Chilen todistajat 70-luvulla?

Anonyymi

Chilessä oli sotilasvallankaapaus 1973. Miten Jehovan Todistajat selvityivät noista Pinochetin ajoista? Oliko todistajia kohtaan mitään vainoja, taikka painostusta niinkuin oli tavallisille kansalaisille, joita epäiltiin vasemmistolaisiksi? Kymmeniä tuhansiahan pidätettiin, ja kidutettiin jopa pelkän epäilyksen vuoksi, tai väärän ilmiannon vuoksi.

12

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Mitä kyselet kun tiedät? Olet vartiotorni trolli, mainosvaltuutettu.
      Tiedätkö että joka päivä tapetaan kymmeniä kristittyjä Jeesus nimen vuoksi, eikä heidän joukossaan ole yhtään vartiotornilahkolaista?
      Mieti sitä.

    • Anonyymi

      Todennäköisesti vainoa ei ollut, mikä oli pettymys vartiotorniseuralle, sillä sillä on ollut liian vähän mahdollisuuksia kalastella myötätuntoa "vainolla".
      Kun on vielä paljastunut, että vartiotorniseuran johto mielisteli natsijohtoa.
      Mielistely johtui saksalaisesta kiinteistöomistuksesta, jonka menettämistä pelättiin.

      • Anonyymi

        Franke oli Vartiotorniseuran Saksan haaratoimiston valvoja, joka myöhemmin piti puheen kokemuksistaan JT:na olosta Kolmannessa Valtakunnassa. Tähän sisältyi hänen muistelunsa vuoden 1933 JT-konventista Berliinissä, jolloin VT-seuran toiminnot kiellettiin ja monia JT:ia alettiin lähettää keskitysleireille. Franke sanoi olleensa "järkyttynyt" saapuessaan vuoden 1933 Berliinin konventtiin, jossa "Julistus" esiteltiin samalla kun rakennus oli koristeltu hakaristilipuin ja avauslaulu oli harvoin laulettu Raamatuntutkijoiden laulu, jonka sävelmä oli sama kuin Saksan kansallislaulussa.

        Viimeisten vuosien aikana Saksassa on tullut esiin lisää asiakirjoja, ja niiden sisällöstä on keskusteltu Internetissä. Mikäli nämä asiakirjat ovat oikeita, antavat ne lisäosoituksen Saksan VT-seuran johtajien sovittelusta ja jopa toiminnasta yhteistyössä natsien kanssa antamalla Todistajien nimiä ja informaatiota VT-seuran toimista, jonka avulla monia lähetettiin leireille (katso Bergmanin paperi kohdasta "Watchtower leaders compromise"). The Watchtower Observer sivulla on enemmän VT-seuraan ja natsi-Saksaan liittyviä saksalaisia asiakirjoja, jotka tarvitsevat vielä kääntämistä.

        Esimerkiksi vuonna 1927 Rutherford teki Vartiotorniseuran radioasema WBBR:n kautta seuraavat huomautukset, jotka julkaistiin VT-seuran Kultainen Aika -lehdessä:
        Epäilemättä monet teistä ovat kuulleet, että juutalaiset tulevat jälleen hallitsemaan maata. Tämä on ollut suuri väärinymmärrys. Ei jokainen Abrahamin jälkeläinen ole juutalainen. Tietäkää tämä, että nuo omaa hyötyä tavoittelevat, tunnottomat, itsekkäät miehet, jotka kutsuvat itseään juutalaisiksi ja hallitsevat suurinta osaa maailman rahavaroista, eivät tule koskaan olemaan hallitsijoita tässä uudessa maassa. Jumala ei antaisi niin itsekkäille miehille niin tärkeää asemaa.
        Tuollaiset Rutherfordin antamat lausunnot saavat minut uskomaan sen, että Pentonin muistiinmerkintä (jonka hän kuuli isältään) siitä, mitä Rutherford oletettavasti sanoi VT-seuran konventin aikana Kanadassa 1920-luvulla, on tarkka. Rutherford oletettavasti kommentoi:
        Puhun nyt Palestiinan juutalaisesta, enkä koukkunenäisestä, kumararyhtisestä pienestä yksilöstä, joka kadunkulmassa seisten yrittää putsata sinusta viimeisenkin pennin.
        Yksityiskohtaisesti Valaisijan sivulla:
        https://www.oocities.org/valaisija/h_natsi2.htm


    • Anonyymi

      Eikös avioerot ole melko yleisiä siinä teidän lahkossakin, vaikkei niin pitäisi tapahtua missään olosuhteissa. Miten lahkolaiset kestäisivät todellisia vainoja, kun eivät kestä edes toisiaankaan?

    • Anonyymi

      Jehovat kuvittelevat olevansa jotain yli-ihmisiä, parempia. Ei niillä ole kuin suuri suu, ja suuret luulot itsestään!!
      Eivät ne kovia vainoja edes kestäisikään, kuten monet poliittiset vangit ovat joutuneet kokemaan.

      • Anonyymi

        Oikeita kristittyjä on tapettu Jeesus nimen vuoksi kautta koko kristittyjen 2000 vuotisen historian. Tänäkin päivänä.
        Jehovan todistajia on vainottu samalla tavoin kun muitakin yhteiskunnan vastarannan kiiskejä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oikeita kristittyjä on tapettu Jeesus nimen vuoksi kautta koko kristittyjen 2000 vuotisen historian. Tänäkin päivänä.
        Jehovan todistajia on vainottu samalla tavoin kun muitakin yhteiskunnan vastarannan kiiskejä.

        Tarkoittanet että ovat tappaneet sodissa toinen toisiaan ja jatkavat edelleen toistensa listimistä, niin ja myös muutenkin riistävät henkensä toinen toisilta päivittäin, raivo, viha. mustasukkaisuus ym. syistä, tätäpä ei todistajien keskuudessa ilmene. Lässytä mitä lässytät verensiirto kuolemista, itsekkin tiedät sen puheen olevan sama, kuin panisit hyttysiä norsun perseessä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tarkoittanet että ovat tappaneet sodissa toinen toisiaan ja jatkavat edelleen toistensa listimistä, niin ja myös muutenkin riistävät henkensä toinen toisilta päivittäin, raivo, viha. mustasukkaisuus ym. syistä, tätäpä ei todistajien keskuudessa ilmene. Lässytä mitä lässytät verensiirto kuolemista, itsekkin tiedät sen puheen olevan sama, kuin panisit hyttysiä norsun perseessä.

        Oletko käynyt siellä norsun perseessä kun niin hyvin tiedät mitä siellä on?
        Todistajat ovat äärimmäisen julma uskonto, ottaen huomioon, että edustavat nimeä Jehova.
        Ovat myös petollisia ja valehtelijoita.
        Olette järjestön todistajia ja sen huomaa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tarkoittanet että ovat tappaneet sodissa toinen toisiaan ja jatkavat edelleen toistensa listimistä, niin ja myös muutenkin riistävät henkensä toinen toisilta päivittäin, raivo, viha. mustasukkaisuus ym. syistä, tätäpä ei todistajien keskuudessa ilmene. Lässytä mitä lässytät verensiirto kuolemista, itsekkin tiedät sen puheen olevan sama, kuin panisit hyttysiä norsun perseessä.

        Olet täynnä vihaa ja katjeruutta.
        Ymmärrän hyvin sen miksi jostain ihmisestä tulee tuollainen epärehellinen hyypiö.
        Olet katkera hypnotisoitu kultin orja.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olet täynnä vihaa ja katjeruutta.
        Ymmärrän hyvin sen miksi jostain ihmisestä tulee tuollainen epärehellinen hyypiö.
        Olet katkera hypnotisoitu kultin orja.

        naurua iloista.....kellehän katkera olisin hah hah


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        naurua iloista.....kellehän katkera olisin hah hah

        Onko jauhot ja ryynit sekoittuneet lahkolaisella? Mitä?


    • Anonyymi

      Anonyymi Tänään 12:25

      Ei Raamattu kiellä itsepuolustusta.

      APT 10:1 Ja Kesareassa oli mies, nimeltä Kornelius, sadanpäämies niin kutsutussa italialaisessa sotaväenosastossa.
      10:3 Hän näki selvästi näyssä, noin yhdeksännellä hetkellä päivästä, Jumalan enkelin, joka tuli sisään hänen tykönsä ja sanoi hänelle: "Kornelius!"
      10:4 : Enkeli sanoi hänelle: "Sinun rukouksesi ja almusi ovat tulleet muistoon Jumalan edessä

      -Vartiotorni neuvoo todistajat pitämään itseään parempina kun eivät osallistu yhteiseen maan ulkoisen turvallisuuden hoitamiseen, ja kääntymään poliisin puoleen maan sisäisen turvallisuuden tarpeissaan.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      50
      5035
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3307
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1452
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      181
      1295
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      75
      990
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      898
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      857
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      806
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      738
    10. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      482
      707
    Aihe