Poliitikot korostavat nykyisin, että Suomi kuuluu länteen ja Eurooppaan. Geneettisesti se ei ole ihan totta. Vuonna 2008 varmistui, että suomalaiset erottuvat geeneiltään muista eurooppalaisista. Omaleimaisuus johtuu kuitenkin pienestä väestöstä ja maantieteellisestä eristyneisyydestä eikä geenien tulosuunnasta.
Geneettisesti lähimpänä nykysuomalaisia ovat ruotsalaiset ja virolaiset, sitten mordvalaiset ja venäläiset, sitten ukrainalaiset, puolalaiset, latvialaiset ja liettualaiset, suunnilleen tässä järjestyksessä. Saamelaiset ovat kauempana suomalaisista kuin ruotsalaiset virolaisista.
Suomi jakautuu geneettisesti kahtia. Raja kulkee Vaasasta Lappeenrantaan. Miten ero syntyi?
Suomi jakautuu geneettisesti vielä kahtia: on länsisuomalainen ja itäsuomalainen perimä. Raja kulkee Vaasasta Lappeenrantaan. Geneettisesti itä- ja länsisuomalaiset saattavat olla keskenään erilaisempia kuin minkään muun eurooppalaisen maan asukkaat – itäsuomalaisten perimä poikkeaa länsisuomalaisista enemmän kuin brittien pohjoissaksalaisista.
Suomalaisilla on omalaatuinen geeniperimä
21
222
Vastaukset
- Anonyymi
Sitä ne perustajailmiöstä syntyneet pullonkaulat teettävät. Niistä johtuu sinunkin pohjaton tyhmyytesi ja muut ongelmat.
- Anonyymi
Avaus kertoo tuoreimman tieteellisen tutkimuksen tuloksen.
Se on idioottien yhtä vaikea ymmärtää,kuin kaikki muukin todellinen tieto.- Anonyymi
Avaus kertoo vain Tarkkispojan hatusta tempaamat hokemat!
Tarkkis itse on pesunkestävä mongooli eikä toivu siitä! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Avaus kertoo vain Tarkkispojan hatusta tempaamat hokemat!
Tarkkis itse on pesunkestävä mongooli eikä toivu siitä!Pöhveli ei ole lukenut yhtään vuoden 1970 jälkeen ilmestynyttä kirjaa, eikä ymmärrä, että 30- luvun teoriat on kumottu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pöhveli ei ole lukenut yhtään vuoden 1970 jälkeen ilmestynyttä kirjaa, eikä ymmärrä, että 30- luvun teoriat on kumottu.
Rajattoman määrän ja kaikki sinun teoriasi ovat vääriä jo syntyhetkellä! Ei kukka sinua usko!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Rajattoman määrän ja kaikki sinun teoriasi ovat vääriä jo syntyhetkellä! Ei kukka sinua usko!
Hahah pöhveli se taas kuvittelee olevansa viisaampi, kuin Suomen eturivin tutkijat, moneskohan kerta? Hauskaa.
- Anonyymi
Mutta saamelaisten, suomalaisten, venäläisten ja mordvalaisten geeneissä on lisäksi jotain, jota muualla Euroopassa ei tavata. Sitä kutsutaan itäaasialaiseksi tai siperialaiseksi perimäksi.
5–10 prosenttia suomalaisten perimästä on samanlaista kuin nykyisin Kiinassa ja Japanissa.- Anonyymi
5 000 vuotta sitten Eurooppaan saapui taas uutta porukkaa. Nyt se tuli idästä. Aroilta. Kavioiden kopse kuuluu jo.
Tätä ryhmää tutkijat kutsuvat jamnoiksi. Jamnat olivat paimentolaisia ja karjankasvattajia, ja he tulivat hevosilla ja kärryillä nykyisen Venäjän ja Ukrainan alueilta. Heidän mukanaan Eurooppaan levisivät uudenlaiset tavat. Juuri tuohon kohtaan esihistoriaa sijoitetaan pronssikauden alku.
Jamnat ovat Euroopan esihistorian uutispommi.
”Heidän mukanaan vaihtui jopa 80 prosenttia eurooppalaisten geeneistä”, Onkamo sanoo.
Miten sellainen oli mahdollista? Sodista ei ilmeisesti ollut kyse. Voi olla, että jamnat toivat mukanaan ruton, jolle itse olivat vastustuskykyisempiä.
Tai ehkä heidän pitkät heimopäällikkönsä siittivät valtavan määrän lapsia, sillä Euroopan väestöhän oli vielä vähälukuinen. Jamnojen lapset saivat syödä naudanlihaa, olivat vahvoja ja terveitä ja sikisivät.
