Täällä on tänäänkin vihjailtu yksittäisten ihmisten painoon, seksuaaliseen suuntautumiseen, seksiin, uskontoon jne. Vaikka nämä ihmiset ovat poliitikkoja tai muita "julkkisturhuuksia", on heilläkin yksityisyytensä. Suomi24:n kirjoituksia kukaan tuskin ottaakaan vakavasti, mutta voisitte kyllä vähän miettiä mitä kirjoitatte, ei tee hyvää sun omallekaan mielenterveydelle möläytellä mitä sattuu.
Lehtien lööpeissä ja muualla esillä olevilla ihmisillä pitää olla vähän pitempi pinna ja kapeampi yksityisyys. Toisaalta muiden ihmisten, myös toimittajien, on kohdeltava ihmistä ihmisenä, se ainakin joissain persuviesteissä näyttää unohtuneen. Omassa päässä voi ja saakin kasvaa kaikkea ihmeellistä ajatuksista lähtien, mutta kaikkea ei ole pakko esitellä muulle maailmalle.
Miettikää kirjoituksianne
14
51
Vastaukset
- Anonyymi
Just samaa mietin, varsinkin Haavistoa eli tulevaa presidenttiämme kohtaan käytetään aika rumaa kieltä.
- Anonyymi
Tuo on totta. Eräät vihjailevat varsin peittelemättömästi myös homoseksuaalisyuudesta Pekka Haaviston kohdalla.
Tällaisten puheiden levittäjät saisivat joutua vastuuseen puheistaan. Pitäisi joutua todistamaan nuo väitteensä todeksi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuo on totta. Eräät vihjailevat varsin peittelemättömästi myös homoseksuaalisyuudesta Pekka Haaviston kohdalla.
Tällaisten puheiden levittäjät saisivat joutua vastuuseen puheistaan. Pitäisi joutua todistamaan nuo väitteensä todeksi.Kun vielä ajattelee mitä omanpesän likaajia persuissa on. Linnassa käveli käsi-kädessä mustan miehen kanssa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuo on totta. Eräät vihjailevat varsin peittelemättömästi myös homoseksuaalisyuudesta Pekka Haaviston kohdalla.
Tällaisten puheiden levittäjät saisivat joutua vastuuseen puheistaan. Pitäisi joutua todistamaan nuo väitteensä todeksi.Tärkeetä kun haukutaan sipilää mika rikkailden suosimisesta j a köyh u en kisaamisesta vaikka yritti vaan parastaan saada suomen köhille t öitä
Sooni mies joka puolusti köyhiä b iimeiseen takinkääntöön asti.
Ettekös yhtään häpeä.ettäskehtaatte.
Te köyhät valiitaa jaa haukkua meitä rikkaita riistoporvareita - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tärkeetä kun haukutaan sipilää mika rikkailden suosimisesta j a köyh u en kisaamisesta vaikka yritti vaan parastaan saada suomen köhille t öitä
Sooni mies joka puolusti köyhiä b iimeiseen takinkääntöön asti.
Ettekös yhtään häpeä.ettäskehtaatte.
Te köyhät valiitaa jaa haukkua meitä rikkaita riistoporvareitaTaidat olla kiihtyneessä mielentilassa koska ei oikein tuo sinun kirjoitus onnistu.
- Anonyymi
Monesti miettinyt, miten rumasti vihervasemmistolaiset ajattelevat, puhuvat ja möläyttelevät demokratiasta.
- Anonyymi
"Suomen edustaja sanoi viläpä: ''thanks my friend'' kun kurdit lähettivät sekarotuiset lapset Suomeen, "
Olen kristitty valkoinen persu.
- Anonyymi
Mitä pahaa siinä on, että jotain sanotaan vaikkapa homoksi? Kesäisin valtavat pridekulkueetkin julistavat homouden olevan ihanaa ja aivan luonnollista. Eiväthän heteroihmisetkään pahastu, jos heitä nimitellään hetero, hetero, hetero...
- Anonyymi
Se on sitä kaksinaismoralismia! Homous on muka niiiiin ihanaa ja luonnollista, mutta sitten kun homoa sanoo homoksi, niin loukkaannutaan!
Loukkaannutaan siitäkin, jos sanotaan että homudesta on mahdoillista eheytyä! Yksi johtaja sai jopa kenkää siitä toteamuksesta!
- Anonyymi
Saulin tujottava katse on pelottava ja toisinaan alaluomet karkaa päätä kääntäessä (kuin ylisuuri housun pänni). Jennillä on sama tujottava usvanen katse, ihan kuin molemmat olisi toiselta planeetalta, pois paikalta.
Osaako joku sanoa, mistä?
Mitkä niksautukset ne teki, jatkaakseen määräaikaista pestiä? - Anonyymi
Poliitikon työrooli ei ole yksityinen oikeushenkilö.
- Anonyymi
Kyllä kai se on ihan asiallita vaatia minkä painoisia värisisiä / seksuaalisesti suuntautuneita naapurustossa asuu?
Suomi on iso maa jokainen löytänee paikkansa? ja mailmahan on viellä isompi?
Ja jos ei löydä "lokeroaan" niin onhan noita vaihtoehtoja?
Itsemurha?
avustettu kuolema? (eutanasia) (vittuilee snakarilla väärälle tyypille) vaihtoehtoja siis on... Alottaja veä vittu peähäs.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1811258
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän138883- 84814
- 51748
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?47674Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t245585Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä308578Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55569Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,7540- 51539