ASMR videot

Käyvätkö tekijät ja katsojat kaikilla pytyillä?
20148
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Samaa olen ihmetellyt! xD

Äänestä

Ruotsin radiossa joku psykologi vastaili toimittajan kysymyksiin. Ymmärsin jotain että henkilöt ovat erityisen herkkiä ja siihen ei lähtökohtaisesti liity mitään seksiin viittaavaa.

Äänestä
  • Olen kokenut ASMR-tiloja lapsesta asti, mutta vasta pari vuotta sitten huomasin, että tällä ilmiöllä on oikein virallinen nimikin ja että kaikki ihmiset eivät pysty ASMR:ää kokemaan. Luulin aina, että kaikki kokevat niitä joskus, kun ovat sopivan rentoutuneena sopivassa tilanteessa.

    Tunnetta on vaikea kuvailla sellaiselle, joka ei tiloja koe. Se pitää kuitenkin alleviivata, että seksuaalisuuden kanssa ASMR:llä ei ole mitään tekemistä.

    ASMR-tilaa voisi kai lähinnä verrata kylmiin väreisiin tai esim. todella hyvästä musiikista nousevaan hyvänolontunteeseen, paitsi että se on noin sata kertaa miellyttävämpi ja voimakkaampi tila :) Voimakkaimmillaan ASMR on kuin äärimmäisen miellyttävä transsitila, jossa vain tuijottaa seinää tyhjä katse silmillä. Tietoisuus ja kyky reagoida ulkoisiin ärsykkeisiin kuitenkin säilyy täydellisenä koko ajan, eli missään huumaantuneessa tilassa ei olla.

    ASMR:n voi laukaista esim. rauhallinen puhe, jonkin toiminnan (piirtäminen, lehden sivujen kääntely) seuraaminen, jokin miellyttävä ääni jne. On hyvin yksilöllistä, mikä saa kenelläkin tilan aikaiseksi. Itselläni liveärsykkeet toimivat paremmin kuin nuo videot, mutta kyllä videotkin joskus saavat ainakin lievän ASMR-tilan aikaiseksi. Kuulemma hyvin yleinen ASMR-tilan laukaiseva tilanne on sellainen, kun joku neuvoo yksilöllisesti rauhallisella äänellä, esimerkiksi jos opettaja tulee koululuokassa neuvomaan jotain asiaa henkilökohtaisesti hiljaisella äänellä muiden oppilaiden työskennellessä taustalla omiaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Olen kokenut ASMR-tiloja lapsesta asti, mutta vasta pari vuotta sitten huomasin, että tällä ilmiöllä on oikein virallinen nimikin ja että kaikki ihmiset eivät pysty ASMR:ää kokemaan. Luulin aina, että kaikki kokevat niitä joskus, kun ovat sopivan rentoutuneena sopivassa tilanteessa.

    Kaikenlaista nykyajan hömppää.

    "Se pitää kuitenkin alleviivata, että seksuaalisuuden kanssa ASMR:llä ei ole mitään tekemistä"

    https://www.youtube.com/watch?v=sS4aYDGtPs4

    xD

    Ja vielä kerran, "Se pitää kuitenkin alleviivata, että seksuaalisuuden kanssa ASMR:llä ei ole mitään tekemistä"

    Äänestä

Jos ei kykene itse kokemaan ASMR-tiloja, niin silloin nuo videot vaikuttavatkin oudoilta ja ärsyttäviltä, täysin ymmärrettävästi. ASMR-tiloja kokematon ihminen ei pysty ymmärtämään noiden videoiden pointtia kunnolla koskaan. Sen sijaan ASMR-tiloja kokeva ihminen näkee nuo videot täysin toisessa valossa.

Äänestä
  • Tosi outoa touhua,

    Äänestä

ABC asemalla voi tulla joskus ABC tila

Äänestä

Lisääkö ilmaston lämpeneminen näitä tiloja?

Äänestä
  • tutkimukset osoittavat, että pikemminkin vähentävät.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    tutkimukset osoittavat, että pikemminkin vähentävät.

    auringonpilkuista se johtuu

    Äänestä

Ehkä pönttöjä on liikaakin

Se vähän niinkuin, että ei oo kaikki muumit laksossa, mikä on väärin, koska muumejahan on liikaa.

Äänestä

Pääseekö puita halaamalla ASMR tilaan ?

Äänestä

KOLMAS SILMÄ AUKi - Miltä tuntuu ja miten avata!

https://www.youtube.com/watch?v=cZ7Ed0Zvku8

Kolmas silmä avausohje: https://kolmassilma.com/ Tässä toivotussa jaksossa Slim Mill selittää kokemuksistaan kun hänen "kolmas silmänsä" aukesi 15 Päivää sitten, ja miten se näkyy symboliikassa kuten raamatussa ja hindulaisuudessa. Käydään myös läpi miten N0 FÄÄPPI (runkkau$) vaikuttaa kolmanteen silmään ja henkisyyteen!

Äänestä
  • I. Pian sen jälkeen kun olet istahtanut silmät suljettuna, keho alkaa osoittaa aktiivisuutta heittelemällä ruumiinjäseniä pakonomaisesti, epämuotoiset äänet lausutaan kovaäänisesti, puheesi alkaa
    tuottaa eläinääniä, kuten linnut, sammakot, leijonat, shakaalit, koirat, tiikerit, pelon inspiroimina
    ilman että haluat kuulla niitä – ymmärrä, että mahtava jumalatar Kundaliini on alkanut toimia.
    J. Kun tunnet prãnan värisevän eri paikoissa kehosi sisällä ja tunnet sen virtaavan sinne minne tahansa vain kiinnitätkin huomiosi, ja hermosi alkavat tuoda näkyviin kevyitä nykimisiä aivan kuin sähköiskujen tuottamina – tiedä, että jumalatar Kundaliini on alkanut toimia.
    K. Kun kaiken päivää ja yötä tunnet kehossasi prãnan aktiivisuuden ja aina kun keskität ajatuksesi,
    kehosi välittömästi alkaa puistella tai heilua, ja mielesi pysyy täynnä iloa ja autuutta koko ajan, jopa
    WC:ssä käynnin ajan, jopa nukkuessasi tunnet prãnan sähkövirran nousevan sahasrãr:ssasi2
    ja jopa
    unissasi koet Hänen läsnäolonsa – tiedä, että iloa tuottava Kundaliini on alkanut toimia.
    L. Heti kun istut hartaushetkeen kehosi alkaa ravistella, ja ilon hurmoksessa alat laulaa suloiselta kuulostavia ylistyslauluja, joiden sävel ja runous tulevat ulkopuolelta tahtomattasi, kätesi taputtavat
    rytmikkäästi, lausut kieltä jota et tunne, mutta ääni haltioittaa mielesi – tiedä, että puheen jumalatar Saraswati on herätetty toimimaan.
    M. Kun tunnet juopumusta ilman että olet ottanut mitään päihteitä, kun kävellessäsi askeleesi putoavat majesteetillisesti tai juopuneen lailla, olet kyvytön tekemään mitään ja haluat pysyä hiljaa ja
    tunnet vastenmielisyyttä puhumiseen tai toisten kuulemiseen ja tunnet olevasi jumalallisesti juovuksissa – tiedä, että sinun Atma Shakti Kundaliinisi, oman Itsen voimasi, on alkanut toimia.
    N. Kävellessäsi, kun mielesi täyttyy impulssilla kävellä nopeammin ja jalkasi alkavat liikkua juosten,
    tunnet kehosi keveäksi kuin ilma etkä tunne väsymystä pitkänkään kävelyn jälkeen, tunnet kelluvaa
    keveyttä ja iloisuutta, et ole onneton edes unelmissasi, pystyt pitämään mielen tasapainon häiriintymättömänä kaikissa ylä- ja alamäissä, ja saat ehtymätöntä energiaa askareisiisi – tiedä, että
    Brahma Shakti Kundaliini on alkanut toimia.
    O. Kun mietiskellessäsi näet taivaallisen ilmestyksen ja joudut unenomaiseen mielentilaan, aistit taivaallisia tuoksuja, näet taivaallisia hahmoja, tunnet taivaallisia makuja, kuulet taivaallisia ääniä, koet taivaallisen kosketuksen ja vastaanotat ohjeita Jumalalta – ymmärrä, että taivaallinen Kundaliinivoima on alkanut toimia.
    P. Kun mietiskellessäsi tulevaisuus avaa salaisuutensa sinulle tai kirjoitusten salatut tarkoitukset, Vedas ja Vedãnta valaisevat ymmärryksesi, kaikki epätietoisuus katoaa, saat syvän ymmärryksen vaikeatajuisiinkin henkitieteenalan tuotantojen ajatuksiin jopa ensisilmäyksellä, saat ihmeelliset puhujan lahjat ja tunnet, että ei ole tarvetta lähestyä edes Brahmaa, itseään luojaa – ymmärrä silloin,
    että siddhisin (okkultismin voimien) lahjoittaja Kundaliini on alkanut toimia.
    Q. Kun istuudut mietiskelemään ja katseesi kääntyy kohti kulmakarvojen keskikohtaa, kielesi nousee
    ylös Khecharille, hengitys pysähtyy kokonaan ja mieli sukeltaa autuuden mereen, shambhavi
    mudrã vaikuttaa ja tunnet savikalpa samãdhin mielihyvää – tiedä, että salaperäinen Kundaliinivoima on vaikuttamassa.
    R. Kun aamu- ja ilta-aikaan täsmällisesti ja automaattisesti kehosi tulee ladatuksi taivaallisilla vaikutteilla, ja keho, mieli sekä prãna tulevat vallatuiksi Hänen toimestaan – tiedä, että kuningatar Kundaliini on oikeutetusti toimimassa.

    2
    Sahasrãr-khakra eli kruunukhakra on kaikkein ylimmäisin, päälaella oleva khakra.

    Äänestä

Jaa tällä on nimikin. Koen tuonkalaisia joskus, yleensä jonkun henkilön ääni "laukaisee" tämän, tosin aika harvinaisia. Mitenhän tätä kuvaisi, tulee sellainen epämääräinen mielihyvän ja rauhallisuuden tunne, tuntuu että henkilön ääntä voisi kuunnella pelkästään kauan, itse asia ei kiinnosta eikä henkilö itse :D

Tunne ei ole seksuaalinen, eikä sitä laukaise kuin joidenkin ääni. Jonkun toisen samankaltainen ääni ei välttämättä laukaise. En osaa sanoa miksi. Joskus joku muu ääni tosiaan kuin puhe saattaa myös laukaista. Yleensä kuvaisin ääntä samettiseksi ja rauhalliseksi paremman sanan puutteessa.

Äänestä

Kokeilin katsoa sellaista videota. Tunsin selässäni melko voimakkaan tuntoaistimuksen, kuin jotain ötököitä olisi ryöminyt ihon alla tms. Se ei ollut rentouttavaa, vaan päinvastoin sai lihakset jännittymään enkä pystynyt kuuntelemaan sitä kauaa. Outo kokemus, en osannut odottaa että se olisi tuollaista.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Käyvätkö tekijät ja katsojat kaikilla pytyillä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu