Se yksi ja ainoa

Anonyymi

Tältä palstalta näkee hyvin sen, mikä on persukannattajien ainoa asia, jonka nimissä he kannattavat persuja ja jonka takia persujen kannatus on niin suuri kuin on.

Tuohon asiaan nivoutuu myös ääretön viha muita puolueita , etenkin vasemmistoa ja vihreitä kohtaan. Kokoomus ja kepu jää hieman vähemmälle parjaamiselle.
No, onhan persuilla yhteistä kokemusta noiden kahden puolueen kanssa peräti hallitusyhteistyöstä. Tunnetuin tuloksin. Muiden kanssa persuilla ei kokemusta hallitusyhteistyöstä olekaan ja noiden kahden "vanhan puolueenkin" kanssa vain vajaa kausi.
Mutta onhan persut, kokoomus ja kepu myös Suomen suurimmat yrittäjäpuolueetkin, että siltäkin pohjalta ja tuossa suuruusjärjestyksessä löytyy yhteisiä asioita ja solidaarisuutta (?).

ps. ps odottaa innolla uusia vaaleja?

21

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ei se ole viha. Se on vain vastareaktio Vihervasemmiston harjoittamaa vihaa perussuomalaisia kohtaan. Perussuomalaisia haukutaan ja solvataan jokaisessa aloituksessa.
      Eli kukahan sitä vihaa kylvää täällä?

      • Anonyymi

        "Perussuomalaisia haukutaan ja solvataan jokaisessa aloituksessa. "

        Ei kai nyt sentään?

        Khihihiiiiiiiii

      • Anonyymi

        Vähiin nuo solvaukset tuossa avauksessa jää. Asiaahan tuo on, vaikka itse kerronkin sen mielipiteen. Piti oikein lukea uudestaan oma avaus, että tuliko siinä nyt niin solvattua? Eikö tuossa tosiasiaa enimmäkseen ole ja pari kysymysmerkkiä?
        Onko ne nämä sananvapauden perään huutelevat persut kovin herkkähipiäisiä ja sananvapauskin heille kovasti paljon venyvä käsite? Toinen jos totta puhuu, jo on joku sanomassa, että palstan jokaisessa avauksessa vaan persuja haukutaan. Vihaa ja raivoa kylvetään kuulema vaan persupalstalla persuja vastaan.
        On se surkeaa tuo tuollainen persun elo ja olo, kun ei metsää näe puilta ja laittaa senkin muiden viaksi.

      • Anonyymi

        Joko ne on perkele persutkin alkaneet itseään haukkumaan ja solvaamaan? Kun joka avauksessa vaan persuja...
        Niihin ei kyllä ole puolen pennin vertaa luottamista. Saatanan kutaleet uudistuu niin nopeasti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juuri kun persut pääsi Soinille hurraamasta, pitikin alkaa sitä petturiksi haukkua ja alkaa Jussia kehua. Kyllä on persun poliittinen elämä hektistä, sano.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vähiin nuo solvaukset tuossa avauksessa jää. Asiaahan tuo on, vaikka itse kerronkin sen mielipiteen. Piti oikein lukea uudestaan oma avaus, että tuliko siinä nyt niin solvattua? Eikö tuossa tosiasiaa enimmäkseen ole ja pari kysymysmerkkiä?
        Onko ne nämä sananvapauden perään huutelevat persut kovin herkkähipiäisiä ja sananvapauskin heille kovasti paljon venyvä käsite? Toinen jos totta puhuu, jo on joku sanomassa, että palstan jokaisessa avauksessa vaan persuja haukutaan. Vihaa ja raivoa kylvetään kuulema vaan persupalstalla persuja vastaan.
        On se surkeaa tuo tuollainen persun elo ja olo, kun ei metsää näe puilta ja laittaa senkin muiden viaksi.

        Sananvapaudella ja perussuomalaisella sananvapaudella on se ero, että riippuu onko persu kuuntelijan vaiko puhujan roolissa.

    • Anonyymi

      Pöh! Kuka muka vihaisi persuja? Minä melkein säälin persuja. Elämä on varmasti vaikeaa, kun pitää vihata kaikkea mikä liikkuu! Muistatteko, kun persut veti herneet nenään siitä koululaisten julisteesta, Suomeen tai kuoleen. Nyt se Mynämäen teloittaja viimeistään todisti, että koululaiset olivat oikeassa! Kyllä se on niin, että persut ovat vihan ja väkivallan puolue.

      • Anonyymi

        Ilmastonmuutos uhkailu on humpuukia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ilmastonmuutos uhkailu on humpuukia.

        Ja persut oppositiossa.
        Eikö ole kauheaa vihapuhetta taas persuja kohtaan?

    • Anonyymi

      Kokoomus on Suomen EU- ja NATO-myönteisin puolue. Se on myös ”eliitin” puolue, joka on viimeiset 30 vuotta ollut lähes jatkuvasti hallituksessa viemässä Suomea sellaiseen suuntaan, joka ei persuja miellytä.

      Persu yrittää kuitenkin unohtaa tuon, koska ilman Kokoomuksen apua persut eivät koskaan pääsee hallitukseen.

      Niinpä persu keskittyy räksyttämään vasureille ja vihreille.

      • Anonyymi

        Kaiken lisäksi Halla-aho on natomyönteinen itsekin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaiken lisäksi Halla-aho on natomyönteinen itsekin.

