Jonkinlaisessa psykoosissa tässä kaiketi ollaan

Se ei ole vielä mitään psykoosia jos on allapäin eikä jaksa tehdä mitään.
Tämä pimeys aiheuttaa monille alavireyttä, ei oikein mikään huvita. Kunnolla ei edes piristy koko päivän aikana kun ei ole riittävästi valoa.

On ikävää jos ei ole elämässä ketään ihmistä jonka kanssa voisi puhua syntyjä syviä.
Mulla on paljon kavereita mutta en heille ihan kaikkea puhu kun on mt-taustaa niin eivät edes kaikkea osaa ymmärtää.
Onneksi on säännöllinen kontakti psykiatrian polille niin voin siellä puhua mieltä painavia asioita.
Mun mielestä on erilaista puhua kavereille ja ammatti-ihmiselle vaikka puhuminen ei mulle olekaan erityisen vaikeaa.
Ammatti-ihminen käsittää monia juttuja eri tavalla kuin ns. normi-ihminen.
Ja oikeesti on kiva ajoittain päästä purkamaan ajatuksia.
Mulla on hoitsu jonka kanssa oon ollut hoitosuhteessa jo useamman vuoden ja tullaan hyvin juttuun, se on tärkeää.

Joskus se yksin olo saattaa olla pelkästään hyvästä. Sillä niillä joilla menee kaikki hyvin on tavaraa, rahaa, naisia, ruokaa, yms ja henkisyys jääkin sitten täysin kehittymättä toisarvoisena asiana. Yksin ollessa joutuu miettimään syntyjä syviä mm elämän tarkoitusta, mihin ollaan menossa ja mistä ollaan tulossa. Kun näitä asioita pohtii niin henkisyys siinä kehittyy ja se onkin ainoa asia minkä voi viedä mukanaan seuraavaan elämään ja jatkaa siitä mihin on jäänyt.

Eli kannattaa kehittää henkisyyttä silloin kun on aikaa mm meditoimalla, jooga ja jopa kasvisruokavalio jossain määrin parantavat kehon kykyä ottaa vastaan henkistä tietoutta. Ihminen ei siis ole pelkkä fyysinen, psyykkinen ja taloudellinen olento vaan myös henkinen.

Monet näistä joilla on vaikeuksia sopeutua saattavat olla jopa toisilta kehittyneemmiltä planeetoilta ja siten on vaikeampi sopeutua ihmisten alhaiseen värähtelyyn ja karkeaan toimintaan.

Mulla oli joku laaja tulehdus vatsassa muutama vuosi sitten ja ollessani osastolla ennen leikkausta olin tosi huonossa kunnossa, olin ollut huonona jo pitkään ennen sitä. Mulle tuli muutaman kerran sängyssä maatessani sellainen todella autuas olo, tuntui kuin olisin jotenkin kadonnut tästä maailmasta johonkin onnellisempaan tilaan, vajonnut jonnekin. Olin kai jotenkin tajunnan rajamailla. Se tuntui vaan ihan äärettömän hyvältä mutta silti säikäytti aika lailla että mikä se oli.
Ei varmaan kestänyt kovin kauaa kun joka kerralla kuitenkin palasin takaisin todellisuuteen.
Tuntui jotenkin uskomattomalta, mikä lie.
Se ei ollut millään tavalla harhaa luulisin.

Kaamosmasennusta, masennusta? Harva ihminen oikeasti on ihan täysin täysillä elämässä ja maailmassa mukana. Aloitukseksesi perusteella et vaikuta psykoottiselta, vaan masentuneelta.

Itsehoitoa lievään masennukseen on ulkoilu ja liikunta valoisaan aikaan, säännöllinen ja ravitseva ruokailu sekä kunnollinen lepo ja nukkuminen. Masentuneella sekä syöminen, nukkuminen että liikkuminen ovat yleensä hakoteillä ja ne pahentavat oireita entisestään.

Voit käydä lääkärissä, saat todennäköisesti reseptin tai pari. Tai sitten voit koettaa hoitaa itseäsi enemmän tai vähemmän luomusti (masennus- ja unilääkkeistä voi olla montaa mieltä, itse en kannata, mutta lääkäri kirjoittaa niitä, koska se on helpoin "hoito").

Toivottavasti sinulla on hyviä ja läheisiä ihmissuhteita - tarvitset niitä.

Aloitushan oli että jonkinlaisessa psykoosissa tässä eletään ni ei varmaankaan tarkoittanu että olisi psykoosissa. Pimeää ollut ja kyllä vähän masentaa ja väsyttää.

Lääkäri laittoi ketipinor reseptin.
Sitten tuli psyyke-eläke.