Ei, ei nyt, en tahdo menettää järkeäni!

Lyhyesti ja ytimekkäästi; toiset lapset pahoinpitelivät minua lapsena monilla niin henkisillä kuin fyysisilläkin tavoilla, äitini oli jonkin sortin sadisti / häiriintynyt kusipää, rippikoulupappi ahdisteli minua kun olin 15v ja kaiken lisäksi elin aina köyhyydessä. Luulin pitkään että kestäisin kaiken jos en ajattelisi sitä vaan ohittaisin totuuden. Nyt tässä joulun alla olen huomannut alkavani säröillä. Olen 22v nainen ja asun omillani. Vietän joulun yksin kuten aina.
Tuli yhtäkkiä niin suuri ahdistuksen hyökyaalto että tuntui ettei henki kulje. Oli vain pakko maata maassa selällään voimattomana ja kirkua täyttä kurkkua. Sen jälkeen kaikki vanhat asiat ovat alkaneet palata mieleeni yksityiskohtaisesti ja kirkkaasti. Tälläkin hetkellä kuulen kuinka ne viisi lasta lauloivat pilkkalaulua minusta. Ja miten ne käskivät minun tappaa itseni jonka jälkeen isoin heistä löi minua nyrkillä lujaa kasvoihin. Haistan raudan tuoksunkin. Kuin kaikki olisi tapahtunut äsken vaikka siitä on niin kauan. Kirkkain ja vastenmielisin on kuitenkin se kun äiti pakotti minut nukkumaan sänkyyn jonka jalkoja hän oli viilannut jotta nukkumiseni tuntuisi mahdollisimman inhottavalta. Sitten hän alkoi lukea ns ”iltasatua” joka oli oikeasti pelkkää sadismia. Hän oli itse piirtänyt, kirjoittanut ja ommellut kirjan nimeltä ”Universumin Pahansuopa Tyttö”. Hän sanoi sen kertovan minusta mutta oikeasti se taisi olla hänen fantasiansa siitä millaiseksi hän halusi minun kasvavan. Se oli ihan kamala tarina, se oli ihan sairas. Se oli hyvin traumaattinen, varsinkin kun olin silloin 4-vuotias. Rippikoulu oli kamalaa. Pappi oli paikkakunnalla hyvin pidetty mies jonka vuoksi en kertonut ahdistelusta koska A) kukaan ei olisi uskonut minua B) minulla ei ole muita vanhempia kuin äiti eikä hän olisi edes välittänyt C) olin opetellut laittamaan kampoihin ja huomasin osaavani puolustaa ja huolehtia itsestäni niin ettei mies päässyt minuun käsiksi. Erosin tietty kirkosta heti kun täytin 18 ja risat. Köyhyys on aina ollut varjona niskassani niin lapsena kuin nyt itsenäistyneellä aikuisellakin.
Pointti on siis, että olen alkanut kuulla ivanaurua, pilkkanimiä ja äitini mielipuolista räkätystä pääni sisällä. Tänään mielessäni hetkeksi sumeni ja sitten havahduin tajuamaan että olin mennyt nurkkaan sikiöasentoon. Hyräilin jotain outoa laulua hennolla pikkulasta muistuttavalla äänellä ja itkin ja keinuin holtittomasti puolelta toiselle. Se oli kammottavaa. Nyt pelkään ihan tosissani että mikä minussa on mennyt palasiksi. En tiedä olenko masentunut, luulen että tämä on jotain muuta. Joskus aikoinaan se ehkä olikin masennusta mutta nyt en tiedä. Olen jotenkin turtunut ja mennyt ontoksi. Ensin oli meteliä ja nyt liiankin hiljaista. Toisinaan itken ja nauran hysteerisesti vuorotellen kuin jokin seinähullu.

Joten apua, mitä tämä voisi olla? En minä voi olla menossa rikki, en voi. Olen viimeinkin saanut oman elämäni niin eihän tässä voi käydä niin että sekoan ja sen jälkeen elämäni on täysin mennyttä!
4<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Tilanne voi olla vielä korjattavissa jos menet juttelemaan jollekkin ammatti-ihmiselle. Tuo on sen verran iso asia että sen kanssa ei saa jäädä yksin.
Oot sen verran nuori että sulla on vielä paljon hyviä vuosia edessä jos ja toivottavasti saat jostain apua.
Elämässä voi kuka tahansa joskus mennä vähän tai enemmänkin risaksi mutta se ei ole maailmanloppu, siitä voi selvitä.
Jokainen selviämiskokemus myös vahvistaa ihmistä, sitä ei osaa ajatella etukäteen mutta jälkeenpäin sen kyllä huomaa.

Voimia sulle ja hyvää joulua!
Jos oot jouluisin yksin niin se ei tarkoita että olisit koko loppuelämäsi kaikki joulut yksin. Tsemppiä!

Äänestä
  • Aloittaja tässä... En luota kehenkään jonka takia en pystyisi kellekään avautumaan. Suhtaudun kaikkeen ja kaikkiin niin epäluuloisesti että se lähentelee vainoharhaisuutta. Ajattelen koko ajan että kaikki suunnittelevat pääni menoksi jotain hirveää juonta. Koko ajan epäilen jokaista vastaan tulijaa kaduilla vaaralliseksi.. koko ajan tulee ajatus ”hänkin varmaan on ihmispäinen peto joka odottaa vain sopivaa hetkeä hyökätä kimpuuni ja raadella minut elävältä palasiksi”. Jokainen ihminen on silmissäni uhkaava vaikka se ei oikeasti sitä olisi. Kauhu kouraisee sydäntä kun pelkästään postiluukku kolahtaa. Onneksi olen etätyössä jottei tarvitse mennä ovesta ulos..

