Paruusiasta

Anonyymi

OSA I

2. Tessalonikalaiskirje 2 luk, jakeet 1-12 selitys:

===========
”1. Mutta mitä tulee meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen tulemukseen ja meidän kokoontumiseemme hänen tykönsä, niin me pyydämme teitä, veljet, 2. ettette anna minkään hengen ettekä sanan ettekä minkään muka meidän lähettämämme kirjeen heti järkyttää itseänne, niin että menetätte mielenne maltin, ettekä anna niiden itseänne peljästyttää, ikäänkuin Herran päivä jo olisi käsissä. ”
===========

Paavali, Jeesuksen Kristuksen apostoli joutui puuttumaan Tessalonikan seurakunnassa ilmenneeseen hurmahenkiseen harhaopetukseen jonka mukaan Herran Jeesuksen toinen tulemus olisi jo pian käsillä.

Kuinka sitkeästi sielujen vihollinen onkaan historian saatossa ahkeroinut tämän valhepuheen levittämisessä jonka mukaan muka Kristuksen seurakunnassa olisi opetettu tuomiopäivän ilmestymistä jo sen sukupolven aikana joka tuolloin eli. Vielä meidänkin aikanamme kuulemme epäuskoisten ja lahkolaisten suusta tätä samaa valhepuhetta; -että Kristuksen seurakunta olisi odottanut Hänen paluutaan jo silloin eläneen sukupolven aikana.

Tekstissämme käy ilmi että sellaisiakin harhaopettajia seurakunnan liepeillä oli, sillä kukapa tietää milloin Kristuksen seurakunta olisi saanut maanpäällisen vaelluksensa aikana elää vapaana harhaopettajista jotka koettavat levittää jotain ”toista” evankeliumia kuin minkä olemme Herraltamme saaneet! Ei sellaista aikaa ole maan päällä ollut, vaan Jumalan puhdasoppinen seurakunta on aina joutunut uskomaan ns. miekka toisessa kädessä, eli uskoen ja tunnustaen oikeaa oppia mutta samalla taistellen myös vihollisen kylvämää harhaoppia vastaan.

Seurakuntaan on kaikkina aikoina, Herramme opetuksen mukaan myös ollut sekaantuneena jumalattomia teeskentelijöitä, sekaamme luikerrelleita valheveljiä, jotka nousevat keskeltämme mutta eivät ole meistä, sillä jos he olisivat meistä olleet, eivät he totuutta olisi valheillaan sekoittaneet. Kaikki ei siis ole kultaa, mikä kiiltää ja on monta syytä miksi kirkkoon on ulkonaisesti sekaantuneena myös jumalattomia harhaopettajia.

Paavali siis kiistää jyrkästi että olisi opettanut Kristuksen paluun olevan jo piankin käsillä, ja samalla kiistää että Kristuksen seurakunnilla olisi sellainen oppi. Sanoohan apostolimme toisaallla saman asian vahvistaen myös:

==========
” Mutta tämä yksi älköön olko teiltä, rakkaani, salassa, että "yksi päivä on Herran edessä niinkuin tuhat vuotta ja tuhat vuotta niinkuin yksi päivä". Ei Herra viivytä lupauksensa täyttämistä, niinkuin muutamat pitävät sitä viivyttelemisenä, vaan hän on pitkämielinen teitä kohtaan, sillä hän ei tahdo, että kukaan hukkuu, vaan että kaikki tulevat parannukseen. Mutta Herran päivä on tuleva niinkuin varas, ja silloin taivaat katoavat pauhinalla, ja alkuaineet kuumuudesta hajoavat, ja maa ja kaikki, mitä siihen on tehty, palavat.” (2.Piet. 3:8-10)
==========

Paavali ei ennusta aikaa eikä hetkeä, hän ei puhu vuosiluvuista, mutta antaa vihjeen että ajan täyttyminen todennäköisesti voi kestää tuhansia vuosia, mutta samalla ilmoittaa sen tulevan ”kuin varas –äkkiarvaamatta”. Pääasianaan hän kuitenkin kumoaa sitkeästi elävän valheen jonka mukaan ”ensimmäiset kristityt odottivat Jeesuksen takaisintuloa jo omana elinaikanaan”

jatkuu:

2

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      OSA II

      Mutta ei Herra Jeesus jätä uskoviaan vaille tietoa siitä millainen on oleva se maailmanaika jona Hän on saapuva, -että valitut osaisivat valvoa ymmärtäessään mikä hetki yöstä on menossa. Sen tähden Pyhä Henki jakaa Paavalin kautta valituille tiedon mitä merkkejä on erityisesti tarkattava:

      ==========
      ”3. Älkää antako kenenkään vietellä itseänne millään tavalla. Sillä se päivä ei tule, ennenkuin luopumus ensin tapahtuu ja laittomuuden ihminen ilmestyy, kadotuksen lapsi,”
      ==========

      Tekstissämme puhutaan kadotuksen ”lapsesta”. Kreikankielisessä alkutekstissä käytetään sanaa ”hyios” joka merkitsee joka merkitsee poikaa laajemmassa merkityksessä, ei vain ihmislasta vaan esim. aatteellista tai uskonnollista ajatusyhtymää.

      Toisinaan kuulee tekstikohtaa tulkittavan yhden, erityisen henkilö persoonaan viitaten, mutta oikeampi tulkintalinja, joka on enemmän sopusoinnussa muiden asiaan liittyvien raamatunkohtien kanssa; -kuitenkin lienee laajempi sanan ”Hyios” merkitys, joka tarkoittaa antikristillisen aatteellisuuden lisääntymistä yleensä ottaen ihmiskunnan keskuudessa siinä mittakaavassa että Herran Jeesuksen ennustuksen voidaan nähdä lähes kaikkialla toteutuvan yhä enenevässä määrin:

      ”kun Ihmisen Poika tulee, löytäneekö Hän (enää) uskoa maan päältä!” (Luuk 18:8).

      Tähän viittaa myös jakeemme muu tekstiyhteys: ”sillä se päivä ei tule ennen kuin LUOPUMUS ensin tapahtuu…”

      –Tässä yhteydessä sanalla luopumus; -viitataan yleiseen, koko maailmassa syvenevään luopumuksen tilaan. Epäuskoinen maailma ei ole koskaan Jumalaa Jumalana kunnioittanut, mutta tässä luopumuksella tarkoitetaan erityistä luopumista niin että julkinen jumalanpilkkaaminen ja valheet tulevat ihmisten jokapäiväiseksi leiväksi heidän suussaan. Sellainen on siis ”kadotuksen lapsi” (=hän perii kadotuksen) ja ”laittomuuden ihminen”.

      Apostoli Paavali kirjoittaa tiettäväksi tämän laittomuuden ihmisen (=ihmiskunnan) teot Timoteukselle osoittamassaan paimenkirjeessä:

      ============
      ” Mutta tiedä se, että viimeisinä päivinä on tuleva vaikeita aikoja. Sillä ihmiset ovat silloin itserakkaita, rahanahneita, kerskailijoita, ylpeitä, herjaajia, vanhemmilleen tottelemattomia, kiittämättömiä, epähurskaita, rakkaudettomia, epäsopuisia, panettelijoita, hillittömiä, raakoja, hyvän vihamiehiä, pettureita, väkivaltaisia, pöyhkeitä, hekumaa enemmän kuin Jumalaa rakastavia; heissä on jumalisuuden ulkokuori, mutta he kieltävät sen voiman.” (2.Tim. 3:1-5)
      ============

      Näin siis pakanain apostoli, Pyhän Hengen opettamana valistaa meitä kavahtamaan harhaopettajia ja ilmoittaa taidollisille oikean kristillisen tiedon että Kristuksemme tulemus ei tapahdu ennen kuin luopumuksen määrä saavuttaa täyttymyksensä.

      Sitä aikaa tai hetkeä ei tiedä kukaan muu kuin yksin Jumala, mutta varoitukseksi meille on ilmoitettu mitä maailmassa on tapahtuva ennen kuin tämä tulemus tapahtuu, ja sitten: välittömästi Hän tulee jonka on määrä tulla, eikä viivyttele!

