Jeesus tulee

Pyhä Henki, joka on totuuden Henki auttaa ja johdattaa vain nöyriä oikealle tielle.

Ps. 25:9 Hän johdattaa nöyriä oikein, hän opettaa nöyrille tiensä.

Hänen kautta ei päädytä ulkokultaiseksi uskonnolliseksi sen mukaan, mitä kirkossa julistetaan. Koska Jeesus tulee noutamaan omia, jotka pysyvät Hänen tahdon mukaisessa Sanassa.

Ilosanoma julistaa Jeesuksen syntymän ja se on koko maailmalle ilosanomaksi ja se tulee Raamatusta, mutta se ei velvoita juhlimaan varsinkin jouluna.

Uskonnollinen oppi kulkeutuu polvesta polveen, ja sen tausta paljastuu, että se on alun perin ihmisen lisäämä, nimittäin joulu.

Älä Jumalan lapsen rakkaudensa kiinnitä siihen ihmiskäskyllä lisättyyn oppiin, vaan yksin Raamatun totuuteen.

Usko koetellaan tulessa ja puhtaaksi suodatetaan, kunnes totuuden tuntemisen rinnalla se on kallisarvoinen ja otollinen usko Jumalalle. Ja myös Jumala tulee koettelemaan rakastaako hän Häntä, jos rakastaa Häntä, niin hän pitää myös Hänen käskyistä kiinni raamatullisesti.

Se ei voi olla ulkokultainen usko, kuin se, joka tulee uskonnollisesta opista ja on hengellisesti sokea, että uskonnollinen oppi sitoo noudattamaan ja orjuuttamaan häntä maailman alkeisvoimien alle.

1Joh. 2:3 Ja siitä me tiedämme hänet tuntevamme, että pidämme hänen käskynsä.
2:4 Joka sanoo: "Minä tunnen hänet", eikä pidä hänen käskyjänsä, se on valhettelija, ja totuus ei ole hänessä.
2:5 Mutta joka pitää hänen sanansa, hänessä on Jumalan rakkaus totisesti täydelliseksi tullut. Siitä me tiedämme, että me hänessä olemme.
2:6 Joka sanoo hänessä pysyvänsä, on velvollinen vaeltamaan, niinkuin hän vaelsi.
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Näin se on. Olen samaa mieltä. Jumalakin on.

Äänestä

Amen!

Äänestä
  • Kun uskova ei mieti, miksi epäillä Herran Neuvoa, se on uskoa.
    Toinen on usko Herran olevan parempi ajattelija kuin hän itse
    Molemmat ovat luottamusta

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Pyhä Henki, joka on totuuden Henki auttaa ja johdattaa vain nöyriä oikealle tielle.

Ps. 25:9 Hän johdattaa nöyriä oikein, hän opettaa nöyrille tiensä.

Hänen kautta ei päädytä ulkokultaiseksi uskonnolliseksi sen mukaan, mitä kirkossa julistetaan. Koska Jeesus tulee noutamaan omia, jotka pysyvät Hänen tahdon mukaisessa Sanassa.

Ilosanoma julistaa Jeesuksen syntymän ja se on koko maailmalle ilosanomaksi ja se tulee Raamatusta, mutta se ei velvoita juhlimaan varsinkin jouluna.

Uskonnollinen oppi kulkeutuu polvesta polveen, ja sen tausta paljastuu, että se on alun perin ihmisen lisäämä, nimittäin joulu.

Älä Jumalan lapsen rakkaudensa kiinnitä siihen ihmiskäskyllä lisättyyn oppiin, vaan yksin Raamatun totuuteen.

Usko koetellaan tulessa ja puhtaaksi suodatetaan, kunnes totuuden tuntemisen rinnalla se on kallisarvoinen ja otollinen usko Jumalalle. Ja myös Jumala tulee koettelemaan rakastaako hän Häntä, jos rakastaa Häntä, niin hän pitää myös Hänen käskyistä kiinni raamatullisesti.

Se ei voi olla ulkokultainen usko, kuin se, joka tulee uskonnollisesta opista ja on hengellisesti sokea, että uskonnollinen oppi sitoo noudattamaan ja orjuuttamaan häntä maailman alkeisvoimien alle.

1Joh. 2:3 Ja siitä me tiedämme hänet tuntevamme, että pidämme hänen käskynsä.
2:4 Joka sanoo: "Minä tunnen hänet", eikä pidä hänen käskyjänsä, se on valhettelija, ja totuus ei ole hänessä.
2:5 Mutta joka pitää hänen sanansa, hänessä on Jumalan rakkaus totisesti täydelliseksi tullut. Siitä me tiedämme, että me hänessä olemme.
2:6 Joka sanoo hänessä pysyvänsä, on velvollinen vaeltamaan, niinkuin hän vaelsi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu