Hyvää jouluako

Anonyymi

Ihmisillä on ihmeellinen tapa peittää ennen joulua ja varsinkin jouluna todelliset tunteensa ja yrittävät näyttää iloista naamaa, vaikka sydän verta itkisi. Älyttömän kiireen ja rahapulankin vuoksi lapsilauma silti odottaisi jopa lahjoja, vaikka hyvä, että rahat on riittänyt normaaliin päivittäiseen kulutukseen. Onneksi tämä kauppiaiden juhla on jo vajaan viikon päästä ohi, vaikka pyhiäkään ei enää kunnioiteta ja ihmiset pääsee normaaliin päiväjärjestykseen.

13

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      No eihän se koskaan mene ohi. Köyhää rienataan sitten alennusmyynneillä. Jossakin suhteessa aina jotain ketkutusta on läpi vuoden.

    • Anonyymi

      Rahaa riittää köyhälläkin, työttömäksi hakeutuneella isällä kaikkina joulun päivinä suureen pakilliseen olutta ja päivittäiseen kirkkaaseen viinapulloon, savukkeitakaan unohtamatta. Lapsillahan pitää olla isäkuva tulevaisuutta varten.

      • Anonyymi

        Kyllä isällä on oikeus elää miehen elämää! Ei aina jaksa katella ja kuunnella akkaa ja kakaroita, sitä kiljuntaa, käskytystä ja huutamista. Parempi miesisä kuin ei iskää ollenkaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä isällä on oikeus elää miehen elämää! Ei aina jaksa katella ja kuunnella akkaa ja kakaroita, sitä kiljuntaa, käskytystä ja huutamista. Parempi miesisä kuin ei iskää ollenkaan.

        Suomalaisten ikioma joululahjaksi sopiva lupaus että polttoaineiden hinnat nousee kun uusi kusipaisten akkojen hallitus pääsee vauhtiin! Suomalaiset maksaa kun toiset maat saastuttaa eniten! https://www.is.fi/autot/art-2000006352850.html

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomalaisten ikioma joululahjaksi sopiva lupaus että polttoaineiden hinnat nousee kun uusi kusipaisten akkojen hallitus pääsee vauhtiin! Suomalaiset maksaa kun toiset maat saastuttaa eniten! https://www.is.fi/autot/art-2000006352850.html

        Pikkuinen, vähäväkinen Suomi luulee olevansa maailman massiivisin saastuttaja. Varoitellaan, uhkaillaan ja kiristetään kansaa ja huru-ukot ja -akat uskovat kaiken kyseenalaistamatta mitään. Siihen samaan ansaan ja uskomusten verkkoon ovat sotkeutuneet myös kaikki tietävät, rikkiviisaat nuoret ja koululaiset ihan lakkoilemiseen asti.
        Vaikka Suomi katoaisi kartalta ja lakkaisi olemasta, se ei juurikaan näkyisi missään mittauksissa. Se tuntuu olevan liian vaikeaa uskottavaksi.
        Toki meidänkin pitää osaltamme vähentää saastuttamista, mutta ihan normaali eläminen ja oleminen riittää.
        Pahimmat saastuttajat ovat Trumpin valtakunta, Kiina, Korea, Lähi-itä, Saksa ja muut Euroopan teollistuneet maat sekä maat, joissa on holtiton syntyvyys. Jos nämä maat eivät lotkauta korvaansakaan asialle, turha on
        kuvitella tapahtuvan yhtään mitään.
        Jos suurimmat saastuttajat jatkavat kuin ennenkin, Suomi ei voi kuin pitää omalta osaltaan huolta asioistaan, ei ottaa vastuuta muiden tekemisistä.

    • Anonyymi

      Ymmärtämättömille tällainen ilmastopeloittelu saattaa olla jopa vaarallista, varsinkin nuoret ideoita täynnä olevat ihmiset saattaa tuollaisen ruotsalaistytön levittämän pelon myötä ruveta arkailemaan.

      • Anonyymi

        Osa nuorista kärsii ahdistuksesta jo nyt tuon pelottelun tiimoilta, ja se aiheuttaa koulnkäynnin vaikeuksia ja työkyvyyttömyyttä mikä taas lisää yhteiskunnalle rasitusta! Eli nuo ilmastovouhottajat pitäisi saada vastuuseen teoistaan, etenkin Suomen nykyiset naispolitikot hallituksesta jotka elää utopistisessa maailmassa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Utopia tarkoittaa ihanneyhteiskuntaa, dystopia kauhukuvaa tulevaisuuden yhteiskunnasta. Se, että pyrkii välttämään ilmastonmuutoksen dystopian eli tuhon ei ole välttämättä edes mitään utopiaa. Se on vain tervettä järkeä.

      • Anonyymi
        JokaAlanAsiantuntija kirjoitti:

        Utopia tarkoittaa ihanneyhteiskuntaa, dystopia kauhukuvaa tulevaisuuden yhteiskunnasta. Se, että pyrkii välttämään ilmastonmuutoksen dystopian eli tuhon ei ole välttämättä edes mitään utopiaa. Se on vain tervettä järkeä.

        Aika utopiaa on jos meinataan tulla toimeen ilman fossiilista polttoainetta tai atomivoimaa!
        Siinä ei viherkommarien mielipiteellä ole merkitystä jos meinaa yhteiskunnan rattaat pyöriä normaalisti. Jompikumpi on valittava, pannaan hommat seis tai jatketaan entiseen malliin.

    • Anonyymi

      Jeesuksen hylkäys on ainutkertaista historiaa, jota suomi toistaa vuosienkin jälkeen.

      • Anonyymi

        Mutta onhan allah tullut tilalle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta onhan allah tullut tilalle.

        Tietäisikö Allah, miten ja minne atomivoimaloiden ydinjätteet pitäisi laittaa, että ne olisivat turvallisesti hävitetyt?
        Ymmärtääkseni ydinjätteistä on piilotettu jonnekin kallion koloihin , mutta tosiasiassa ei tiedetä, miten ne voitaisi tehdä vaarattomiksi. Missähän Suomen ydinjätteet ovat? Tästä asiasta ei juuri puhuta, miksi?
        Tästä ei kukaan tunnu olevan huolissaan, edes kakarat eivät koululakkoile.

        Suomen ydinjätteet kuljetetaan Venäjälle jälleenkäsittelyyn! Juna käy ydinjätteitä hakemassa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      294
      4791
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      135
      3076
    3. Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?

      Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k
      Maailman menoa
      52
      2983
    4. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      28
      1551
    5. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      227
      1242
    6. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      47
      1199
    7. Yksikään persu ei ole saanut Nobelin palkintoa

      Kertoo paljon persujen älyn puutteesta. Demareista mm. Ahtisaari on kyseisen palkinnon saanut.
      Maailman menoa
      7
      1016
    8. Miten antaa merkki hyvin eri ikäiselle miehelle, että kertoisi toiveensa ja ajatuksensa?

      Olen pitkään pitänyt miehestä, joka myös varmasti minusta. Hän ei tosin kerro ihastumisesta, eli voi hyvin olla, että tu
      Ikävä
      78
      991
    9. Paskalaista valokuitulakiin

      Nyt maksajiksi joutuvat kaupunkilaiset eivätkä mökkiensä ulkohuusseissa kakistelevat mummot. Nimittäin EU määrää jokais
      Maailman menoa
      52
      989
    10. Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme

      Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu
      Ikävä
      58
      981
    Aihe