta jos pena ei huoli liisaa niin ei penan ole pakko sellaista ottaa. En tunne yhtäkään reilusti ylipainoista ja köyhää suomalaismiestä jotka on thain naineet. Ihan normaaleja miehiä ne on kaikki ja toimeentulo pitää olla kondiksessa jotta Thaimaasta vaimon saa. Ei ne lähde tyhjätaskujen matkaan. Olen itse (55v eronnut) sillä linjoilla että olen mieluummin ilman naista kuin ottaisin plus 40 vuotiaan suomalaisnaisen. Niitä on kyllä tarjolla mutta en huoli. Kerran saatan polkaista testimielessä mutta siihen se sitten jää. Kolme kolmevitosta ihan ok naista on myös p-kavereina jos tekee mieli. Vakavampaan en heidän kanssaan ryhdy. Jokainen heistä on yhden lapsen äiti ja heillä kaikilla on hankala exä. En ota heitä harmikseni. En ole ikärasisti mutta kaikki plus 40v suominaiset on saaneet niin paljon kolhua että ovat todella ärsyttäviä tai sitten takertujia. En kestä kumpaakaan. Jos joskus vielä vakinaiseen suhteeseen lähden niin se nainen on Aasiasta ja alle kolmekymppinen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Melkoinen mielikuva sinulla suomalaisesta miehestä. Sinun kannattaa kuitenkin muistaa myös ne 10 tuhatta suomalaista miestä, jotka ovat naimisissa thaimaalaisen naisen kanssa ja ne thainaiset eivät ole sitä tehneet pakosta sitä naimakauppaa, vaan ihan vapaaehtoisesti.
        Pidät thainaisia jotenkin erilaisena eriarvoisena ihmisenä kuin suomalaista naista.
        Sinun kannattaa muistaa myös että miljoonat suomalaismiehet ovat naimisissa suomalaisen naisen kanssa.

        Miten se poikkeaa mielestäsi toisistaan onko naimisissa kotimaisen vai ulkomaisen naisen kanssa? Muuttuuko mies huonommaksi jos hän on naimisissa ulkomaisen naisen kanssa vai muuttuuko se nainen jotenkin huonommaksi? Jos muuttuu niin millä mekanismilla?

        " Miten se poikkeaa mielestäsi toisistaan onko naimisissa kotimaisen vai ulkomaisen naisen kanssa? Muuttuuko mies huonommaksi jos hän on naimisissa ulkomaisen naisen kanssa vai muuttuuko se nainen jotenkin huonommaksi? Jos muuttuu niin millä mekanismilla?"

        Sä saat ton kuulostamaan niin viattomalta oikeilla sanavalinnoillasi, kiitos siitä.

        Miltäs koko totuus oikein kysyttynä kuulostaa omasta mielestäsi.... ?

        "Miten se poikkeaa mielestäsi toisistaan onko naimisissa kotimaisen eli länsimaisen hyvinvointivaltion kansalaisen kanssa, vai kehitysmaan huomattavasti alemman elintason omaavan valtion kansalaisen kanssa??

        Nämä henkilöt, jotka tämänkin palstan tietäjien mukaan ovat elääkseen" pakotettuja" lähtemään viihdyttämään miehiä heidän hotellihuoneisiin eri pituisiksi ajanjaksoiksi. Menevät mielestäsi sitten kuitenkin "vapaaehtoisesti ja ennakkoluulottomasti" näiden samojen miehien kanssa naimisiin, jos nämä miehet pyytävät? Jokin ei nyt ole ihan hyvän logiikan mukaista, sinunkaan ajatusmaailmassasi, vaikka kiltiltä ja empaattiselta tunnutkin?

        Takaako Suomen hyvinvointivaltio, elintaso ja koulusysteemi sen että suomalaiset naiset on jotenkin parempia vaimoja ja täysipäisiä fiksuja ihmisiä? Minun mielestäni ei todellakaan takaa. He voivat olla hyvinkin vaativia, hankalia ja jukuripäisiä vaimoina. Naiselle kun annetaan valtaa niin usein hän käyttäytyy diktaattorimaisesti ja ei kykene kompromisseihin. Siksi se ei Suomessa toimi jos nainen tienaa enemmän kuin mies. Nainen ei arvosta itseään köyhempää miestä ja kun ei arvosta niin ei haluakaan. Perinteinen mies haluaa olla naiselle tuki ja turva. Miten hän sen tekee jos tienaa vähemmän kuin nainen?
        Vaatimaton, kunnioittava ja kiltti thaityttö takuulla arvostaa miestään ihan eri tavalla. Arvostus on hyvä pohja suhteelle. Molemminpuolin. Suomalainen nainen muistuttaa nykyään enää vain etäisesti naista. Siihen on tasa-arvovouhotus Suomen vienyt.