Jamnat toivat Eurooppaan täysin uudet isälinjat R1a:n ja R1b:n, jotka ovat alun perin aroilta. Nyt ne korvasivat eurooppalaisten vanhat isälinjat, niin että kaksi kolmasosaa Euroopan nykymiehistä polveutuu suoria isälinjoja pitkin jamnojen klaaneista. Kaksi kolmasosaa! On mahdollista, että Saksan alueella koko miesväestö vaihtui.
Tutkijoita oli askarruttanut, miksi nykyeurooppalaisissa on geneettistä perimää, jota ei löydy muinaisista metsästäjä-keräilijöistä eikä viljelijöistä. Mistä se oli tullut?
Jamnat olivat puuttuva linkki.
Jamnojen mukana tulivat indoeurooppalaiset kielet. Niistä kehittyivät myöhemmin latina, kreikka, saksa, ranska, englanti, espanja, italia, ruotsi, norja, tanska, latvia, liettua, venäjä...
Ennen jamnoja eurooppalaisilla oli laktoosi-intoleranssi. Jamnoista jotkut taas sietivät maitosokeria. Kun ruokaa oli vähän, tämä oli tärkeä ominaisuus karjanhoitoa harjoittavissa kulttuureissa.
Jamnojen tuloon liittyy myös nuorakeraaminen kulttuuri. Sehän näyttää syntyneen hämmästyttävän nopeasti Keski-Euroopassa. Tähän asti saviastiat oli koristeltu painamalla niihin kuvioita kampamaisilla leimoilla. Nyt kuviot tehtiin nuoranpätkillä. Innovaatio! Uusi kulttuuri saapui Suomeen asti.
Taito valmistaa pronssia käynnisti Euroopassa ketjureaktion: paremmilla työkaluilla tehtiin suurempia ja lujempia veneitä, niillä tehtiin pitempiä kauppamatkoja, matkoilla saatiin uusia tavaroita ja uusia ajatuksia.
Jamnojen jälkeläisiä siirtyi myös Pohjolaan, Suomeen asti. Nykyisistä eurooppalaisista jamnojen perimää on eniten norjalaisissa, skoteissa ja liettualaisissa. Suomalaismiehistä kymmenisen prosenttia kuuluu jamnojen isälinjoihin.
Se on huikea ajatus: joka kymmenennen suomalaisen miehen suora isälinja vie Venäjän ja Ukrainan aroille 5 000 vuoden päähän.
Jamnoista tiedetään vähän, mutta tästä ollaan nyt varmoja: kaikki eurooppalaiset kansat ovat sekoitus kolmesta tänne tulleesta ihmisryhmästä: Euroopan muinaisista metsästäjä-keräilijöistä. Lähi-idän viljelijöistä. Idän arojen karjankasvattajista. Myös suomalaisista löytyy näiden kolmen ryhmän perimää.
Mutta saamelaisten, suomalaisten, venäläisten ja mordvalaisten geeneissä on lisäksi jotain, jota muualla Euroopassa ei tavata. Sitä kutsutaan itäaasialaiseksi tai siperialaiseksi perimäksi.
”5–10 prosenttia suomalaisten perimästä on samanlaista kuin nykyisin Kiinassa ja Japanissa. Emme tiedä, tuliko se heti jääkauden väistyessä, kun mammuttien metsästäjät saapuivat vai myöhemmin”, Päivi Onkamo sanoo. ”Tämä asia kiinnostaa meitä kovasti.” - Anonyymi

”5–10 prosenttia suomalaisten perimästä on samanlaista kuin nykyisin Kiinassa ja Japanissa. Emme tiedä, tuliko se heti jääkauden väistyessä, kun mammuttien metsästäjät saapuivat vai myöhemmin”, Päivi Onkamo sanoo. ”Tämä asia kiinnostaa meitä kovasti.”Näillä geeneillä on yhteinen alkukoti, on siis harhaanjohtavaa sanoa että 'suomalaisissa olisi 5-10% itä-aasialaisia geenejä'. Toki Suomen alueella oltiin kehityksessä edellä muita Skandinavian alueita kivikaudella mm. Maanviljelyksessä ja keramiikan valmistuksessa.
- Anonyymi
CityVihreillä ei ole geenejä laisinkaan.
- Anonyymi
Kyllä kaikilla on, ja olen hyvin ylpeä omasta itäisestäni. :) Vot!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä kaikilla on, ja olen hyvin ylpeä omasta itäisestäni. :) Vot!
Ja saat ollakin! Me muut keräämme sinulle mielellämme kolehdin ja tungemme Allegroon niin pääset omiesi luo!
- Anonyymi
Suomalaisilla on eurooppalaisista eniten mongoliperimää, että suomalaisia voi hyvällä syyllä sanoa Euroopan mongoleiksi tai aasialaisiksi.
USA:ssa suomalaiset luettiin pitkään keltaiseen rotuun kuuluviksi, ei siis valkoisiksi.- Anonyymi
Suomalaisten aasialainen geeniperimä isälinjalla on erittäin pieni ja hukkuu läntiseen perimään varsinkin äitilinjalta.
- Anonyymi
Suomalaiset ja "mongoliväite"
Useat ulkomaiset rotututkijat luokittelivat suomenkieliset suomalaiset 1800-luvulla ja 1900-luvun alussa mongoliseen rotuun. Suomessa tämä ns. mongoliväite koettiin kiusallisiksi. Siihen oli kaksi syytä. Rotuteorioissa mongolista rotua oli vanhastaan pidetty alempiarvoisena kuin kaukasialaista rotua. Kehitysopillisten katsomusten vakiinnuttua mongoleja ryhdyttiin pitämään kehityksessä jälkeenjääneenä rotuna. Sortokauden jälkeen mongolisuus yhdistettiin venäläisyyteen. Kansalaissodan jälkeen siihen yhdistettiin kommunismi, "punaisuus". Tilannetta pahensi se, että suomenruotsalaisten ja ruotsinruotsalaisten keskuudessa levisivät J.A. Gobineaun opit germaanisen rodun ylemmyydestä. - Anonyymi
Suomalaiset 1900-luvun rotuteorioissa
Kaikki rotututkijat eivät enää 1900-luvun alussa luokitelleet suomalaisia mongoliseen rotuuun. Nimitystä "itäbalttilainen rotu" käytti suomalaisista ensimmäisenä suomenruotsalainen, Ruotsiin muuttanut Rolf Nordenstreng, joka kirjoitti rotuteoreettisia yleisesityksiä 1920 ja 1930-luvulla. Hän väitti rodun olevan toisaalta järkkymätön ja toisaalta altis joukkosuggestiolle. Yhdessä ne olivat hänen mielestään tuhoisa piirre. Hänen kuvauksensa "itäbalttilaiseen rotuun" kuuluvista suomenkielisistä suomalaisista on vähemmän mairitteleva:
"Toisinaan kylmä ja tylsä, toisinaan intohimoinen, eläimellinen, hirveä julmuus ei ole hänelle vierasta - jopa väkivallantöissä kovettuneet venäläiset sotilaat näkivät punaisten suomalaisten menevän liian pitkälle ja yrittivät hillitä heidän pahimpia roistontöitään."
Amerikkalainen William Z. Ripley ja venäläis-ranskalainen Joseph Deniker sijoittivat suomalaiset vuosisadan vaihteessa julkaistuissa kirjoissaan valkoiseen rotuun. Deniker jakoi eurooppalaiset kuuteen rotuun, joista kolme, pohjoinen rotu, sen alarotu subnordique ja itäinen rotu olivat vaaleita. Suomalaisia kuului niihin kaikkiin. Ripley luokitteli saamelaiset ja suomalaiset eri rotuihin, edelliset olivat mongoleja, jälkimmäiset "teutonisia suomalaisia" (Teutonic-Finns).
1910-luvun lopussa ja 1920-luvulla Denikerin ja Ripleyn käsitykset suomalaisten rodusta kiistettiin. Niin tapahtui erityisesti Saksassa, jonka rotututkimusta Suomessa seurattiin kiinnostuneina, koska yleensäkin saksalaista tiedettä seurattiin tuolloin Suomessa tarkasti.
Merkittäväksi rotututkimuksen auktoriteetiksi Saksassa kohonnut Eugen Fischer kielsi itäisen rodun itsenäisyyden ja arveli sen olevan pohjoisen ja mongolisen rodun sekoitus. Itävaltalainen Hella Pöch luokitteli "vaalean itärodun" (helle Ostrasse) ja sen myötä suomalaiset mongolidiseen rotuun. Vaikka Rotu-Güntherinä tunnettu H.F.K. Günther myönsi Nordenstrengin olettaman itäbalttilaisen rodun olemassaolon, hän kuvasi sen piirteet niin itäisiksi - s.o. niin luotaantyöntäviksi, että ne eivät poikkea rotuteorioiden vanhoista mongolikuvista. Mielenkiintoisia tietoja, mutta surullisella tavalla tämä ketju kertoo siitä, miten vaivalloista on yrittää keskustella asiallisesti suomi24:ssa. Joku huutelee väliin koko ajan irrelevantteja juttuja. Voisitko mennä jollekin muulle sivulle vaihteeksi purkamaan paineitasi?
