Laivue 2022, Suomi

Anonyymi

Laivue 2020 –hanke korvaa merivoimien poistuvat alukset uusilla
Laivue 2020 on merivoimien hanke. Sen tehtävä on korvata merivoimien seitsemän poistuvaa alusta. Poistuvien alusten tilalle hankitaan neljä modernia korvettia.

Uudet alukset ovat tärkeitä Suomen puolustukselle
Uudet alukset ovat tärkeitä Suomen puolustukselle. Ne muodostavat tulevaisuudessa merellisen suorituskyvyn rungon. Niiden on tarkoitus olla käytössä 2050-luvulle asti. Lue myös, miksi uudet alukset ovat tärkeitä Suomelle.

Neljä monitoimikorvettia seitsemän aluksen tilalle
Jo poistuneen miinalaiva Pohjanmaan lisäksi neljän Rauma-luokan ohjusveneen ja kahden Hämeenmaa-luokan miinalaivan elinkaari päättyy ensi vuosikymmenen puolivälissä. Niiden tilalle tarvitaan uudet alukset. Tutkimustulosten ja vertailujen perusteella on todettu, että paras korvaaja niille on monitoimikorvetti.

Korvetilla on monia tärkeitä ominaisuuksia:
Sillä kyetään torjumaan laivoja ja muita aluksia.
Se pystyy merimiinoitukseen.
Sillä voidaan torjua sukellusveneitä.
Sillä kyetään torjumaan ilma-aluksia.
Sillä kyetään käyttämään tulta maakohteita vastaan.
Korvetti pystyy johtamaan merioperaatioita.
Se voi olla pitkään merellä.
Sitä voidaan käyttää ympäri vuoden. Se pärjää Itämerellä vaikeassakin säässä tai jäätilanteessa.
Laivue 2020 –hankkeen alukset rakennetaan Suomessa
Laivue 2020 -hankkeen myötä tilattavat Pohjanmaa-luokan alukset rakentaa Rauma Marine Constructions -konsernin (RMC Oy ja RMC Defence Oy) telakka Raumalla. Laivan taistelujärjestelmän toimittajaksi on tarjouskilpailun perusteella valittu ruotsalainen Saab AB.

Varsinainen rakentaminen ajoittuu porrastetusti vuosille 2022-2025 ja alusluokan täysi operatiivinen valmius saavutetaan vuoteen 2028 mennessä. Lue lisää hankkeen aikataulusta!

Laivue 2020 -perustejulkaisu
Laivue 2020 -julkaisu kuvaa meripuolustuksen roolin osana puolustusjärjestelmää ja miten merivoimien suorituskyky ylläpidetään 2020-luvulla poistuvan kaluston jälkeen. Julkaisussa perustellaan myös miksi merivoimien suorituskyvyn ylläpitämiseksi on hankittava neljä monikäyttöistä taistelualusta sekä selvitetään alushankinnan perusteet ottaen huomioon myös huoltovarmuuden näkökohdat.

Julkaisu on tehty puolustusministeriön johdolla. Julkaisun sisältö pohjautuu puolustushallinnon eri organisaatioiden pitkäaikaisen tutkimus- ja suunnittelutyön tuloksiin sekä hankeryhmän tiedonhankintaan ja suunnitteluun.

9

140

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      In Memoriam: Louhi

      • Anonyymi

        In Memoriam: Admiral Kuzze and one Putin.


    • Anonyymi

      In Memoriam: Iku turso

      Crichton-Vulcan Oy

    • In Memoriam

      Tulevat rysäpöksyt laivoineen

      • Anonyymi

        Suomen laivat rakentaa telakka joka ei ole kytkimissä Admin Kuzzen kanssa.

        Ei sen puoleen. Suomessa pantaisiin kahdessa kuukaudessa Kuzze kuntoon ja Wc pöntöt Bauhausista tarjouksena joten rysäpöksyt maksaisivat vielä 129E paskpöntöistä jotka varastivat Ukrainalta sekä 14,99 postikuluja/ pönttö.

        Tilaus on sitova seuraavat 2 viikkoa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomen laivat rakentaa telakka joka ei ole kytkimissä Admin Kuzzen kanssa.

        Ei sen puoleen. Suomessa pantaisiin kahdessa kuukaudessa Kuzze kuntoon ja Wc pöntöt Bauhausista tarjouksena joten rysäpöksyt maksaisivat vielä 129E paskpöntöistä jotka varastivat Ukrainalta sekä 14,99 postikuluja/ pönttö.

        Tilaus on sitova seuraavat 2 viikkoa.

        Tilaus 0132 hintaan xxxxxx 14,99 postikuluineen maksettu joten annan toimivallan Venäjän hallitukselle ottaa wc-pöntöt mukaansa Pohjois savon kiertueelle.

        Hyvää matkaa rysäpöksyt ja hyvvää uutta vuotta!

        Jos löydätte uuden veroisia pönttöjö niin tänne vaan!! Pietari janoaa niitä.


    • Anonyymi

      Laivue se valmistuu ja Venäjä taas harvensi omaa kalustoaan kun se toinen kuivatelakka hyökkäsi leudon länsituulen avustuksella ohjuskorvetin kimppuun ja upotti pinnalle päässeen sukellusveneen.

      Suomen kannattaisi rakentaa myös kuivatelakka ja luovuttaa se venäläisille.

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4148
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      28
      3087
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2330
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1338
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      919
    6. Mitä sun kaltainen ihminen tekee tämmöisessä paikassa?

      Et kuulu tänne?
      Ikävä
      133
      901
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      894
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      832
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      776
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      760
    Aihe