        Jaa että Suomessa tehdään kouluissa hyviä vaimoja? Paras vitsi pitkään aikaan.
        Suomiexäni ei osaa mitään vieraita kieliä, äidinkielikin on hakusassa, hänellä ei ole sävelkorvaa, hänellä ei ole mitään harrastuksia, hän osaa kokata välttävästi, siisti hän on ja kova siivoamaan, hän ei tajua matematiikasta mitään, ei tajua prosenttilaskuista yhtään mitään, on kankea tutustumaan uusiin ihmisiin, ei osaa edes pumpata ilmaa polkupyörän kumiin, ei saa ruohonleikkuria käyntiin, yritin kerran opettaa hänelle shakkia niin hän sai raivokohtauksen, PMS oireiden aikaan hän oli väkivaltainen, halusi oppia soittamaan kitaraa mutta luopui siitä harrastuksesta viiden minuutin kohdalla kun ei kärsivällisyys riittänyt pidempään, lukee vain seiskaa ei muita lehtiä, ei ole kiinnostunut politiikasta ei uutisista eikä mistään, joitakin tositeeveitä katselee telkasta ja saippuasarjoja, dokumentit ja historia ei häntä kiinnosta. Piti mykkäkouluja joskus päivätolkulla, valehteli saadakseen riidan pystyyn jos ei muuten saanut.

        Hän kävi kuitenkin viisi vuotta kouluja vielä peruskoulun jälkeen, mutta ei oppinut mitään eikä mitään jäänyt päähän. Aina missä hän oli hyvä niin sängyssä luonnonlahjakkuus. Se piti meitä kasassa parikymmentä vuotta.

        Thaityttöystäväni on käynyt thaimaalaisen peruskoulun. Puhuu ja kirjoittaa kohtuuhyvää englantia, on sosiaalinen, on kiinnostunut historiasta, niin Suomen kuin Thaimaankin, katsoo uutiset tarkkaan, häntä kiinnostaa maansa politiikka, huippukokki, tietää luonnon kasveista kaiken ja osaa hyödyntää tietojaan, tykkää vaeltamisesta luonnossa, jumppaa omatoimisesti, tykkää saunomisesta, ei katsele hömppää telkasta, tykkää lauleskella ja hänellä on hyvä sävelkorva, osoittaa tunteensa kaikissa tilanteissa, pitää asunnon siistinä, osaa käyttää kodinkoneita, hänellä on ajokortti, pelaamme yhdessä sulkapalloa, pitää huolen siitä että miehen ei tarvitse käydä vieraissa, on leikkisä ja mukava.

        Ei auttanut joo meikäläisen suomiexää hienot elintasot eikä koulut. Ei tullut hyvää vaimoa.

        Käsittääkseni itse juuri ylempänä kerroit ettei thait lähde tyhjätaskujen matkaan? Nämä kuitenkinko silti arvostavat itseään köyhempää miestä? Toisin kuin suomalaiset naiset? Noista suomalaisista p-kavereistasi, sen verta. Kerroit olevasi 55v ja sinulla on kolme 35v, suomalaista p kaveria, jos sun alkaa tekemään mieli?? Vakavampaan, et niiden kanssa kuitenkaan suostu? Käsitinkö oikein??

        Huomaat varmaan tässäkin pienen kulttuurillisen eron....? Kun kerron sinulle, että itse olen suurinpiirtein samaa ikäluokkaa kanssasi, mutta minullapa onkin niin halutessani yhdessä viikossa vähintään seitsemän 20-25v thaimaalaista..... Kuten itse sanoit....

        " ihan ok naista on myös p-kavereina jos tekee mieli. Vakavampaan en heidän kanssaan ryhdy. Jokainen heistä on yhden lapsen äiti ja heillä kaikilla on hankala exä. En ota heitä harmikseni." Joten kehoitan lukemaan viestisi uudelleen..? Oikein ajatuksen kanssa ja tutustumaan kulttuuriin ja omien väittämiesi todenperäisyyksiin???

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Takaako Suomen hyvinvointivaltio, elintaso ja koulusysteemi sen että suomalaiset naiset on jotenkin parempia vaimoja ja täysipäisiä fiksuja ihmisiä? Minun mielestäni ei todellakaan takaa. He voivat olla hyvinkin vaativia, hankalia ja jukuripäisiä vaimoina. Naiselle kun annetaan valtaa niin usein hän käyttäytyy diktaattorimaisesti ja ei kykene kompromisseihin. Siksi se ei Suomessa toimi jos nainen tienaa enemmän kuin mies. Nainen ei arvosta itseään köyhempää miestä ja kun ei arvosta niin ei haluakaan. Perinteinen mies haluaa olla naiselle tuki ja turva. Miten hän sen tekee jos tienaa vähemmän kuin nainen?
        Vaatimaton, kunnioittava ja kiltti thaityttö takuulla arvostaa miestään ihan eri tavalla. Arvostus on hyvä pohja suhteelle. Molemminpuolin. Suomalainen nainen muistuttaa nykyään enää vain etäisesti naista. Siihen on tasa-arvovouhotus Suomen vienyt.

        No sinun nyt kannattaisi seurustella ihan oikeasti ensin edes vähän aikaa jonkun naisen kanssa?? Ennen kun alat analysoimaan minkälaisia naiset ovat vaimoina?? Täällä netissä voit olla mitä haluat. Tietämättömyytesi tulee kuitenkin esiin tekstistäsi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jaa että Suomessa tehdään kouluissa hyviä vaimoja? Paras vitsi pitkään aikaan.
        Suomiexäni ei osaa mitään vieraita kieliä, äidinkielikin on hakusassa, hänellä ei ole sävelkorvaa, hänellä ei ole mitään harrastuksia, hän osaa kokata välttävästi, siisti hän on ja kova siivoamaan, hän ei tajua matematiikasta mitään, ei tajua prosenttilaskuista yhtään mitään, on kankea tutustumaan uusiin ihmisiin, ei osaa edes pumpata ilmaa polkupyörän kumiin, ei saa ruohonleikkuria käyntiin, yritin kerran opettaa hänelle shakkia niin hän sai raivokohtauksen, PMS oireiden aikaan hän oli väkivaltainen, halusi oppia soittamaan kitaraa mutta luopui siitä harrastuksesta viiden minuutin kohdalla kun ei kärsivällisyys riittänyt pidempään, lukee vain seiskaa ei muita lehtiä, ei ole kiinnostunut politiikasta ei uutisista eikä mistään, joitakin tositeeveitä katselee telkasta ja saippuasarjoja, dokumentit ja historia ei häntä kiinnosta. Piti mykkäkouluja joskus päivätolkulla, valehteli saadakseen riidan pystyyn jos ei muuten saanut.

        Hän kävi kuitenkin viisi vuotta kouluja vielä peruskoulun jälkeen, mutta ei oppinut mitään eikä mitään jäänyt päähän. Aina missä hän oli hyvä niin sängyssä luonnonlahjakkuus. Se piti meitä kasassa parikymmentä vuotta.

        Thaityttöystäväni on käynyt thaimaalaisen peruskoulun. Puhuu ja kirjoittaa kohtuuhyvää englantia, on sosiaalinen, on kiinnostunut historiasta, niin Suomen kuin Thaimaankin, katsoo uutiset tarkkaan, häntä kiinnostaa maansa politiikka, huippukokki, tietää luonnon kasveista kaiken ja osaa hyödyntää tietojaan, tykkää vaeltamisesta luonnossa, jumppaa omatoimisesti, tykkää saunomisesta, ei katsele hömppää telkasta, tykkää lauleskella ja hänellä on hyvä sävelkorva, osoittaa tunteensa kaikissa tilanteissa, pitää asunnon siistinä, osaa käyttää kodinkoneita, hänellä on ajokortti, pelaamme yhdessä sulkapalloa, pitää huolen siitä että miehen ei tarvitse käydä vieraissa, on leikkisä ja mukava.

        Ei auttanut joo meikäläisen suomiexää hienot elintasot eikä koulut. Ei tullut hyvää vaimoa.

        " Jaa että Suomessa tehdään kouluissa hyviä vaimoja? Paras vitsi pitkään aikaan.
        Suomiexäni ei osaa mitään vieraita kieliä, äidinkielikin on hakusassa, hänellä ei ole sävelkorvaa, hänellä ei ole mitään harrastuksia, hän osaa kokata välttävästi, siisti hän on ja kova siivoamaan, hän ei tajua matematiikasta mitään, ei tajua prosenttilaskuista yhtään mitään, on kankea tutustumaan uusiin ihmisiin, ei osaa edes pumpata ilmaa polkupyörän kumiin, ei saa ruohonleikkuria käyntiin, yritin kerran opettaa hänelle shakkia niin hän sai raivokohtauksen"

        Yllä ote kirjoituksestasi PUUPÄÄ.. Täytyyhän nyt vaimon shakkia osata, jokainen thai nainenhan osaa shakkia? Sitä shakkiasi kutsutaan myös nimellä neljän suora. Tiedätkö, että Thaimaassa on huutava pula osaavista englanninkielen opettajista? Osaatko yhtään arvata, missä 25 vuotias Pattayalla työskentelevä baarityöntekijä on englanninkieltään treenannut?

