Maa näyttää litteältä

Koska pallo on niin suuri ja ihmiset niin pieniä sen pinnalla. Merellä maan pyöreyden kyllä voi havaita kirkkaalla ilmalla.

Laiva häipyy näkyvistä ikään kuin uppoaisi mereen.
6<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Maa tiedettiin pyöreäksi Antiikin Kreikassa. Pimeällä keskiajalla tieto unohdettiin .

Äänestä
  • Ei unohdettu. Maa tiedettiin pyöreäksi silloinkin. Mistä on peräisin uskomus siitä, että esim. kirkko aiemmin olisi opettanut litteää maata? Taustalla on kaksi skeptikkoa, Andrew Dickson White ja John William Draper, jotka olivat sitä mieltä, että uskonto, varsinkin kristinusko ja tiede on aina ristiriidassa. Väitteensä tueksi he esittivät esimerkiksi väitettä siitä, että kirkko mukamas olisi opettanut litteää maata. Tarkoitus oli siis vaan ihan perinteisesti heittää lokaa tahon niskaan, jota pitivät vihollisenaan.

    https://en.m.wikipedia.org/wiki/Conflict_thesis

    Konfliktiteoria iski yleisöön niinkuin häkä ja monesti kun keskustelet melkein kenen tahansa ateistin kanssa, paljastuu että hän uskoo siihen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei unohdettu. Maa tiedettiin pyöreäksi silloinkin. Mistä on peräisin uskomus siitä, että esim. kirkko aiemmin olisi opettanut litteää maata? Taustalla on kaksi skeptikkoa, Andrew Dickson White ja John William Draper, jotka olivat sitä mieltä, että uskonto, varsinkin kristinusko ja tiede on aina ristiriidassa. Väitteensä tueksi he esittivät esimerkiksi väitettä siitä, että kirkko mukamas olisi opettanut litteää maata. Tarkoitus oli siis vaan ihan perinteisesti heittää lokaa tahon niskaan, jota pitivät vihollisenaan.

    https://en.m.wikipedia.org/wiki/Conflict_thesis

    Konfliktiteoria iski yleisöön niinkuin häkä ja monesti kun keskustelet melkein kenen tahansa ateistin kanssa, paljastuu että hän uskoo siihen.

    Käääääk..., olen siis paljastunut!
    Jäi ny kummiski epäselväksi että jos uskoo Jumalaan hitusen niin voisko vaiks ajatella et Maa on hivenen lätty?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Käääääk..., olen siis paljastunut!
    Jäi ny kummiski epäselväksi että jos uskoo Jumalaan hitusen niin voisko vaiks ajatella et Maa on hivenen lätty?

    No ei kait sua kukaan kiellä. Voit käyttää aikasi miten haluat. Itse en ainakaan litteään maahan kristittynä usko enkä vielä ole keksinyt oikein mitään järkevää syytä miksi pitäisikään.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No ei kait sua kukaan kiellä. Voit käyttää aikasi miten haluat. Itse en ainakaan litteään maahan kristittynä usko enkä vielä ole keksinyt oikein mitään järkevää syytä miksi pitäisikään.

    Juu, säkin voit käyttää aikasi täällä notkumiseen.
    Tässähän meitä on on kaksi hullua.
    Toinen vannoo pallon nimeen ja toinen lautasen.
    Siotten on ne päärynähullut erikseen. Ookkonä niistä kuullu?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Juu, säkin voit käyttää aikasi täällä notkumiseen.
    Tässähän meitä on on kaksi hullua.
    Toinen vannoo pallon nimeen ja toinen lautasen.
    Siotten on ne päärynähullut erikseen. Ookkonä niistä kuullu?

    Ei ei, en minä vanno minkään nimeen. Olen vain ymmärtänyt maan olevan pallomainen geoidi ja se riittää.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Koska pallo on niin suuri ja ihmiset niin pieniä sen pinnalla. Merellä maan pyöreyden kyllä voi havaita kirkkaalla ilmalla.

Laiva häipyy näkyvistä ikään kuin uppoaisi mereen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu