Mihin velat katoavat ulosotosta?

Anonyymi

Hei,

Nyt tulee vähän tyhmä kysymys.

Otin aikanaan syistä joita en tässä jaksa alkaa eritellä velkaa noin 16000-18000 euroa. Käytännössä kolme 3000-4000e luottokorttia tappiin, yksi kulutusluotto ja pari pikavippiä. Sairastuin pahasti enkä saanut noita maksettua ajallaan, sitten muutin joksikin aikaa ulkomaille töihin niin että tulot maksettiin ulkomaiselle pankkitilille.

Toisin sanoen minulla ei ole ollut mitään Suomessa näkyviä virallisia tuloja vuosikausiin. Ulosottomies soitti joskus tuolloin 5-6 vuotta sitten kun velat ensimmäistä kertaa menivät ulosottoon, jolloin kerroin että tilanne on nyt tämä (=olen toistaiseksi työkyvytön) enkä pysty toistaiseksi lyhentämään velkaa. Sen jälkeen ulosottomiehestä ei ole kertaakaan kuulunut yhtään mitään.

Nyt kaikkien näiden vuosien jälkeen olen terve, Suomessa ja halukas hoitamaan velkani pois. Säästöjä ei vieläkään käytännössä ole, mutta tienaan vähän enemmän kuin kulutan ja vyötä voi vähän vielä kiristääkin.

Löysin ulosottoviraston nettipalvelun, josta voi kirjautua sisään ja katsella omia velkoja. Ihmetyksekseni velkoja ei ollut kuin yksi noista luottokorttiveloista, korkoineen nyt noin 5000 euroa. Kaikki muut ovat kadonneet savuna ilmaan. Mitään ei löydy myöskään passiiviset velat- tai päättyneet asiat -välilehtien alta.

Selvitin vähän asiaa ja jos käsitin oikein niin ilmeisesti velat voivat pullahtaa takaisin velkojille varattomuusesteen takia? Mutta en ole myöskään saanut vuosikausiin mitään kirjeitä velkojiltakaan enkä edes tiedä mikä perintätoimisto näitä hoitaa. Voi kyllä olla että noita on kadonnut postissa ulkomailla asuessani. Jotenkin on kuitenkin aika erikoista että ketään ei tunnu kiinnostavan nämä velat yhtään.

Joka tapauksessa minua kaiketi kiinnostaisi eniten seuraava: Voinko nyt vain soitella perintätoimistoihin ja ehdottaa sinne maksusuunnitelmia niin, että velkani eivät kierrä ulosoton kautta? Jotenkin olisi kivempi asioida perintätoimistojen kuin ulosottomiehen kanssa. Onko jotain keinoa saada kaikki velkani tietoon yhdestä lähteestä? Jos joku etsii nyt luottotietojeni tiliotetta, näkyykö tällekin vain tuo yksi ulosotossa oleva velka?

Kiitos!

4

976

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Velat on palautettu velkojille varattomuusesteellä. Onko niistä lähetetty vanhenemisen katkaisukirjeitä? Käräjillä käyneiden velkojen vanheneminen pitää katkaista viiden vuoden välein, eli esim. laittamalla sen uudestaan vireille ulosottoon. Muuten velka vanhenee lopullisesti, eikä sitä voida enää periä. Kun olet oleskellut ulkomailla, on joku velka voinut unohtua uusimatta, joten sinuna en liikoja soittelisi minnekään. Päättyneissä asioissa eivät välttämättä näy ikivanhat velat.

    • Anonyymi

      15 vuotta näkyy siellä päättyneissä. Siellä pitäisi olla jos on palautettu. Jos ei näy niin unohda koko velka.

    • Anonyymi

      Kiitos vastauksista!

      Jos otan yhteyttä ulosottoon ja tarjoudun maksamaan tuon siellä näkyvän velan, vaikuttaako se jotenkin ulosotosta takaisin perintään palautuneisiin (ja mahdollisesti vanhentuneisiin, en tosiaan ole saanut mitään kirjeitä?) velkoihin? Onko ulosottomies yhteydessä myös firmoihin, jotka ovat silloin 5 vuotta sitten yrittäneet velkaa periä, ja joille se on sittemmin pompsahtanut takaisin? Vai loppuuko ulosottomiehen kiinnostus siinä vaiheessa, kun velka on palautettu takaisin perijälle varattomuusesteen takia niin kauan kunnes sitä yritetään jälleen periä uudestaan?


      T: AP

      • Anonyymi

        Uo-mies ei soittele velkojille, ei kuulu tehtävänkuvaan. Velkojan tai perintätoimiston, jolle velkoja on asianhoidon siirtänyt, on sen sijaan itse pidettävä huolta, ettei velka pääse vahingossa vanhentumaan kesken prosessin. Perintätoimistot tarkkailevat ulosottosi maksutilannetta ja syöttävät sinne lisää velkaa, kun entinen maksettava on hoidettu loppuun.
        Ulkomaanreissusi aikana ovat todennäköisesti kaikki velkasi käyneet uudemman kerran vireillä ulosotossa ja palautuneet uusitulla varattomuusmerkinnällä takaisin velkojille. Ne eivät siis ole vanhentuneet, vaan niissä on kymmenkunta vuotta velkomustuomiota vielä päällä.
        Kun nyt haluat hoitaa velkaasi pois, voit pyytää uo-mieheltä maksusopimusta ja viitenumerotietoja, minne sitten tilität vähintään sen, mitä ulosmittauksessakin maksaisit tai jos vapaaehtoinen maksusopimus ei voudille käy, saa työnantajasi maksukiellon eli palkastasi alkaa ulosmittaus. Jos sinulla on nyt Suomen pankkitilillä rahaa ja kerrot siitä voudille, ei tilisi tyhjäämiseen mene häneltä viittä minuuttiakaan. Joten nosta hiukan käteistä jemmaan, ennenkuin käteistalletustesi ulosmittaus tapahtuu. Tilillesi jätetään n.1000 euroa, muut varat vouti vie.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14871
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3069
    3. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3065
    4. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3064
    5. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3064
    6. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3060
    7. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3056
    8. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    9. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3054
    Aihe