        😮???😮

    • Anonyymi

      Suomessa oli erittäin hyvä poliittinen ilmapiiri ennen Hommaforumia, Halla-Ahoa ja Persujen jytkyä. Politiikka oli ratkaisukeskeistä ja erimielisyyksistä huolimatta kyettiin saamaan aikaan ratkaisuja ja hallitukset yli vasemmiston ja oikeisto rajan olivat ihan toimivia.

      Sitten tuli Hommaforum ja Halla-Aho. Keskustelupalastoille alkoi ilmestyä sellaisia sanoja kuin mamu ja vihervassari, punikki, nuo sanat suorastaan sylkäistään ulos suunnattoman vihan ja halveksunnan kanssa.

      Juuri Persut ovat tuoneet Suomalaiseen politiikkaan vihapuheen, uhkaukset ja maalittamisen. Juuri Persut ovat syyllisiä siihen ettei poliittiikka enää toimi Suomessa, poliitikot ajattelevat vain kannatustaan seuraavissa vaaleissa ja pelkäävät kansan reaktiota. Päätöksiä ei enää perustella järkisyin ja tietoon nojautuen, ei vaan kaikkea hallitsee pelko.

      • Anonyymi

        Aika käsittämätöntäitkua ja hommafoorumin syyttelyä ? En tänä päivänäkään tiedä mitä siellä hommafoorumilla häärätään, kun en ole tarpeelliseksi kokenut sinne mennä.
        Miksi sinulle on ongelma hommafoorum - pysy pois sieltä, jos et kestä sitä millaista siellä on. Minua ei häiritse yhtään, mutta se häiritsee, että tuot muutaman samanhenkisen viksijän kanssa, tuon kuvailemasi hommafoorumin hengen tänne, ja solvaatte persuja. Miksi ? Miksi sinun sikailusi täällä on parempaa kuin hommafoorumilaisten palstallaan ?

      • Anonyymi

        "hyvä poliittinen ilmapiiri "

        Samaa mieltä. Persujen myötä se katosi. Persut (Halla-ahon persut etenkin) oli ainoa niistä äärioikeistolaispuolueista, jotka eivät jääneet täysin marginaaliin.
        Soinin ja Halla-ahon symbioosi nosti persut hallitukseen ja lopulta Halla-aho veti maton Soinin alta.
        Mutta Halla-aholle ei ääri-ilmiönä silti löytynyt paikkaa enää sen jälkeen enempää Sipilän kuin Rinteen hallituksestakaan.

        Hyvä niin.

      • Anonyymi

        Hyvin kiteytetty!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyvin kiteytetty!

        Nimenomaan. Ja asiallisuus voittaa aina.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aika käsittämätöntäitkua ja hommafoorumin syyttelyä ? En tänä päivänäkään tiedä mitä siellä hommafoorumilla häärätään, kun en ole tarpeelliseksi kokenut sinne mennä.
        Miksi sinulle on ongelma hommafoorum - pysy pois sieltä, jos et kestä sitä millaista siellä on. Minua ei häiritse yhtään, mutta se häiritsee, että tuot muutaman samanhenkisen viksijän kanssa, tuon kuvailemasi hommafoorumin hengen tänne, ja solvaatte persuja. Miksi ? Miksi sinun sikailusi täällä on parempaa kuin hommafoorumilaisten palstallaan ?

        Älä nyt hermostu hyvä ihminen. Mitä sikailua tuossa nyt muka oli? Saahan täällä mielipiteensä kirjoittaa ja varsinkin persuista ja persupolitiikasta, kun on palstan aihekin sen suuntainen. Mikä se taas noin korpeaa siinä aiheessa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Älä nyt hermostu hyvä ihminen. Mitä sikailua tuossa nyt muka oli? Saahan täällä mielipiteensä kirjoittaa ja varsinkin persuista ja persupolitiikasta, kun on palstan aihekin sen suuntainen. Mikä se taas noin korpeaa siinä aiheessa?

        Taisit sohaista arkaan paikkaan...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyvin kiteytetty!

        Niin, Anttihan päätti mieluummin nuolaista Juhan varpaita kuin Jussin.

        Olihan se 6 kuukauden uroteko ;DDDDDD

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin, Anttihan päätti mieluummin nuolaista Juhan varpaita kuin Jussin.

        Olihan se 6 kuukauden uroteko ;DDDDDD

        Aivan kuten Sipilä kävi "erityisneuvottelut" pakolaispolitiikasta persujen kanssa persujen hallitusedellytysten testaamiseksi 2015, Rinne neuvotteli Sipilän kanssa kepun hallitusedellytysten testaamiseksi 2019.
        Sipilän käymien neuvottelujen tulos oli, että Soinin johtamat persut hyväksyvät (ja Halla-aho pääsi jopa muotoilemaan rakasta aihettaan) pakolaispolitiikan.
        Rinteen käymien neuvottelujen tulos oli, että Sipilä siirtyy kepussa pois johdosta, ilman sitä kepun pääsy Rinteen hallitukseen olisi ollut täysin mahdotonta.

        Näin se vaan on, ei se muuksi muutu valehtelemallakaan eikä varsinkaan valehtelemalla.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4168
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      28
      3137
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2340
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1348
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      919
    6. 133
      911
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      894
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      832
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      776
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      770
    Aihe