Virhepäätelmä ja sen oikaisu
Usein esitetään ihan professoritasoa myöten seuraavanlainen virhepäätelmä:
Premissi 1 (tilasto): Maahanmuuttajien työllistymisaste on alhaisempi kuin kantasuomalaisten työllistymisaste.
Johtopäätös: Mitä enemmän maahan tulee maahanmuuttajia, sitä alhaisempi on koko väestön työllistymisaste.
Tuo johtopäätös on virheellinen. Sen vetämiseksi nimittäin tehdään seuraava ääneenlausumaton ja paikkansapitämätön oletus:
Premissi 2: Kantasuomalaisten ja maahanmuuttajien työllistymisasteet eivät riipu toisistaan eikä maahanmuuttajien osuudesta väestöstä.
Tarkkaan ottaen siis tehdään sellainen virheellinen oletus, että tilastoluvut, jotka pätevät jonain tiettynä hetkenä, tulevat pätemään aina ja iankaikkisesti. Kun tuo virheellinen oletus tehdään, niinkuin yleensä tehdään, johtopäätöksen tekeminen on yksinkertaista laskentoa: kun johonkin lukujoukkoon lisätään lukuja, jotka ovat alle lukujoukon alkuperäisen keskiarvon, niin koko lukujoukon keskiarvo laskee.
Tuo on matemaattisesti oikein, mutta sillä ei ole merkitystä, koska tuo ylläkuvattu asetelma ei kuvaa maahanmuuton vaikutusta koko väestön työllistymisasteeseen. Ei auta laskea oikein, jos laskee jotain irrelevanttia, jolla ei ole tekemistä todellisuuden kanssa.
Miten asia sitten oikeasti on ja miten selittyy, että tuo suosittu päätelmä on väärin? Katsotaanpa…
Koko väestön työllisyysasteen määräytyminen
Koko väestön keskimääräinen työllistymisaste riippuu seuraavista tekijöistä:
Millaista elintasoa pidetään normaalina. Tästä seuraa, paljonko reaaliarvoja on tuotettava.
Kuinka korkeatasoista teknologiaa on käytettävissä. Tämä tarkoittaa sitä, montako työntekijää tarvitaan pyörittämään yhtä sorvia. Mitä korkeampi teknologian taso, sitä harvemman tarvitsee käydä töissä, jotta saadaan tuotettua tarvittava määrä.
Millaista työpäivän pituutta pidetään normaalina. Mitä pidemmät työpäivät, sitä harvemman tarvitsee käydä töissä, jotta saadaan tuotettua tarvittava määrä.
Kuinka pitkää työviikkoa pidetään normaalina. Mitä pidempi työviikko, sitä harvemman tarvitsee käydä töissä, jotta saadaan tuotettua tarvittava määrä.
Kuinka pitkiä lomia pidetään normaalina. Mitä lyhyemmät lomat, sitä harvemman tarvitsee käydä töissä, jotta saadaan tuotettua tarvittava määrä.
Kuten huomataan, sillä ei ole työllisyysasteen kannalta merkitystä, minkä värisiä työntekijät ovat tai millä nimellä he kutsuvat jumalaansa.
Virhepäätelmän tilalle todellisuus
Kuten yllä nähtiin, koko väestön työllisyysaste määräytyy aivan muilla seikoilla kuin maahanmuuttajien osuudella väestöstä. Tämän voi itse asiassa nähdä tilastoistakin. Niin Suomessa, Saksassa, Ranskassa kuin Iso-Britanniassa noin puolet väestöstä käy töissä. Sen sijaan maahanmuuttajien osuus väestöstä poikkeaa huomattavasti noiden maiden kesken. Suomessa ei juuri maahanmuuttajia ole, kun verrataan noihin kolmeen muuhun maahan.
Mutta itse virhepäätelmän ytimeen… Kun koko väestön työllistymisaste määräytyy muilla tekijöillä kuin maahanmuuttajien osuudella väestöstä, tulokseksi tulee, että mitä huonommin maahanmuuttajat työllistyvät ja mitä enemmän heitä on, sitä paremmin työllistyvät kantasuomalaiset. Aina siihen pisteeseen asti, että kantasuomalaisten työllistymisaste on 100%. Sen jälkeen – jos ei jo sitä ennen – alkaa maahanmuuttajien työllistymisaste nousta pakosta. Töitä ei jätetä teettämättä sillä verukkeella, että tekijöiksi on tarjolla pelkästään maahanmuuttajia.
Toisaalta vastaavasti mitä paremmin työllistyvät maahanmuuttajat, sitä alhaisempi on kantasuomalaisten työllistymisaste. Mieti siis kaksi kertaa ennen kuin vaadit, että Suomeen pitää päästää vain sellaisia maahanmuuttajia, jotka työllistyvät heti. Saatat vielä menettää työpaikkasi…
Koulutus
Jos tarjolla on pelkästään osaamattomia maahanmuuttajia, heidät koulutetaan osaaviksi aivan kuten kantasuomalaisetkin. Ei siihen liity mitään mystiikkaa. Ei kukaan ole seppä syntyessään.
Suomessa syntyvä rääpäle tarvitsee noin 18-25 vuoden ”kotouttamisjakson” (päivähoito, peruskoulu, jatkokoulutus) ennen kuin hän on valmis työelämässä käytettäväksi. Tätä vastaan en ole huomannut mitään kansanliikettä, joka vaatisi syntyvyyden rajoittamista sillä perusteella, että ei niistä syntyvistä kuitenkaan mitään taloudellista hyötyä ole kenellekään ennen kuin ehkä vasta neljännesvuosisadan jälkeen, ja noin puolesta porukasta ei silloinkaan. Ja kun he myöhemmin jäävät eläkkeelle, he ovat pelkkä rasite joka tapauksessa.
Jos maahanmuuttoa vastustetaan sillä perusteella, että maahanmuuttajille pitää opettaa perusasiat maamme kulttuurista ja ehkä työasioistakin, niin silloin pitäisi huomata, että samoilla argumenteilla voitaisiin vastustaa suomalaista syntyvyyttä. Kantasuomalaisiakin vastasyntyneitä rääpäleitä pitää ”kotouttaa” liki neljännesvuosisata ennen kuin heistä on taloudellista hyötyä kenellekään.
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/jannekejo/maahanmuutto-ei-vaikuta-tyollisyysasteeseen-2/

Vastaukset 9
Vanhimmat
Suomi+ja+Saksa
Tehdään+lopuksi+pieni+ajatuskoe+Suomen+ja+Saksan+pohjalta.+Saksan+pinta-ala+on+noin+10%+Suomen+pinta-alaa+suurempi+ja+Saksan+väkiluku+on+yli+80+miljoonaa.+Sen+perusteella+Suomeen+mahtuisi+pinta-alan+perusteella+vaikka+70+miljoonaa+maahanmuuttajaa.
Jos+Suomeen+tulisi+70+miljoonaa+maahanmuuttajaa,+niin+kuvitteleeko+joku+tosissaan,+että+edelleenkin+vain+ne+2,5+miljoonaa+kantasuomalaista+kävisivät+töissä+ja+loput+72,5+miljoonaa+odottaisivat+passiivisina+sosiaalitukia?+Ei+tietenkään.
Noin+iso+porukka+tarvitsisi+valtavasti+reaalisia+hyödykkeitä+ja+ne+tehtäisiin+työtä+tekemällä.+Siitä+ne+työpaikat+syntyisivät.+Ei+työpaikkojen+määrä+ole+mikään+kiveen+hakattu+jumalan+sana,+vaan+se+riippuu+tässä+kirjoituksessa+aiemmin+listatuista+tekijöistä.
Jos+jollakulla+ei+ole+tilannetajua,+niin+sanotaan+varmuuden+vuoksi,+että+tietenkään+Suomeen+ei+voi+tulla+miljoonia+maahanmuuttajia+yhdellä+rysäyksellä,+vaan+korkeintaan+sillä+tahdilla+kuin+maahan+ehditään+rakentamaan+asuntoja+ja+infrastruktuuria+yms.+joita+ihmisten+asuttamiseen+tarvitaan.+Työpaikkojen+määrä+kasvaa+samaa+tahtia+tai+oikeastaan,+kun+väestö+kasvaa,+nopeammin,+koska+pitää+rakentaa+uutta+eikä+vain+ylläpitää+vanhaa.
Suomeen jos tulis noinpaljon maahanmuuttajia tämä maa hukkuis paskaan
Siinäpä viher-vasurin ajatuksia
joo pizzerioita joka joka toinen yritys siinä sitten ois tappeluja ja ym asiakkaista , nähtiin oulussa .ja kyllä sukulaiset pimeänä tekevät tuolla ja kumminkin nostavat tukija ym muuta. verorahoista jokainen saa yritystukia ensin ennen kuin tuottavat penniäkään ja en osta ikinä noitten pizzoja kun liha on mitä sattuu ,koirillle tarkoitettuja jauhelihaa sitä saa halvalla isoja määriä ostaa eikä huomaa eroa.kannattaa katsoa.
Oppineen tuntuista saivartelua premisseineen.
Jokaiselle täysjärkiselle on kuitenkin selvää, että 20000 kieli- ja ammattitaidotonta elättiä runsaine jälkikasvuineen aiheuttaa valtavan taloudellisen rasitteen Suomelle. Näille kunniakansalaisille annetaan asunnot, sosiaalituet, kotoutukset ja monet muut etuisuudet, mutta vastineeksi saadaan hyvin vähän työtä, tuotantoa ja veroja.
Tulijat kuormittavat terveydenhoitoa ja koululaitosta monin verroin enemmän kuin kantaväestö. Julkisen terveydenhoidon ja koululaitoksen taso laskee, kun henkilökunta ylirasittuu. Myös rikostilastot ovat karua luettavaa. Poliisi ja oikeuslaitos kantavat taakan, rikosten uhreista puhumattakaan.
Kaikki tämä on pois oman maan vähäväkisiltä. Onneksi kuitenkin irakin puolustusministeri saa tuet Ruotsista eikä Suomesta....
No tämäkin sataa persujen laariin...
Kommarit tulloo, helemat paukkuu!
Tämä komukanvihaaja sais painaa jo päänsä persieeseenä, jos se ei siellä vielä ole. Maastamuutto ja maahanmuutto? Pari pulkaaria potunnostossa ja käräjöimisessä "konsultti", joka lähti maanpakoon pulkaariaan. Persialaiset naiset sentään leipovat naan ? leipää, tummat pojat ei tee mitään muuta kuin "kuntoilevat".
Kommarit tulloo, helemat paukkuu!