Yleensä hallitukset syyttävät epämieluisista toimistaan edellistä hallitusta, jonka jälkiä pitää korjata.
Persut ovat tehneet uuden aluevaltauksen. He syyttävät töppäyksistään (yli 32000 maahantulijaa, Kreikan tukipaketti) seuraavaa hallitusta eli vihervasemmistoa.
Persujen uusi alueveltaus
29
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Meniskö taas hiukan säälittävyyden puolelle tuokin antipersun toistelu.
- Anonyymi
Mikä toistelu? Mikä antipersu?
- Anonyymi
Tämä keskusteluhan ei ole edennyt suuntaan eikä toiseen vaikka ketjuja on aiheesta useampia. On ollut kieltämistä ja syyttelyä riittämiin.
Yksi keskeinen kysymys on mikä meni pieleen. Ja miksi.
Toistaiseksi kukaan ei ole ottanut esiin - ainakaan erityisemmin vahvasti- puoluetta nimeltä Kokoomus, joka oli Sipilän hallituksen (valitettavasti) teräksisin ja voimakkain tekijä, vaikkei olut edes pääministeripuolue.
Silmien edessä sekä Keskusta että Perussuomalaiset muuttuivat yhtäkkiä mini-Kokoomuksisksi, joita vietiin kuin pässejä narussa. Äänestäjät olivat ihmeissään.
Perussuomalaiset olivat ministeritasolla rehellisesti sanottuna liian kokemattomia ja epäpäteviä. Kokoomuksella sen sijaan on takanaan 14 vuotta yhtäjaksoisesti hallituksessa, joten heiltä kokemusta löytyi. Keskustalla on ollut vaikeuksia ottaa paikkaansa, heidän oikeistolaisempi siipi alkoi Sipilän hallituksessa vetää raivolla oikeistolaista talouspolitiikkaa Kokoomuksen hengessä, ja äänestäjät pettyivät.
Kokoomus veti läpi omaa politiikkaansa koko hallituskauden ja muut vikisivät perässä. Kokoomus taitaa (KDP:n) lisäksi olla puolue, joka ei esimerkiksi kadu aktiivimallia ja muita leikkauksia/ kyykyttämisiä. Sen sijaan että paljon parjataan sen aikaisia oppositiopuolueita ja vieritetään syytä milloin millekin taholle niin annetaan kunnia sille kenelle se todellisuudessa kuuluu: Kokoomukselle.
Siellä se voitonriemuisena virnisteli Persujen ja Keskustan selän takana läpi hallituskauden.- Anonyymi
Ja sinulta jäi sitten sanomatta yksi asia.
Missä keskusta on Nyt ?
Ja kenen kutsusta? - Anonyymi
Anttihan vei äänestäjiään kuin pässiä satasen narussa.
Mutta hei, anttihan toteutti vain normidemariutta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja sinulta jäi sitten sanomatta yksi asia.
Missä keskusta on Nyt ?
Ja kenen kutsusta?Ei Keskustan pitäisi olla hallituksessa.
Joku kolmesta piti Demareiden valita, Kokoomus, Perussuomalaiset tai Keskusta. Ilmeisesti Keskusta katsottiin helpoimmaksi yhteistyökumppaniksi, jonkinlaiseksi apupuolueeksi. Keskusta yrittää myös palauttaa kannattajiensa luottamusta, mutta toistaiseksi se on ollut pelkkää sekavaa kumartelua ja pyllistelyä milloin mihinkin suuntaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei Keskustan pitäisi olla hallituksessa.
Joku kolmesta piti Demareiden valita, Kokoomus, Perussuomalaiset tai Keskusta. Ilmeisesti Keskusta katsottiin helpoimmaksi yhteistyökumppaniksi, jonkinlaiseksi apupuolueeksi. Keskusta yrittää myös palauttaa kannattajiensa luottamusta, mutta toistaiseksi se on ollut pelkkää sekavaa kumartelua ja pyllistelyä milloin mihinkin suuntaan.Keskusta on hallituksessa, koska vasemmisto polvillaan rukoili Juhaa heidän mestarikseen.
Ja eihän se Juha pitkään katsonut tolloAnttia.... ;DDDDD - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Keskusta on hallituksessa, koska vasemmisto polvillaan rukoili Juhaa heidän mestarikseen.
Ja eihän se Juha pitkään katsonut tolloAnttia.... ;DDDDDTuskinpa rukoili.
Samanlaisessa tilanteessa Perussuomalaiset ovat jos heistä pääministeripuolue tulisi.
He ottaisivat varmaan hallitukseen mukaansa Kokoomuksen ja Kristillisdemokraatit mutta mitkä kaksi muuta puoluetta? Jos vaihtoehtona olisi Demarit vai Keskusta, niin kyllähän hekin Keskustan ottaisivat.
- Anonyymi
Hyvä havainto. Vain persu pystyy tuohon!
- Anonyymi
Vain vasuri pystyy tuohon persun hokemiseen !!!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vain vasuri pystyy tuohon persun hokemiseen !!!
Miksi persu hokee vasuria?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi persu hokee vasuria?
Vain vasuri pystyy tuohon persun hokemiseen !!!.
- Anonyymi
Miten hallitus aikoo edistää vasurien paluumuuttoa venäjälle?
- Anonyymi
Tunaroi nyt, syytä tulevia!
- Anonyymi
Näinkö se antti toimi???
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näinkö se antti toimi???
Näin perust toimivat mamujen kanssa. Kannattaisi ennen mölähtelyä katsoa edes, mitä ketju käsittelee!
- Anonyymi
Minä en syytä tulevaa hallitusta. Minä syytän päässäni asustavaa fiktiivistä hallitusta, jossa on kommareita ja maanpettureita.
Arvasitte oikein. Olen persu.- Anonyymi
No vasurihan sinä olet, kuuntelit taas peräpäätäsi.
Joka näyttää olevan fiksuin osasi ;DDDDDDD
- Anonyymi
Kopiopersuvajakki syyttää vihervasemmiatoa nyt siitä, ettei se muka palauta persujen kutsumaa joukkoa tai on keskeyttänyt palautukset. Täyttä valetta. Palauttaminen on ollut käynnissä koko ajan, mutta on äskettäin hidastunut, kun ilmeni, että Suomi teki sopimusten vastaisen väärän karkotuspäätöksen, ja nyt päätökset tehdään entistä huolellisemmin.
- Anonyymi
Onpa taas valinta. Ihan kuin Lindström pohti aktiivimallissa ratkaisua ruton ja koleran välillä.
Eli persut eivät ole ratkaisu islamkysymykseen. - Anonyymi
Minkään sävyisiä kommareita ei Suomessa ole kuin prosentin murto-osa. Tätä ei persunatsi näköjään tiedä.
On se kumma, miten persut jankuttavat, että nykypersut eivät olleet hallituksessa v. 2015. Kyllä olivat ja hallituksen maahanmuutto-ohjelma oli Halla-ahon kirjoittama, vain Saarakkala persuista ei hyväksynyt sitä. Halla-aho sanoi hyväksyvänsä hallitusohjelman vielä persujen hajaannuksen jälkeenkin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minkään sävyisiä kommareita ei Suomessa ole kuin prosentin murto-osa. Tätä ei persunatsi näköjään tiedä.
On se kumma, miten persut jankuttavat, että nykypersut eivät olleet hallituksessa v. 2015. Kyllä olivat ja hallituksen maahanmuutto-ohjelma oli Halla-ahon kirjoittama, vain Saarakkala persuista ei hyväksynyt sitä. Halla-aho sanoi hyväksyvänsä hallitusohjelman vielä persujen hajaannuksen jälkeenkin."Persunatseja" vielä vähemmän, mutta sitä ei antipersu tajua. Samaa säälittävää hokemaa toistelee antipersu, no - sehän on vihervasemmistohallituksen kuolinlaulua.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onpa taas valinta. Ihan kuin Lindström pohti aktiivimallissa ratkaisua ruton ja koleran välillä.
Eli persut eivät ole ratkaisu islamkysymykseen.Ihan mieletön päätelmä 🤔🤣
Ihan itsekös teit 🤣🤣
Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874078Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242901No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452310- 341321
- 10899
- 131875
- 6874
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12811Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124756- 11750