    Äänestä

No samalaista oli itselläkin, ja jossain vaiheessa piti käydä karmeat muistot lävitse, vaan sen jälkeen alkoikin vähitellen helpottaa. Terapiaa, joogaa ja kiirtan tanssia, niin mieliala rauhoittuu. Kannattaa opiskella myös karmallisia asioita ja muita luonnonlakeja, niin ymmärtää miksi tämmösiä kohtaloita joutuu käymään läpi.

Äänestä

Klassisen musiikin kuuntelu voimaannutta minua ainakin paljon. Itsellä ei ole lapsuudesta juuri traumaattisia muistoja, kiusaamisen takia.
Yksi kuitenkin oli. Löylyttäisin miehenä sen vieläkin jos tietäisin missä päin suomea se asuu.
Selviät ap kun olet nuori ja ammattitaitoinen. Kouluttamattomana sain vain raskaita rakennustöitä. Kuitenkin tapaturmaeläkkeelle joutumisen koin pahana asiana. Hanttimies kari.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Lyhyesti ja ytimekkäästi; toiset lapset pahoinpitelivät minua lapsena monilla niin henkisillä kuin fyysisilläkin tavoilla, äitini oli jonkin sortin sadisti / häiriintynyt kusipää, rippikoulupappi ahdisteli minua kun olin 15v ja kaiken lisäksi elin aina köyhyydessä. Luulin pitkään että kestäisin kaiken jos en ajattelisi sitä vaan ohittaisin totuuden. Nyt tässä joulun alla olen huomannut alkavani säröillä. Olen 22v nainen ja asun omillani. Vietän joulun yksin kuten aina.
Tuli yhtäkkiä niin suuri ahdistuksen hyökyaalto että tuntui ettei henki kulje. Oli vain pakko maata maassa selällään voimattomana ja kirkua täyttä kurkkua. Sen jälkeen kaikki vanhat asiat ovat alkaneet palata mieleeni yksityiskohtaisesti ja kirkkaasti. Tälläkin hetkellä kuulen kuinka ne viisi lasta lauloivat pilkkalaulua minusta. Ja miten ne käskivät minun tappaa itseni jonka jälkeen isoin heistä löi minua nyrkillä lujaa kasvoihin. Haistan raudan tuoksunkin. Kuin kaikki olisi tapahtunut äsken vaikka siitä on niin kauan. Kirkkain ja vastenmielisin on kuitenkin se kun äiti pakotti minut nukkumaan sänkyyn jonka jalkoja hän oli viilannut jotta nukkumiseni tuntuisi mahdollisimman inhottavalta. Sitten hän alkoi lukea ns ”iltasatua” joka oli oikeasti pelkkää sadismia. Hän oli itse piirtänyt, kirjoittanut ja ommellut kirjan nimeltä ”Universumin Pahansuopa Tyttö”. Hän sanoi sen kertovan minusta mutta oikeasti se taisi olla hänen fantasiansa siitä millaiseksi hän halusi minun kasvavan. Se oli ihan kamala tarina, se oli ihan sairas. Se oli hyvin traumaattinen, varsinkin kun olin silloin 4-vuotias. Rippikoulu oli kamalaa. Pappi oli paikkakunnalla hyvin pidetty mies jonka vuoksi en kertonut ahdistelusta koska A) kukaan ei olisi uskonut minua B) minulla ei ole muita vanhempia kuin äiti eikä hän olisi edes välittänyt C) olin opetellut laittamaan kampoihin ja huomasin osaavani puolustaa ja huolehtia itsestäni niin ettei mies päässyt minuun käsiksi. Erosin tietty kirkosta heti kun täytin 18 ja risat. Köyhyys on aina ollut varjona niskassani niin lapsena kuin nyt itsenäistyneellä aikuisellakin.
Pointti on siis, että olen alkanut kuulla ivanaurua, pilkkanimiä ja äitini mielipuolista räkätystä pääni sisällä. Tänään mielessäni hetkeksi sumeni ja sitten havahduin tajuamaan että olin mennyt nurkkaan sikiöasentoon. Hyräilin jotain outoa laulua hennolla pikkulasta muistuttavalla äänellä ja itkin ja keinuin holtittomasti puolelta toiselle. Se oli kammottavaa. Nyt pelkään ihan tosissani että mikä minussa on mennyt palasiksi. En tiedä olenko masentunut, luulen että tämä on jotain muuta. Joskus aikoinaan se ehkä olikin masennusta mutta nyt en tiedä. Olen jotenkin turtunut ja mennyt ontoksi. Ensin oli meteliä ja nyt liiankin hiljaista. Toisinaan itken ja nauran hysteerisesti vuorotellen kuin jokin seinähullu.

Joten apua, mitä tämä voisi olla? En minä voi olla menossa rikki, en voi. Olen viimeinkin saanut oman elämäni niin eihän tässä voi käydä niin että sekoan ja sen jälkeen elämäni on täysin mennyttä!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu