Pontius Pilatuksen kirjeet

s.119e. Näin saarnaajan selvästi. Hän on merkillinen mies, riutunut ja ryppyinen, ikään kuin hänen intohimonsa tuli olisi hänet polttanut. Puhuessaan hän on täynnä itseluottamusta, käskevä, usein hurja. Joukko oli alussa äänekäs, takana olevat eivät voineet kuulla, ja tapahtui puheen katkaisua. Hän tukki heidän suunsa muutamin sanoin. Hän oli kuin kenraali legiooniensa keskellä, ja he tottelivat häntä kuin tavalliset sotilaat. Hän puhui koko ajan niin kuin olisi ajatellut, ettei yksikään voinut väittää häntä vastaan. Hän aloitti hiljaa, mutta sitten hänen äänensä nousi ja muuttui kovaksi ja kiivaaksi. Jerusalemin juutalaiset tulivat levottomiksi ja alkoivat mumista keskenään. Aleksanteri sanoi, että saarnaaja syytti heitä ja heidän ystäviään. En ole koskaan kuullut mitään niin intohimoisesti ja katkerasti kaikuvaa. Sitten hän muuttui taas rauhallisemmaksi ja poistui nopeasti, ikään kuin olisi unohtanut kaikki ihmiset.

Ennen kuin saarjaaja ennätti veneeseen, kansanjoukon jokaista liikettä tarkanneet Jerusalemin juutalaiset menivät nopeasti kukkulaa alas ja puhuttelivat häntä. He kohtelivat toisiaan vihamiehinä, saatoin sen nähdä, vaikka en voinut kuulla heidän sanojaan. Keskustelu kesti vain lyhyen tuokion. He sanoivat jotakin hänelle, ja hän katsoi heihin kivettynein kasvoin. Sitten hän vastasi lyhyesti ja käänsi heille selkänsä. Eräät hänen kannattajansa auttoivat hänet veneeseen. Minusta näytti, että he olivat ymmällä, ehkäpä peloissaankin. Hän itse ei pelännyt. Hän puhui ja toimi, ikään kuin olisi ollut valmis taistelemaan koko maailmaa vastaan.

Joukot, joille hän on puhunut, ovat olleet kuin savi hänen käsissään. Kiistelyssä ei kukaan kykene häntä vastustamaan. Hän on pappien, kirjanoppineitten ja lain vannoutunut vastustaja. Hyökätessään heidän kimppuunsa hän on hirmuinen, useimmiten julma ja säälimätön. Hän tahtoisi kukistaa koko sen järjestelmän, jonka papit ovat säätäneet Juudan kansalle, ja papit eivät anna sitä koskaan hänelle anteeksi.