        Mikä mielenkiintoisinta ollen.... Sinä olet kuitenkin valinnut elämänkumppaniksesi 20 vuoden ajaksi "tuhansien" halukkaiden joukosta ? Tämän viisaan naisen? Tämä kertoo paljon henkilökohtaisista ominaisuuksistasi??

        Haaveet on haaveita ja tekstisi on puutteessa olevan pikkupojan vaikerrusta. Puhut alentavasti thainaisista koska et tänne pääse etkä heitä saa, koska sinulla ei ole töitä eikä rahaa päihdeongelmastasi johtuen. Siitä puhe mistä puute. Minä olen nainut niin paljon että en jaksa syttyä edes sellaisista naisista joista sinä näet unia. Tarvii olla mallin mitoissa ja eloisa luonne. Mitään keski-ikäisiä baariruusuja en katsele sekuntiakaan.
        Jokainen jota voidaan mieheksi kutsua saa naisia vaikka sata viikossa, mutta se on eriasia millaisia naisia. Laatu korvaa määrän.
        Olet juonut jouluna rahasi ja naisista ei ole tietoakaan.

        Uskaltaisin jopa väittää.... Että tämä palstalla viihtyvä, paljon surullisia suomi exiä taakseen jättänyt "alfauros" Töräyttelee tumppuunsa vanhempiensa asunnossa, omassa huoneessaan?? Joskus keskellä päivääkin? Vanhempiensa ollen töissä?? Seurusteluvaihe... Vastakkaisen sukupuolen kanssa....? Ollen vielä kokonaan kokematta? Mutta... Tottakai haaveena kokea... Ennen kun täyttää 40vuotta?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Melkoinen mielikuva sinulla suomalaisesta miehestä. Sinun kannattaa kuitenkin muistaa myös ne 10 tuhatta suomalaista miestä, jotka ovat naimisissa thaimaalaisen naisen kanssa ja ne thainaiset eivät ole sitä tehneet pakosta sitä naimakauppaa, vaan ihan vapaaehtoisesti.
        Pidät thainaisia jotenkin erilaisena eriarvoisena ihmisenä kuin suomalaista naista.
        Sinun kannattaa muistaa myös että miljoonat suomalaismiehet ovat naimisissa suomalaisen naisen kanssa.

        Miten se poikkeaa mielestäsi toisistaan onko naimisissa kotimaisen vai ulkomaisen naisen kanssa? Muuttuuko mies huonommaksi jos hän on naimisissa ulkomaisen naisen kanssa vai muuttuuko se nainen jotenkin huonommaksi? Jos muuttuu niin millä mekanismilla?

        Todellisuudessahan tilastojen mukaan tuossa kymmenessätuhannessa on yli puolet sinun omaa mielikuvitusta, en nyt viitsi sulle tilastoja valmiiksi kaivaa, mutta muistaakseni virallistettuja liittoja on alle 5000. Lisätietoja voit itse halutessasi etsiä netistä. Joulun jatkoja sullenkin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Haaveet on haaveita ja tekstisi on puutteessa olevan pikkupojan vaikerrusta. Puhut alentavasti thainaisista koska et tänne pääse etkä heitä saa, koska sinulla ei ole töitä eikä rahaa päihdeongelmastasi johtuen. Siitä puhe mistä puute. Minä olen nainut niin paljon että en jaksa syttyä edes sellaisista naisista joista sinä näet unia. Tarvii olla mallin mitoissa ja eloisa luonne. Mitään keski-ikäisiä baariruusuja en katsele sekuntiakaan.
        Jokainen jota voidaan mieheksi kutsua saa naisia vaikka sata viikossa, mutta se on eriasia millaisia naisia. Laatu korvaa määrän.
        Olet juonut jouluna rahasi ja naisista ei ole tietoakaan.

        Vähän oikein, mutta metsään meni taas kerran?? Jyväskylän mies?? Tai omathan ovat valintasi?? "Missin mitoissa" olevia Pattayalla olen kyllä nähnyt. Kaikki tosin katoy pohjaisia. Näytä mulle kansainvälisissä missikisoissa menestunut 150cm korkea missi? Ja olen tyytyväinen?

