Sipilän kurjistus iskee vieläkin

Anonyymi

Eläkeikä nousee kolmella kuukaudella
Vuoden alusta alin vanhuuseläkeikä nousee kolmella kuukaudella. Vuonna 1957 syntyneet voivat jatkossa siirtyä eläkkeelle aikaisintaan 63 vuoden ja yhdeksän kuukauden iässä.

Jos alin eläkeikä tulee täyteen marraskuussa, vanhuuseläke voi alkaa aikaisintaan joulukuussa. Eläkeiän nouseminen johtuu vuoden 2017 eläkeuudistuksesta.

Sosiaali- ja terveysministeriön vahvistama elinaikakerroin vuodelle 2020 pienentää vuonna 1958 syntyneiden ensi vuonna tai myöhemmin alkavia vanhuuseläkkeitä 4,6 prosenttia. Jo myönnettyihin eläkkeisiin se ei vaikuta.

5

<50

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      eläke yhtiöt ajaa omista lähtö kohdista ihmisten asijaa jotka ovat lain säädönnöllä tehty vaikeaksi työllistäväksi 55 v ikäisellä sairaseläke tietäisi työn antajalle puolet korvautuvista kuluista jolloin väkeä vähennetään vanhanmasta päästä jo ennakkoon yt neuvotteluissa,

    • Tämä on seurausta jo Katainen / Stubb -hallituskausilta.

      Tuo "elinikäodotekerroin" (tai mikä se virallisesti onkaan) on nerokas eläkeleikkuri. Leikkauksesta päättää virkamiehet näennäisen "objektiivisen" mittarin perusteella. Käytännössä kyse on kuitenkin puhtaasti leikkurista ja jos jostain syystä olisi perusteltua olettaa, että eliniänodote laskisi, niin eläkkeitä ei varmasti korjattaisi ylöspäin.

    • Anonyymi

      No tämä Huulipunahallitus voi laskea sitä jos haluaa.

    • Anonyymi

      Kauhea muutos eläkeikään. Vuosikymmeniä eläkeikä valtion ja kunnan töissä oli/on 63 vuotta. Muilla aloilla tai työttömällä 65 vuotta. Työkyvyttömyys- ja sairaseläkkeet on toinen juttu.
      Mikä muutos teitä nyt järisyttää? Sekö, ettete pääse eläkkeelle 25-vuotiaina?

    • Anonyymi

      Teillä punikeilla on nyt oma punikkihallitus. Se kyllä laskee eläkeikää, jos näkee sen mahdolliseksi ja tarpeelliseksi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei sua enään tunnista

      Kun olet vanhentunut ja lihonut.
      Ikävä
      133
      6062
    2. Huomenet naiselle

      Harmittaa ettei ehkä nähdä enää koskaan. Näillä mennään sitten.
      Ikävä
      57
      4356
    3. Mikä kaivatussasi kolahti?

      Mikä oli erityistä?
      Ikävä
      58
      2781
    4. Etsin vastaantulevista sua

      Nyt kun sua ei oo, ikävöin sua niin v*tusti. 😔Jokaisesta etsin samoja piirteitä, samantyyppistä olemusta, samanlaista s
      Ikävä
      28
      2668
    5. Kaikesta muusta

      Mulla on hyvä fiilis. Mä selviän tästä ja sit musta tulee parempi ihminenkin. Ainut, mitä mun pitää nyt välttää on se ko
      Ikävä
      16
      1865
    6. Hyvää yötä.

      Miten äkäpussi kesytetään? 😉 pus
      Ikävä
      15
      1534
    7. Ajatteletko koskaan

      Yhteisiä työvuosia ja millaista silloin oli? Haluaisin palata niihin vuosiin 🥹
      Ikävä
      34
      1402
    8. Tekis mieli lähestyä sua

      Mutta pelkään että peräännyt ja en haluis häiritä sua... En tiedä mitä tekisin olet ihana salaa sua rakastan...💗
      Ikävä
      24
      1371
    9. Kyllä hävettää!

      Olla taivalkoskelta jos vuoden taivalkoskelainen on tuommoinen tumpelo.
      Taivalkoski
      27
      1197
    10. T, miten mun pitäis toimia

      Olen niin toivottoman ihastunut suhun...ollut jo liian,monta,vuotta. Lähestynkö viestillä? Miten? Sun katse...mä en kest
      Ikävä
      43
      1131
    Aihe