Jonkinlaisessa psykoosissa tässä kaiketi ollaan

Pimeää ja sateista ei ollenkaan sellaista mitä toivoisin tämän sään olevan. Olen ihan yksin ajatusteni kanssa ei ole ketään kenelle kertoa asioiden todellista tilaa. Kaikki vain kuvittelevat että hyvin minulla menee. Elämä vain lipuu ohi, en saa tehtyä niitä asioita mitä oikeasti haluaisin. Osasyynä on tämä jatkuva pimeys mikä vie voimat ja halun tehdä mitään.
885
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Se ei ole vielä mitään psykoosia jos on allapäin eikä jaksa tehdä mitään.
Tämä pimeys aiheuttaa monille alavireyttä, ei oikein mikään huvita. Kunnolla ei edes piristy koko päivän aikana kun ei ole riittävästi valoa.

On ikävää jos ei ole elämässä ketään ihmistä jonka kanssa voisi puhua syntyjä syviä.
Mulla on paljon kavereita mutta en heille ihan kaikkea puhu kun on mt-taustaa niin eivät edes kaikkea osaa ymmärtää.
Onneksi on säännöllinen kontakti psykiatrian polille niin voin siellä puhua mieltä painavia asioita.
Mun mielestä on erilaista puhua kavereille ja ammatti-ihmiselle vaikka puhuminen ei mulle olekaan erityisen vaikeaa.
Ammatti-ihminen käsittää monia juttuja eri tavalla kuin ns. normi-ihminen.
Ja oikeesti on kiva ajoittain päästä purkamaan ajatuksia.
Mulla on hoitsu jonka kanssa oon ollut hoitosuhteessa jo useamman vuoden ja tullaan hyvin juttuun, se on tärkeää.

Äänestä

Joskus se yksin olo saattaa olla pelkästään hyvästä. Sillä niillä joilla menee kaikki hyvin on tavaraa, rahaa, naisia, ruokaa, yms ja henkisyys jääkin sitten täysin kehittymättä toisarvoisena asiana. Yksin ollessa joutuu miettimään syntyjä syviä mm elämän tarkoitusta, mihin ollaan menossa ja mistä ollaan tulossa. Kun näitä asioita pohtii niin henkisyys siinä kehittyy ja se onkin ainoa asia minkä voi viedä mukanaan seuraavaan elämään ja jatkaa siitä mihin on jäänyt.

Eli kannattaa kehittää henkisyyttä silloin kun on aikaa mm meditoimalla, jooga ja jopa kasvisruokavalio jossain määrin parantavat kehon kykyä ottaa vastaan henkistä tietoutta. Ihminen ei siis ole pelkkä fyysinen, psyykkinen ja taloudellinen olento vaan myös henkinen.

Monet näistä joilla on vaikeuksia sopeutua saattavat olla jopa toisilta kehittyneemmiltä planeetoilta ja siten on vaikeampi sopeutua ihmisten alhaiseen värähtelyyn ja karkeaan toimintaan.

Äänestä
  • "Kehittyneemmiltä planeetoilta" *nauraa* Nyt on psykoosit tulilla. Tsemiä!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Kehittyneemmiltä planeetoilta" *nauraa* Nyt on psykoosit tulilla. Tsemiä!

    Sinä et taida olla sieltä, vaikutat ihan oikealta ihmiseltä.

    Äänestä

Mulla oli joku laaja tulehdus vatsassa muutama vuosi sitten ja ollessani osastolla ennen leikkausta olin tosi huonossa kunnossa, olin ollut huonona jo pitkään ennen sitä. Mulle tuli muutaman kerran sängyssä maatessani sellainen todella autuas olo, tuntui kuin olisin jotenkin kadonnut tästä maailmasta johonkin onnellisempaan tilaan, vajonnut jonnekin. Olin kai jotenkin tajunnan rajamailla. Se tuntui vaan ihan äärettömän hyvältä mutta silti säikäytti aika lailla että mikä se oli.
Ei varmaan kestänyt kovin kauaa kun joka kerralla kuitenkin palasin takaisin todellisuuteen.
Tuntui jotenkin uskomattomalta, mikä lie.
Se ei ollut millään tavalla harhaa luulisin.

Äänestä

Kaamosmasennusta, masennusta? Harva ihminen oikeasti on ihan täysin täysillä elämässä ja maailmassa mukana. Aloitukseksesi perusteella et vaikuta psykoottiselta, vaan masentuneelta.

Itsehoitoa lievään masennukseen on ulkoilu ja liikunta valoisaan aikaan, säännöllinen ja ravitseva ruokailu sekä kunnollinen lepo ja nukkuminen. Masentuneella sekä syöminen, nukkuminen että liikkuminen ovat yleensä hakoteillä ja ne pahentavat oireita entisestään.

Voit käydä lääkärissä, saat todennäköisesti reseptin tai pari. Tai sitten voit koettaa hoitaa itseäsi enemmän tai vähemmän luomusti (masennus- ja unilääkkeistä voi olla montaa mieltä, itse en kannata, mutta lääkäri kirjoittaa niitä, koska se on helpoin "hoito").

Toivottavasti sinulla on hyviä ja läheisiä ihmissuhteita - tarvitset niitä.

Äänestä

Aloitushan oli että jonkinlaisessa psykoosissa tässä eletään ni ei varmaankaan tarkoittanu että olisi psykoosissa. Pimeää ollut ja kyllä vähän masentaa ja väsyttää.

Äänestä

Lääkäri laittoi ketipinor reseptin.
Sitten tuli psyyke-eläke.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Pimeää ja sateista ei ollenkaan sellaista mitä toivoisin tämän sään olevan. Olen ihan yksin ajatusteni kanssa ei ole ketään kenelle kertoa asioiden todellista tilaa. Kaikki vain kuvittelevat että hyvin minulla menee. Elämä vain lipuu ohi, en saa tehtyä niitä asioita mitä oikeasti haluaisin. Osasyynä on tämä jatkuva pimeys mikä vie voimat ja halun tehdä mitään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu