kaikki vaihtoehtoni ovat kulutettu loppuun. En halua enää riidellä pitkään kanssani näin synkkinä elinikinä. Toivon pääseväni otteestasi pian tai vähintään puolen vuoden sisään. Odotan jo kehoni muovautumista toiseksi, tuntemattomaksi ja alieniksi. Tiedät, että merkitykset, jotka jaamme jäävät sinunkin ammattitaidon ulkopuolellle ja viittaat niihin täsmälleen samalla tavalla kuin minä mutta ymmärtämättä niistä enää mitään. Tarvitsen mies aivan pienen aiheen aivan pinen oman luonteeni mukaisen kosketuksen niihin asioihin, joiden parissa ennen elin.
Mielessäni on vain kysymyksiä, voisitko ikinä ymmärtää sanaakaan siitä maailmasta, johon olen joutunut ja joista muut kirjoittavat kauniimmin ja paremmin ymmärtämättä niistä mitään. Minun mieleni lipui niiden asioiden ohi hyvin pitkällä aikavälillä eikä ole mitään vaikutinkeinoa enää purkaa paineitani tai ahdistustani mihinkään. Olen menettänyt viimeisetkin taitoni ja kuulostan joltakin muulta kuin itseltäni. Sanani ovat pakotettua ahdistelua ja omat merkitykseni hävisivät niiden mukana.
Tiedätkö, edelleen mietin sitä kilpailemista, jolla minut syrjäytetään kaikesta sosiaalisesta elämästä, ja vammautmistani ja pahoinpitelyä, mitä ei hyväksytä yleiseen kieleen. Olen menettänyt kaiken kosketuspintani siis. Ymmärätkö tätä mies? Ymmärrätkö mitään kivuliaasta etäväkivallasta? Ei, kaikki haluavat vain toistoa tai asioista savat puhua vain he, jotka ovat oikeutettuja asemansa mukaan puhumaan. En ole kuullutkaan avunantajista. He ovat kaikki kuolleet tai kadonneet tai piiloutuneet maailmastani. Ymmärrätkö oikeasti mitä tarkoittaa kun mikään ei merkitse mitään?

Vastaukset 7
Vanhimmat
Ymmärrän todella hyvin! Kun on menettänyt kaiken on vapaa tekemän mitä haluaa ja voi olla täysin vapaa se pitää vain hoksata!
Siis terveyden menetys, töiden menetys, läheisten suhteiden menetys, hiusten menetys, silmien menetys, liikuntakyvyn menetys, matkustuskyvyn menetys, ymmärryksen menetys, lukemistaidon menetys, uskottavuuden menetys, omaisuuden menetys. Ja kaikki siis tarkoittaa vapautta ja että omasta tahdosta voi tehdä mitä haluaa'0ä0 Joopa joo...
No elämä on luopumista... so ?
Kirjoititko itse aloituksen? Et todellakaan ymmärrä
Aika tuttua. Ei silti Jeesus!!! Ei uskonto!! Ei parisuhteet!! Elämä elämättä!!
Oikeudenkaaressa aikanaan ja ihmisoikeustuomioistuimessa myös.
Tthrj
Elämänkaaressa aikanaan....
Ei multa. Jotenkin luulisin, että se mies ajattelekin, ettei ole minun tyylistäni tekstiä. Enkä muutenkaan valita tuolla tavalla.