      Kristityille Jumalan lapsille tämä aika on vaivan aikaa, koettelemuksia ja taistelemisen aikaa jona maailma ja sen herranaan Perkele tekee kaikkensa eksyttääkseen niin monta sielua kuin mahdollista, kanssaan kadotukseen, saadakseen iloa ja nautintoa tuhotuista elämistä sillä luopumus synnyttää iankaikkisen kadotuksen vaivan.

      jatkuu:

      • Anonyymi

        Vielä apostoli jatkaa kuvaamalla miten ihmiskunta on viimeisellä lopun ajalla, juuri ennen Kristuksen paruusiaa käyttäytyvä:

        ===========
        ”4. tuo vastustaja, joka korottaa itsensä yli kaiken, mitä jumalaksi tai jumaloitavaksi kutsutaan, niin että hän asettuu Jumalan temppeliin ja julistaa olevansa Jumala.”
        ===========

        Olemme historiasta kuulleet ja omana aikanammekin nähneet ateististen aatteiden ja diktatuurien nousevan vallitsemaan kokonaisia kansakuntia, ja vaikuttavan kaikkialla myös demokraattisissa länsimaissa. Tämän aatesuunnan pääajatus on kieltämällä mahdollisuus jumaluuden olemassaoloon, korottaa ihminen ja hänen tietonsa jumalaksi, yli kaiken mitä jumalaksi tahi jumaloitavaksi kutsutaan.

        Olemme jopa nähneet valtakuntia joissa kansan hallitsijaa on vaadittu palvelemaan jumalolentona tai tällaiseen verrattavana. Muutama viikko takaperin radiossa kerrottiin Kiinan kristillisiltä kirkoilta vaaditun poistettavaksi alttaritaulut Kristuksen kuvineen ja asettavan tilalle Kiinan presidentin maalauksen kirkon keskeisimmälle palvontapaikalle.

        Ateistisesta naapurimaastamme Ruotsista saimme vastikään kuulla synninpalvonnasta kun Malmön kirkon alttaritauluksi oli ripustettu luomiskertomusta vääristelevä kauhistus jossa Eedenin paratiisissa käyskenteli homo- ja lesboseksuaaleja pariskuntia sekä sukupuolensa muuttaneita. Kaikki me tiedämme että paratiisissa luotuina Aadam ja Eeva olivat synnittömässä alkuvanhurskauden tilassa ja vasta heidän syntiinlankeemuksensa seurauksena ihmiskuntaan periytyi perisynti joka aiheutti Malmön alttaritaulussakin esitettyjä kammottavia seurauksia kun ihminen menetti alkuvanhurskauden tilansa viattomuudessa.

        Siksi on vääristelevää ja kristinuskon sanomaa irvokkaasti pilkkaavaa esittää taulua jossa paratiisissa ihminen esitetään jo syntiinlangenneessa tilassaan tahtoen sillä tavoin osoittaa vääristellen kristinuskon nimissä hyväksyntää Jumalan tahdon vastaisille teoille.

        Kuulkaamme vielä Paavalin epistolaa Tessalonikalaisille, miten hän ikään kuin tiivistäen kaiken edellä sanonut kiteyttää varoitukseksemme, että valvoisimme ja olisimme valmiit kun Herramme saapuu ja odotuksemme täyttyy:

        ============
        ” 11. Ja sentähden Jumala lähettää heille väkevän eksytyksen, niin että he uskovat valheen, 12. että kaikki ne tuomittaisiin, jotka eivät ole uskoneet totuutta, vaan mielistyneet vääryyteen.”
        ============

        Kumartakaa Joulun Herraa!

        Loppu.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      105
      7451
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      102
      5264
    3. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      116
      3516
    4. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      25
      3461
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      35
      2544
    6. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      119
      1866
    7. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      96
      1511
    8. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

      ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
      Maailman menoa
      349
      1506
    9. Jos oikeasti haluat vielä

      Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
      Ikävä
      131
      1356
    10. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      56
      1324
    Aihe