        Tottahan on, että en enään nykyään pääse " sinne?" silloin kun haluan? Syy on juuri se, että olen töissä? Totuus kuitenkin ainakin itselläni on, että en enään arvosta sitä, että joku leikkaa kynteni, harjaa hampaani ja saippuoi minut suihkussa? Jos meen sekstaamaan? Meen sekstaamaan? Leikkaan kynteni itse 2min? Töissä oloni myös mahdollistaa sen, ettei mun tarvitse kosketella itse itseäni, eikä säästää puoltavuotta kaikkia rahojani jos en itse halua? Koskaan? Onnelliset aviomiehet on tuoneet ulottuvilleni niin paljon näitä sinun matkojesi kohokohtia, että ei tarvi kun soittaa, mennä paikalle, laittaa isaanilainen musiikki soimaan ja nauttia. Tunnin päästä oon kotona oman thaikkuvaimoni vieressä? Vaimoni on sillä välin tampannut matot ja tehnyt ääniä aiheuttavat siivoustoimenpiteet. Siksi, että minä en häiriinny kyseisistä asioista? On ne kyllä ihania. Toivottavasti pääset joskus tilanteeseen?? Joka minulla on ollut nyt joku 6 vuotta. Hyvää jatkoa ja pidä kädet peitonpäällä? Seuraavaan reissuusi asti.

        Mitä oikeastaan halusit sanoa??

        "Hyvää jatkoa ja pidä kädet peitonpäällä? Seuraavaan reissuusi asti." Thai tyttöystäväsi nimittäin arvostavat uskollisuuttasi? PELLE. Ne on joko siellä isaanissa hoitamassa vanhempiensa lihakarjaa? Sun lähettämillä rahoilla? Tai sitten ne on vaan etsimässä rahakkaampia farangi miehiä? Siellä työpaikassaan?? Miksi lähteä 2200e/kk tienaavan suomalaisen pokan mukaan? jos yhtä hyvin tuntemasi Norjan olli voi antaa sulle saman summan kk? ja maksella asumisen ja kaikki muutkin kulut omasta palkastaan?? Ja laittaa loput yhteiseen thaimaan elämän eläke kassaan?? Tunnen Norjalaisiakin urheilullisia henkilöitä... Toinen joku masterikin... joilla kummallakin Thaimaalaiset vaimot?....

        Hei PELLE? Lue noi kommenttisi itse? Vertaa niitä omaan elämääsi? Julkaise ne, jos edes 4% tuntuu omalta elämältäsi. Kiitos ja anteeksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Takaako Suomen hyvinvointivaltio, elintaso ja koulusysteemi sen että suomalaiset naiset on jotenkin parempia vaimoja ja täysipäisiä fiksuja ihmisiä? Minun mielestäni ei todellakaan takaa. He voivat olla hyvinkin vaativia, hankalia ja jukuripäisiä vaimoina. Naiselle kun annetaan valtaa niin usein hän käyttäytyy diktaattorimaisesti ja ei kykene kompromisseihin. Siksi se ei Suomessa toimi jos nainen tienaa enemmän kuin mies. Nainen ei arvosta itseään köyhempää miestä ja kun ei arvosta niin ei haluakaan. Perinteinen mies haluaa olla naiselle tuki ja turva. Miten hän sen tekee jos tienaa vähemmän kuin nainen?
        Vaatimaton, kunnioittava ja kiltti thaityttö takuulla arvostaa miestään ihan eri tavalla. Arvostus on hyvä pohja suhteelle. Molemminpuolin. Suomalainen nainen muistuttaa nykyään enää vain etäisesti naista. Siihen on tasa-arvovouhotus Suomen vienyt.

        Hyvä on listasi. "

        " Vaatimaton, kunnioittava ja kiltti thaityttö takuulla arvostaa miestään ihan eri tavalla. Arvostus on hyvä pohja suhteelle. ".......

        Ihan vaan, ettei totuus kokonaan unohtuisi? Lisäisin tuohon listaasi vielä... Kouluttamaton, köyhä ja kaikkensa thaimaalaisen perheensä eteen tekevä.

        köyhä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Uskaltaisin jopa väittää.... Että tämä palstalla viihtyvä, paljon surullisia suomi exiä taakseen jättänyt "alfauros" Töräyttelee tumppuunsa vanhempiensa asunnossa, omassa huoneessaan?? Joskus keskellä päivääkin? Vanhempiensa ollen töissä?? Seurusteluvaihe... Vastakkaisen sukupuolen kanssa....? Ollen vielä kokonaan kokematta? Mutta... Tottakai haaveena kokea... Ennen kun täyttää 40vuotta?

