Vihreiden johdolla hallituksen päätavoite on periaate ulkomaat ensin.
10 miljoonaa käytetään tuosta vain parin terroristin jälkeläisen hakuun. Eikä tunnu missään.
Mutta kun tarvitaan rahaa vaikkapa vanhusten, lasten, kotimaan vähäosaisten hyväksi, ei löydy kymppitonniakaan ylimääräistä.
Ei varmasti tehdä mitään lisäbudjettia kotimaan tarvitsijoiden hyväksi?
Tuhat miljoonaa joka vuosi ulkomaille kehitysapuja ja yli kolmetuhatta miljoonaa maahanmuutto asioihin joka vuosi? Eli tuo 4 000 000 000euroa joka vuosi on pois kotimaan vähäosaisilta ja apua tarvitsevilta. Eikä heidän hyväkseen hallitus tee mitään ratkaisuja kuten tekee ulkomaille menevien rahojen kanssa parin tunnin miettimisen jälkeen pikavauhtia.
Kun lapsiperheiden asioihin pyrkii saamaan parannusta, on turha odottaa siihen määrärahoja. Tärkeimmät ensin on mm. vihreiden vastaus. Kongon vedenottamoon on pumpattava lisää vettä mikä taas on suomalaisten homma. Ja se vaatii rahaa. Jos pumppaamisen loettaa tai ehdottaa että avustuksen jälkeen Kongolaiset tekisivät itse asioille jotakin, syytetään rasismista.
On todella pahuutta tehdä lähimmäisille näin mitä vihreät apujoukkoineen nyt suomelle tekee ja ovat tehneet jo koko toimintansa ajan.
Vain Pentti Linkola on toiminut vihreässä liikkeessä edistäen yhteisen hyvän asioita.
... ai niin, eihän hän enää olekaan vihreissä kun kannattaa mm. luonnonsuojelua ja maapallon kannalta tärkeitä asioita. Hänethän vihreät potki pois kun oli liian näkyvä henkilö.
Ulkomaat ensin
Anonyymi
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p455060Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1131594Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "481229Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella101169- 131113
81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171007Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy76969Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v3875Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah57779Junan alle
Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?27753