Hieman keskustapolitiikkaa tähän väliin

Hyökkäysvaiheesta 1941 muodostui Suomen sotahistorian verisin vaihe, jossa kaatui puolessa vuodessa enemmän suomalaisia kuin talvisodassa tai jatkosodan vetäytymisvaiheessa 1944: 26 355 miestä.

Muistan lukeneeni, että Mannnergeim, tuo tunnettu keskustalainen poliitikko ja generallissimus oli kovin kauhuissaan asiasta.
12<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Mannergeimiä epäiltiin jossain vaiheessa venäjän vakoojaksi jonka koodinimi oli timo. Vai oliko se Vennamo? Kekkonen päätti kuitenkin, ettei rajajoen yli mennä Leningradiin ja Mannergeimin oli tyydyttävä tähän.

Äänestä

Mannerheim oli käytännössä melko "pönttö" mutta periaatteellinen.
Sodanjohto oli älykkäämmissä Valo Nihtilän käsissä. Mannergeimu pani vain puumerkkinsä siihen.

HUIPPUSOTILAS

Äänestä
  • Tuotakaan et siis tiennyt. Mikä oli arvattavissa aiemman epä-älyllisyytesi vuoksi. Mannergeimin läheisiä ympärillä olevia alaisia olivat jalkaväenkenraali Erik Heinrichs, tykistön tarkastaja, kenraali Vilho Petter Nenonen, päämajoitusmestari, kenraaliluutnantti Aksel Fredrik Airo, komentoesikunnan päällikkö, kenraalimajuri Viljo Einar Tuompo sekä tiedustelujaoston päällikkö, eversti Aladár Paasonen.

    Muodollisesti Heinrichs oli tämän ns. sisärenkaan muiden jäsenten esimies, mutta käytännössä kukin esitteli oman vastuualueensa asiat itsenäisesti ylipäällikölle. Heinrichsin vastuulla olivat sotilas- ja yleispoliittiset sekä siviilihallinnon kysymykset, Nenosella tykistö ja ampumatarvikehuolto, Airolla operatiiviset asiat, Tuompolla komentoasiat sekä Paasosella tiedustelu ja vastavakoilu. Aseman yhtenä merkkinä oli päivittäinen pöytätoveruus ylipäällikön kanssa.

    Esittelijäportaasta seuraava oli niin sanottu osastopäällikköporras, jonka vaikutusvaltaisimpia hahmoja oli operatiivisen osaston päällikkö Valo Nihtilä, jota onkin kutsuttu lisänimellä "Päämajan eversti". Osastopäälliköiden asiat menivät eteenpäin operatiivisen osaston ja Nihtilän kautta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tuotakaan et siis tiennyt. Mikä oli arvattavissa aiemman epä-älyllisyytesi vuoksi. Mannergeimin läheisiä ympärillä olevia alaisia olivat jalkaväenkenraali Erik Heinrichs, tykistön tarkastaja, kenraali Vilho Petter Nenonen, päämajoitusmestari, kenraaliluutnantti Aksel Fredrik Airo, komentoesikunnan päällikkö, kenraalimajuri Viljo Einar Tuompo sekä tiedustelujaoston päällikkö, eversti Aladár Paasonen.

    Muodollisesti Heinrichs oli tämän ns. sisärenkaan muiden jäsenten esimies, mutta käytännössä kukin esitteli oman vastuualueensa asiat itsenäisesti ylipäällikölle. Heinrichsin vastuulla olivat sotilas- ja yleispoliittiset sekä siviilihallinnon kysymykset, Nenosella tykistö ja ampumatarvikehuolto, Airolla operatiiviset asiat, Tuompolla komentoasiat sekä Paasosella tiedustelu ja vastavakoilu. Aseman yhtenä merkkinä oli päivittäinen pöytätoveruus ylipäällikön kanssa.

    Esittelijäportaasta seuraava oli niin sanottu osastopäällikköporras, jonka vaikutusvaltaisimpia hahmoja oli operatiivisen osaston päällikkö Valo Nihtilä, jota onkin kutsuttu lisänimellä "Päämajan eversti". Osastopäälliköiden asiat menivät eteenpäin operatiivisen osaston ja Nihtilän kautta.

    Epäilen, että jos Kapi olisi ollut tuolloin armeijassa olisi hän ilman muuta ollut osa Mikkelin päämajaa. Ei hänen kaltaistaan esikunta-lahjakkuutta olisi kannattanut tuhlata joukko-osastoissa.

    Äänestä

  • Juu, kapista kirjoitat. Huomattu on. Mutta kun sitä teet 24/7 joka päivä aamuyöstä iltayölle antaa se vahvan vaikutelman, että sinulla on pakkomielle ja sen, ettei sinulla ole lainkaan muuta elämää. Samalla yrität kerskailla näillä asiantuntijuuksillasi mutta kaikki palstalla sen ovat huomanneet pelkäksi trollaukseksi.

    Äänestä

  • Majurihan se olisi rättimikon kokemuksellaan kaatanut koko Venäjän otettuaan ensin vähän pervitiiniä.

    Äänestä

Palsta-Ossin Matrix-höpinät...

Äänestä
  • Vetelä-Suomen sanomissa taas vapaapäivä, kun aivovammaisuus tuolla tavalla kukkii palstalla.

    Äänestä

Arvelen että Mannnergeim osasi arvioida hyökkäyskesän 1941 tappiot aika hyvin. Vanhana sotakonkarina vähintään tiesi, että hyökkääminen vaatii enemmän uhreja kuin puolustautuminen. Näin on yleensä aina ollut ja on aina oleva. Tuskin siis ainakaan kauhuissaan oli. Taisi olla jopa juuri se jeppe, joka osasi varoittaa esimiehiään eli poliitikkoja, ettei Leningradia kannata mennä piirittämään, eikä Muurmannin rataa lähteä tosissaan katkaisemaan, koska se voisi haitata imperialistien ja kommunistien keskinäistä aseveljeyttä Suomen kaltaisia maita vastaan.

Äänestä

Siitä kai kaikki samaa mieltä että Sipilän Keskusta on hyvin lähellä lahtareita. Nyt ehkä oli pakko toimia hiukan toisin kun aikanaan mutta ajatus oli sama. Vai voiko joku toisin väittää?

Äänestä

Talvisota kesti 101 päivää. Jos hyökkäysvaiheen 6 kuukaudessa kaatui suurin piirtein sama määrä kuin talvisodassa, niin talvisodan tappiot olivat aikaan verrattuna huomattavasti suurimmat.

Äänestä
  • Talvisodassa kuoli 25 904 suomalaista, jatkosodan hyökkäysvaiheessa kuoli 26 355 suomalaista ja Neuvostoliiton suurhyökkäyksessä kesällä 1944 kuoli 12 932 suomalaista.

    Yhteensä 65 191 suomalaista kuoli em. tapahtumissa.

    Vastapuolen tappioista on vain arvioita mutta niiden mukaan talvisodassa kuoli n. 180000, jatkosodan hyökkäysvaiheessa 1941 kuoli n. 100000 ja 1944 suurhyökkäyksessä kuoli 40000.

    320000 vihollista sai siis surmansa em. kahinoissa. Pyöreästi yhtä kaatunutta suomalaista kohti sai 5 vihollista kokea kuoleman.

    On se vaan mukavampaa elää rauhassa

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Hyökkäysvaiheesta 1941 muodostui Suomen sotahistorian verisin vaihe, jossa kaatui puolessa vuodessa enemmän suomalaisia kuin talvisodassa tai jatkosodan vetäytymisvaiheessa 1944: 26 355 miestä.

Muistan lukeneeni, että Mannnergeim, tuo tunnettu keskustalainen poliitikko ja generallissimus oli kovin kauhuissaan asiasta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu