Kokous kutsu jäsenille

Anonyymi

KOKOUSKUTSU JÄSENILLE

Suomen Kansa Ensin (SKE) rp:n ylimääräinen puoluekokous

Paikka: Liikuntamyllyn koulutustila, Jauhokuja 3, Helsinki
Aika: Lauantai 28.12.2019 klo 14:00 alkaen

Jäsenistä 10% on vaatinut ylimääräistä puoluekokousta valitsemaan uutta hallitusta aloittamaan 2020 vuoden alusta (kalenterivuosi).

Säännöt: “Ylimääräinen puoluekokous pidetään, kun puoluekokous niin päättää tai kun puoluehallitus katsoo siihen olevan aihetta tai kun vähintään kymmenesosa (1/10) puolueen äänivaltaisista jäsenistä sitä puoluehallitukselta erityisesti ilmoitettua asiaa varten kirjallisesti vaatii.“

Hallitukseen kuuluu sääntöjen mukaan: ”Puheenjohtaja, ensimmäinen varapuheenjohtaja, toinen varapuheenjohtaja ja 2-10 muuta varsinaista jäsentä.”

Kokouksessa käsitellään seuraavat asiat:

1. Puoluehallituksen puheenjohtaja tai hänen ollessaan estyneenä jompikumpi varapuheenjohtaja avaa puoluekokouksen
2. Valitaan puoluekokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja tarvittava määrä ääntenlaskijoita
3. Todetaan puoluekokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
4. Vahvistetaan puoluekokouksen työjärjestys
5. Erotetaan aiemmin vuonna 2019 valitut puoluehallitukset
6. Valitaan puoluehallituksen puheenjohtaja, kaksi varapuheenjohtajaa ja muut jäsenet kalenterivuodelle 2020
7. Käsitellään puolueen tilinpäätös ja toiminnantarkastajan tai tilintarkastajan lausunto ja päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä puoluehallitukselle ja muille vastuuvelvollisille ensimmäiseltä tilikaudelta 2017-2018
8. Valitaan toiminnantarkastaja tai tilintarkastaja ja heille varahenkilöt
9. Määrätään jäsenmaksujen suuruus
10. Kokouksen päättäminen

Kokouspaikalle voi saapua jo klo 13:30. Annamme mielellämme lisätietoa. Ota yhteyttä sähköpostilla. Tarjoilu on helpompi järjestää, jos ilmoitat tulostasi.

Muistathan kuitata saaneesi tämän viestin, vaikka et olisikaan tulossa
kokoukseen.

Kokouksessa kahvitarjoilu.

Tervetuloa kokoukseen!

Tampereella 16.12.2019
Suomen Kansa Ensin rp:n hallituksen puolesta

Marco de Wit
Suomen Kansa Ensin rp.
Puheenjohtaja

Mari Kosonen
Suomen Kansa Ensin rp.
Hallituksen jäsen/puoluesihteeri

6

54

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Puolueesta erotettu narsisti hännystelijöineen lähettelee valeviestejä. Ei hänellä ole 10% nimiä edes, eikä ollut viime vuonnakaan samaan aikaan. Ärsyttää todella katsella tuollaista. Miksi ei vaan voi mennä PVL-porukkaan pelleilemään?

      • Anonyymi

        Kihihii alkaa pelottamaan ?? Someraivoa...


    • Anonyymi

      Mikä tuo Marikin oikein on? Entinen hippi ja liberaali vihreä vegetaristi! Menee uuden ukkonsa vanavedessä, eikä kykene sanomaan omia mielipiteitään!

      Eikös se voi sanoa sille ulkomaalaistaustaiselle ukolleen, että jättää Suomen asiat järkevämmille ja muuttaisi Hollantiin, mistä on kotoisinkin?

      Suomen kansa ei Marcoa tarvitse todellakaan mihinkään!

    • Anonyymi

      Onko sillä Ollilla muuten jälleen huumeviljelmät rehottamassa? Ainakin olemus puhuu karua kieltään. Olisiko ratsian paikka jälleen?

      • Anonyymi

        Lisää someraivoa....buuuaahahaaaa ,taitaa pelottaa vallan menetys...


    • Anonyymi

      Tässä Jauhokujan puoluekokouksessa tullaan kaikki farisealaiset toisinajattelijat jauhottamaan totaalisesti aitojen kansallismielisten wittiläisten toimesta.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      101
      4507
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3343
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2370
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      36
      1388
    5. Minulla on käsitys

      Ettet ole kovin se k s uaalinen ihminen.
      Ikävä
      34
      1183
    6. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      37
      1116
    7. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      13
      1064
    8. 158
      1007
    9. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      934
    10. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      872
    Aihe