- Anonyymi
John Svan oli suomalainen maahanmuuttaja Yhdysvalloissa . Hän saapui maahan joskus ennen vuotta 1882. Yhdysvaltojen hallitus ei kuitenkaan pitänyt häntä valkoisena. Miksi? Hän kantoi mukanaan “mongolialaisten” esi-isiensä verta. Tämä tarkoitti, että hänestä ei voi tulla kansalaista. 1800-luvun lopulla ja 20-luvun alkupuolella annettiin erilaisia lakeja, jotka rajoittivat Yhdysvaltojen kansalaisuuden valkoisten ja mustien rotujen kansalaisiin. Näiden lakien tarkoituksena oli syrjiä aasialaisia.
- Anonyymi
Muinainen DNA osoittaa, että saamelaisilla ja suomalaisilla on identtiset Siperian geenit
kirjoittanut Helsingin yliopisto
Tutkijat pystyivät erottamaan DNA: n muinaisista ihmisnäytteistä, jotka olivat peräisin 1500–3500 vuotta sitten (kolme pistettä). Geenivirta nyt Suomen alueelle tuli kahdesta eri suunnasta. Laajuus: Max Planckin ihmishistorian tutkimuslaitos
Ensimmäinen tutkimus muinaisten Suomen asukkaiden DNA: sta on julkaistu, ja tulokset osoittavat, että runsaasti geenejä saavutti Suomeen aina Siperiasta.
Siperian geenimateriaalia on löytynyt Kuolan niemimaan asukkaista jo noin 4000 vuotta sitten, levittäen myöhemmin myös Suomeen. Tutkimus vahvistaa myös oletuksen, että geneettisesti saamelaisten kaltaiset ihmiset asuivat paljon kauempana eteläpuolella Suomessa kuin nykyään jopa rautakaudella.
Tutkimuksessa verratut geneettiset näytteet kerättiin ihmisen luista, jotka löydettiin Kuolan niemimaan 3500 vuotta vanhasta hautapaikasta ja 1500 vuotta vanhasta järvien hautauspaikasta Levänluhtassa Etelä-Pohjanmaalla. Kaikki näytteet sisälsivät identtisiä Siperian geenejä.
Siperian alkuperä on edelleen havaittavissa
Muinaista DNA: ta on verrattu myös nykyaikaisiin populaatioihin. Siperian alkuperät ovat edelleen nähtävissä saamelaisilla, suomalaisilla ja muilla suomalais-ugrilaisten kieliperheiden populaatioilla.
"Se on kuitenkin sekoitettu eurooppalaiseen genomiin. Kaikista eurooppalaisista populaatioista nykyaikaiset saamelaiset ovat Siperian genomin ilmeisimpiä edustajia. Siberian suurimman geenikomponentin omaavien nykyisten ihmisten nimikkeiden osalta tämä etuoikeus kuuluu Nganasanit, jotka asuvat Pohjois-Siperiassa ", sanoo Päivi Onkamo, Helsingin ja Turun yliopistojen SUGRIGE-projektin päällikkö.
Tulosten perusteella on mahdollista olettaa, että muinaisten siperialaisten ja pronssi- ja rautakauden aikana Suomessa asuneiden yhteisöjen elintavat, kielet ja kulttuuri ovat olleet aktiivisessa yhteydessä toisiinsa, riippumatta niiden välisestä etäisyydestä. Osa väestöstä on saattanut matkustaa laajasti, käydä kauppaa ja siirtyä asutuksesta toiseen kausivaihteluiden mukaan.
Kuolleet Levänluhtan alueella muistuttavat lähinnä saamelaisia
Projekti onnistui kartoittamaan koko genomin yksitoista yksilön luista. Kuolan niemimaalta kuuden yksilön luut kerättiin 3500 vuotta vanhasta hautapaikasta, kun taas kahden yksilön luut löydettiin toisesta paikasta, joka juontaa juurensa 1800- ja 1800-luvuille. Etelä-Pohjanmaan Levänluhtan alueelta löydettyjen luiden tapauksessa koko genomi kartoitettiin kolmelle yksilölle.- Anonyymi
Levänluhta on yksi Suomen vanhimmista hautauspaikoista, joissa on säilyneitä ihmisluita . Kuolleet haudattiin paikalla olevaan järveen, mikä selittää, miksi luut ovat säilyneet niin hyvin.
Tutkimuksen mukaan paikalliset ihmiset olivat läheisemmässä yhteydessä nykypäivän saamelaisiin kuin suomalaisiin.
"Geneettisesti saamelaisiin verrattuna populaatio on asunut Suomea etelään kauempana kuin voitaisiin päätellä nykyaikaisten saamelaisten väestöstä", kertoo Helsingin yliopiston ja Max Planckin tiedeinstituutin tutkija Kerttu Majander. Ihmishistoria Saksassa.
"Erään äskettäin julkaistun tutkimuksen mukaan saamelaisten vaikutusta on havaittu Levänluhtan alueella", lisää tohtori Anna Wessman Helsingin yliopistosta, Levänluhta-projektin projektipäällikkö. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Levänluhta on yksi Suomen vanhimmista hautauspaikoista, joissa on säilyneitä ihmisluita . Kuolleet haudattiin paikalla olevaan järveen, mikä selittää, miksi luut ovat säilyneet niin hyvin.
Tutkimuksen mukaan paikalliset ihmiset olivat läheisemmässä yhteydessä nykypäivän saamelaisiin kuin suomalaisiin.
"Geneettisesti saamelaisiin verrattuna populaatio on asunut Suomea etelään kauempana kuin voitaisiin päätellä nykyaikaisten saamelaisten väestöstä", kertoo Helsingin yliopiston ja Max Planckin tiedeinstituutin tutkija Kerttu Majander. Ihmishistoria Saksassa.
"Erään äskettäin julkaistun tutkimuksen mukaan saamelaisten vaikutusta on havaittu Levänluhtan alueella", lisää tohtori Anna Wessman Helsingin yliopistosta, Levänluhta-projektin projektipäällikkö.Ehkä tarkoitit että yksi vanhimmista löydetyistä ja siis tiedossa olevista hautapaikoista? Vaikka vastaava vesistöön hautaaminen olisi ollut yleisempääkin, niin aika sattumanvaraistahan sellaisen paikan löytäminen on tuhansien järvien maassa.
Mitä tarkoittaa irrallinen lauseesi "Ihmishistoria Saksassa"?
Kun puhutaan "Siperian geeneistä", ilmeisesti mennään aivan pohjoisimpaan Siperiaan, Siperiaksi kun lasketaan myös esim. niinkin eteläinen alue kuin Altain seutu. Ymmärtääkseni tutkijoiden mukaan kantasuomalaisten genomissa on kohtuullisen paljon yhteistä juuri jo hävinneiden tai käytännössä häviämässä olevien nykyisen Venäjän pohjoisimmissa kolkissa asuneiden tai vielä asuvien vähemmistöryhmien kanssa. Näitä ovat esim. Nganasanit, joihin kuuluu mm. urheilupuolella vaikuttaneen ja lajiaan vuosia dominoineen Jelena Isinbajevan vanhemmista toinen, nyt vaan en muista kumpi.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kanki kovana; ei tiedä pornovideoista mitään
Kaikkosen erityisavustajan asunnossa kuvattiin pornoa. Väittää ettei tiedä asiasta yhtään mitään. https://www.is.fi/po1506478- 322322
- 1872099
Mitä tämä on
Ajatella, olen viimeksi nähnyt sinua melkein vuosi sitten ohimennen. Ja silloinkin sinä välttelit minua. En ole kuullut101343Ei monet elä kuin alle 60 v, mikä vaikuttaa?
gulp, gulp.. Juice Leskinen eli 56 vuotta. Matti Nykänen eli 55 vuotta. Topi Sorsakoski eli 58 vuotta.891286- 731077
Hyvää yötä kaivatulleni
En pysty tekemään kokemaan mitään sielussa tuntuvaa, syvää, vaikuttavaa, ilman että rinnastan sen sinuun. Niin kävi tänä241047Nyt on konstit vähänä.
Nimittäin tuulivoiman vastustajilla, kun pitää perättömiä ilmiantoja tehdä. Alkaa olla koko vastustajien sakki leimattu,25987Tilinpäätösvaltuusto 27.5
Samalla viimeinen kokous ennen uudenvaltuustokauden alkamista. Vanhat antavat itselleen erinomaiset arvosanat, ja siirty44951Hakalan asunnossa on kuvattu aikuisviihdesivusto Onlyfansin kautta julkaistu pornovideo.
Keskustan puheenjohtajan Antti Kaikkosen avustaja Jirka Hakala ei jatka tehtävässään. Keskustan puoluelehti Suomenmaa ke10858