        Hyvin veikattu, kaverin jutustelua kun seurailee niin tulee mietittyä, että koskahan se päättää?? Onko sillä sen suomi exänsä jälkeen nykyään thaimaalainen vaimo? Vai onko vaan sen mister kisojakin voittaneilla urheilijakavereilla Thai vaimot? Ei ota pirukaan selvää kun välillä itsellä on ja välillä sitten kavereilla on? Mutta totuus tuskin ketään yllättää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä oikeastaan halusit sanoa??

        Että hyvin menee. Pyri samaan. En muuta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Että hyvin menee. Pyri samaan. En muuta.

        No hyvä jos näin ollen. Pyrin samaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Haaveet on haaveita ja tekstisi on puutteessa olevan pikkupojan vaikerrusta. Puhut alentavasti thainaisista koska et tänne pääse etkä heitä saa, koska sinulla ei ole töitä eikä rahaa päihdeongelmastasi johtuen. Siitä puhe mistä puute. Minä olen nainut niin paljon että en jaksa syttyä edes sellaisista naisista joista sinä näet unia. Tarvii olla mallin mitoissa ja eloisa luonne. Mitään keski-ikäisiä baariruusuja en katsele sekuntiakaan.
        Jokainen jota voidaan mieheksi kutsua saa naisia vaikka sata viikossa, mutta se on eriasia millaisia naisia. Laatu korvaa määrän.
        Olet juonut jouluna rahasi ja naisista ei ole tietoakaan.

        Sanotaan nyt näin, nätisti? Jos mä olen pattayalla ja mulla on vaan 20e rahaa? Niin luultavasti panen sinä yönä ja aamulla mulla ei ole euroakaan. Jos mä oon stadis ja mulla on toi sama raha? Luultavasti en pane, mutta jos panen, mulla on aamullakin 20e rahaa.

        Vai miten sinä asian näet?

    • Anonyymi

      Taidatte kaikki olla varsinaisia Kärnän tukimiehiä

    • Anonyymi

      Tosiasiassa thaimaalaiset on erittäin tyhmiä

      • Anonyymi

        Amalia täti, älä aisalles kaki, sillä huomenna on markkinäpäivä

      • Anonyymi

        Jaa niinku suomalaisiin verrattunako?.. Ei no. Thaikut ovat samanlaisia ihmisiä kun kaikki muutkin ihmiset. Tyhmiä ihmisiä löytyy kuten viisaitakin.

        Se, miksi joku lomakohteissa naisten kanssa viihtyvä suomalainen ajattelee, että thaikut on tyhmiä, johtuu parista jutskasta.. Ensinnäkin, nämä päättelevät asian, vain ja miltei ainoastaan näiden seuralaisten puheista ja huonolla englanninkielellä esittämistä tarinoista.

        Toinen syy tähän havaintoon on se, että ne tytöt voivat jutella farangille oikeastaan mitä tahansa. Ei se farangi merkitse heille yhtään mitään, jos juttelemalla mitä sattuu, saa farangilta lypsettyä enempi rahaa, niin hyvä, siksi ne sekoilevat aika usein tarinoissaan, kun esimerkiksi joku suomi adonis soittelee yövuorostaan tulevalle vaimollensa. Siinä kun peitto pöllyää, niin eivät kaikki kerkiä vastaileen. Seuraavana päivänä kerrotaan puhelimen vaihtuneen työkaverin kanssa tai jotain muuta ihmeellistä Näinhän ne asiat yleensä meneekin, joten laittakaa vaan se jokakuukautinen varausmaksu 150- 250e tytön tilille menemään.

        Persaukisten on aivan turha kuvitella pitävänsä naista tyytyväisenä oli tämä Suomesta, Thaimaasta tai ihan mistä vaan. Se vaan ei ole mahdollista. Ihan turhaan itkette huonoja suhteitanne kun kaikki on lähtöisin siitä että teillä ei ole rahaa ja rahattomuus on vienyt itsetunnon ja nyt vongutte kun nainen ei rakasta. Ensin pojat oma talous kuntoon ja sitten vasta naisiin. Ei siitä muuten tule mitään muuta kuin netissä kitisemistä.

        Kuka tai missä joku vinkuu, että nainen ei rakasta? Vai halusitko vaan tuoda oman lempihaaveesi rikkaasta elämästä esille? Eiköhän tässä ketjussa suurinosa yritä selittää kuinka helvetin paljon niiden naiset niitä rakastaa? Suomalaiset ja thaimaalaiset, eli kaikki heidän valitsemansa suhteet on onnistuneet yli kenenkään odotusten. Palsta täynnä oman täydellisen elämänsä sankareita, joka vitun päivä, aamusta yöhön.

        Vaikka itse en ole miljonääri edes tällä Pattaya palstalla?? Rahani riittää omiin menoihini hyvinkin, enkä enään koko 2000 luvulla ole kokenut olevani velvollinen makselemaan jonkun muun aikuisen ihmisen elämistä. Joo mulla on töissä käyvä thaikkuvaimo, asunto mun nimissä, avioehto ja vaimon kanssa maksetaan kaikki puoliksi, omat rahat ja tilit molemmilla. Tämäkin thainainen on mennyt kanssani naimisiin ihan vapaaehtoisesti.

        Tosin ymmärrän, jos toinen työssä käyvä osapuoli makselee enemmän, jos toinen esimerkiksi opiskelee yliopistossa jotain tähdellistä. Opintojen jälkeen rahatilanne luultavasti paranee. Se, että makselet jonkun kielikoulun ja elämisen ei itseäni kiinnosta. Varsinkaan jos koulun jälkeen optimi on päästä jollekkin matalapalkka alalle duuniin, ja lähetellä omat tilinsä lapsilleen tai vanhemmilleen ulkomaille. Saahan Arskat tehdä mitä haluaa piparinsa eteen. Itse koitan kuitenkin ajatella fiksusti, itseäni ja omaan elämääni koskettavia asioita

      • Anonyymi kirjoitti:

        En ole aiheeseen koskaan kantaa ottanut mutta noin monta sanaa vaivautuneelle päädyin vastaamaan, että on pääasiassa kaksi tapaa taloudenhoitoihin avioliitossa siitä huolimatta, mitä kansallisuutta avioparit edustavat.

        Mun rahat ja sun rahat / mitä kukin maksaa ja tienaa.

        Meidän tulot, meidän varallisuus ja meidän menot.

        Kukin toimii omalla tavallaan ja meidän perhe me-periaatteella.

      • Anonyymi
        SENSSU kirjoitti:

        No hyvä että sait sanottua, vaikka kukaan ei kai edes kysynyt mitä teidän perhe tekee? Mutta taitaa niitä oravia saada joku joka täällä netissä ainakin tekee kaiken oikein ja suunnattoman älykkäästi, ajatellen asioita sitten kenen kannalta hyvänsä ratkaisusi ovat kerrassaan loistavat. Eikä valovoimaista loistoasi....? Ainakaan himmennä, nuo loppukaneettisi.

        Joissa aina muistat kehaista Itseäsi ja valintojasi? Mielestäni se ei ole edes narsismia?
        Pelkkää oman itsetunnon kohotusta. Kun kirjoittelee netissä jotain hyvää itsestään, ei se itsetuntoa ainakaan laske? Oli asiat sitten reaalielämässä miten hajallaan tahansa? Joten ihan oman hyvinvointisi takia on hyvä, että jatkat tarinointiasi palstalla.

        Pahoittelen että kommentoin tälle SINUN palstalle, vaikka kukaan ei kysynyt nimenomaan minulta.

        Voisin toki muutakin kommentoida, mutta nuo alituiset niuvat kiljuineen sun muut idiotismit kun on niin kuivia, että jätän väliin.

        Toivotan mukavia loppuvuoden päiviä sinulle ja ryhmällesi sinne suomeen ja voimia ensivuodelle samoissa merkeissä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No hyvä että sait sanottua, vaikka kukaan ei kai edes kysynyt mitä teidän perhe tekee? Mutta taitaa niitä oravia saada joku joka täällä netissä ainakin tekee kaiken oikein ja suunnattoman älykkäästi, ajatellen asioita sitten kenen kannalta hyvänsä ratkaisusi ovat kerrassaan loistavat. Eikä valovoimaista loistoasi....? Ainakaan himmennä, nuo loppukaneettisi.

        Joissa aina muistat kehaista Itseäsi ja valintojasi? Mielestäni se ei ole edes narsismia?
        Pelkkää oman itsetunnon kohotusta. Kun kirjoittelee netissä jotain hyvää itsestään, ei se itsetuntoa ainakaan laske? Oli asiat sitten reaalielämässä miten hajallaan tahansa? Joten ihan oman hyvinvointisi takia on hyvä, että jatkat tarinointiasi palstalla.

        Pari pointtia siitä miten asiat menee Suomessa ja Thaimaassa. Olen huomannut että yksinkertaiset ja arat suomimiehet on niitä jotka kutsuvat thainaisia tyhmiksi ja kouluttamattomiksi. Jopa petollisiksi.
        Nämä samat yksinkertaiset miehet ovat yleensä matalien tuloluokkien miehiä. He potevat huonoa omatuntoa ja alemmuutta kun eivät voi rahallisista syistä hemmotella naisia. Silloin peliin astuu sovinismi jolla nämä samat miehet pönkittävät sitä egoaan jonka varattomuus on vienyt.

        En ole todellakaan aina ollut varakas enkä rikas. Mutta olen ollut aina rehellinen ja jämäkkä. Kohtelias naisille, auttavainen ja mukava kaveri. Taitava käsistäni. Minua ei voi uunottaa. Osaan jutella naisille kuin myös miehille. En ylenkatso enkä luokittele ketään heidän ammatin, ulkonäön, varallisuuden tai koulutuksen perusteella. Minulle on ihan sama mistä he tulevat tai minkä värisiä he on. Huono kielitaitokaan ei vaikuta siihen millainen ihminen on. Olemus ja aitous on tärkein.

        Tulen toimeen 99 prosenttisesti kaikkien ihmisten kanssa. Ilmeisesti oma aitouteni tekee vaikutuksen buddhalaisiin. Thaimaalaiset on hyviä ihmistuntijoita. Huomattavan suuri osa heistä. Ovat huomanneet että taka-alalta näkee parhaiten kenen kanssa on tekemisissä eikä päälle päsmäröimällä ja itsetehostuksella. He nauravat itseään sliippaaville itseään tehostaville farangeille. Miehen ulkoinen "kauneus" ei tee heihin vaikutusta. Eivät naura päin naamaa mutta sisimmässään ajattelevat että voi miesparka.
        Egoilijalla pitää olla siihen rahkeet ja laittaa rahaa jakoon. Muutoin egolla ei ole mitään käyttöä Thaimaassa.

        Thaimaalaiset ihmiset, miehet ja naiset ammateistaan riippumatta avautuvat minulle tuoreenkin tuttavuuden jälkeen ja haluavat kaveriksi. He arvostavat sitä että otan heidät tasavertaiseksi kaveriksi heti ja kenenkään ei tarvi vedättää ketään, ei esittää mitään eikä pelätä mitään. Kaikki ollaan siinä ihmisiä vain ilman ennakkoasenteita toisiamme kohtaan. Aidolla objektiivisella ihmisellä ei ole ennakkoasenteita.
        Buddha sanoi että jos sinulla on mielipide ennen totuutta, niin sinä et tule tietämään mikä on totuus.

        Olkaa thaimaalaisten arvoisia. Ego ja ennakkoasenteet pois. Pian kuulutte laumaan, oli teillä rahaa tai ei.

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 564
      9266
    2. 24h Kirppis

      Olen muuttamassa paikkakunnalle ja mietin olisiko tälläiselle liikkeelle tarvetta alueella?
      Jämsä
      13
      2365
    3. Suomessa eletään liian pitkään

      "Ihmisten on kuoltava" Asiantuntija varoittaa: Suomi ei ole valmis siihen, että niin moni elää pitkään: ”Kaiken täytyy
      Maailman menoa
      184
      1485
    4. Kerotakaa joensuun kontiolahden paiholan laitoksesta jotain

      Mun kaveri joutuu paiholan laitokseen nyt lähi aikoina niin voisko ihmiset kertoa minkälaista siellä on tarinoita jne ja
      Joensuu
      19
      1209
    5. Näyttääkö kaivattusi

      Miten hyvältä ❤️
      Ikävä
      71
      940
    6. Sun ulkonäkö on

      Kyllä viehättävä. Kauniit piirteet. Todella sievät. Ja olemus on ihana. Olet tehnyt vaikutuksen.
      Ikävä
      41
      877
    7. Oletko koskaan

      Tavannut/tuntenut ihmistä, jonka kanssa vuosisadan rakkaustarina olisi ollut mahdollinen, mutta joku este tuli väliin?
      Sinkut
      72
      794
    8. Olen niin haaveillut

      Sinusta. Ollut hullun rakastunut. Ajatellut kaikkea mitä yhdessä voisimme tehdä. Mutta ei ei yhtään mitään. Usko vaan lo
      Ikävä
      57
      792
    9. En voi ottaa

      Jos ikinä aiot ottaa yhteyttä, niin tee se nyt. On aika, kun todella todella tarvitsisin sinua. Naiselle.
      Ikävä
      41
      732
    10. Tuo yksi tampio vielä ilmeisesti kuvittelee

      Että joku itkee peräänsä täällä vinkuen jotain utopistista kadonnutta rakkauttaan kaksoisliekit silmissä leiskuen. Pyhä
      Ikävä
      75
      642
    Aihe